Eeva

Helena Ahti-Hallberg: ”Mieheni edessä uskallan olla heikko”


Kurinalaiseen elämään tottunut tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg sanoo vaativansa toisinaan itseltään liian paljon. Hänelle on tärkeintä saada asioita aikaan. Vain kotona Helena uskaltaa olla keskeneräinen ja näyttää kaikki tunteensa.
Kuvat Jouni Harala

Niskasi ei ole murtunut. Helena Ahti-Hallberg, muistaa edelleen lääkärin sanat, jotka muuttivat hänen elämänsä suunnan.

Elettiin vuotta 1996, ja Helena oli hiljattain saanut nuoremman poikansa. Hän ajeli Helsingissä kohti tapettikauppoja, kun sattui paha kolari vastaantulevan auton kanssa.

Perheen kakkosautossa ei ollut turvatyynyä. Vakavasti loukkaantunut Helena kävi millimetrin päässä kuolemasta.

Helena lennätettiin helikopterilla sairaalaan. Ensihoitolääkäri pelkäsi niskamurtumaa. Kovissa kivuissa ja sokissa oleva Helena ajatteli kuolevansa. Mielessä kävi, miten hänen puolisonsa selviää elämästä kahden pienen lapsen kanssa.

Lääkärin huojentavat sanat tuntuivat ihmeeltä.

”Heti, kun kuulin, ettei niskani ole murtunut, päätin että paranen”, Helena sanoo.

Helena pyysi lääkäriltä peiliä. Hän halusi nähdä, mitä tuhoa onnettomuus oli tehnyt hänen kasvoilleen. Peilikuvaa oli vaikea tunnistaa.

Ruhjoutuneet kasvot ja edessä oleva neljän kuukauden sairausloma vahvassa kipulääkityksessä tuntuivat siinä hetkessä silti sivuseikoilta. Helenassa heräsi ennen kokemattoman voimakas halu elää. Sama voima ajaa häntä edelleen eteenpäin.

Kurinalainen elämä

Päättäväisyys ja sinnikkyys ovat aina kuuluneet Helenan luonteenpiirteisiin. Ne olivat välttämättömiä ominaisuuksia jo silloin, kun hän aloitti kilpatanssiharrastuksen kymmenvuotiaana.

Paljettimekkoihin ihastunut tyttö treenasi itsensä vauhdilla Suomen nuorten tanssijoiden parhaimmistoon. Se vaati kurinalaisia elämäntapoja. Helena söi, nukkui ja tanssi kellontarkasti. Hän harjoitteli kuutena päivänä viikossa tunteja kerrallaan. Viikonloput kuluivat usein kilpailumatkoilla.

”Ilman säännöllistä elämänrytmiä ja sinnikästä harjoittelua ei olisi ollut mahdollista pärjätä. Jokainen kilpaurheilija tietää, että pelkällä lahjakkuudella ei menesty.”

Kilpailuhenkisyys näkyi myös elämän muilla alueilla. Koulussa Helena hyväksyi itseltään ainoastaan kiitettäviä arvosanoja.

”Jos jokin koe meni penkin alle, luin ensi kerralla kahta kauheammin. Halusin olla hyvä kaikessa, mitä tein.”

Samaa Helena haluaa edelleen. Hän tahtoo menestyä, suoriutua erinomaisesti ja ylittää itsensä.

”Olen aina ollut erityisen kova ruoskimaan itseäni työasioissa. Vaadin itseltäni välillä liian paljon.”

Tanssinopettajana Helena on itselleen armoton. Hän haluaisi pitää joka kerta niin hyvän tunnin, että oppilas lähtisi kotiin ihastuksesta huokaillen. Helena rakastaa haastaa itseään opettajana ja pohtii, miten tanssitaidon saisi parhaiten opetettua juuri tälle oppilaalle.

”Minun on vaikea kestää sitä, etten joka kerta pysty ylittämään itseäni. Keskinkertainen ei riitä minulle. Työ on niin tärkeä osa identiteettiäni, että tunteeni riippuvat siitä, miten koen onnistuneeni opettajana. Saatan lähteä tanssitunnilta kotiin loistavalla tuulella tai tuntea itseni surkeaksi.”

Helena uskoo saaneensa suorittajan mallin äidiltään. Hän ei muista koskaan nähneensä äitiä loikoilemassa sohvalla. Jos tämä katsoi televisiota, samalla valmistuivat villasukat.

Vuosi vuodelta Helena huomaan olevansa yhä enemmän äitinsä kaltainen.

”Minunkin on vaikea olla tekemättä mitään. Ajatus viikon aurinkolomasta rantatuolissa puistattaa minua. Haluan lomallakin puuhailla. Tekeminen saattaa olla vaikka voikukkien nyppimistä nurmikolta. Tärkeintä on, että saan tehdä jotain hyödyllistä.”

Tekemisen lisäksi Helena uskoo positiivisen ajattelun voimaan. Sen avulla hän selviää työstään tanssijana, tanssinopettajana ja yrittäjänä.

”Olen luonteeltani positiivinen. Ajattelen, että ongelmilla on aina tapana ratketa.”

Helena Ahti-Hallberg, 51, ei ole varma, tuleeko naisen elämässä koskaan hetkeä, jolloin voisi olla täysin tyytyväinen itseensä ja kroppaansa. ”Iän myötä itsensä rakastamisesta on tullut onneksi koko ajan helpompaa.”

Paniikki iski

Usein Helenalla on monta rautaa tulessa. Hän ideoi ja järjesti alkukeväästä Tanssien Tähtiin Show’n, jossa televisiosta tutut tanssinopettajat esiintyivät eri puolilla Suomea.

Kahta viikkoa ennen ensi-iltaa Helenaan oli iskeä paniikki. Puvut kaipasivat strasseja, lehdistötiedotteet olivat lähettämättä ja koreografiat viimeistelemättä. Sitten yhteyttä otti entinen tanssioppilas, joka etsi harjoittelupaikkaa opintojaan varten.

”Juuri näin asiat yleensä järjestyvät.”

Vaikeimmat paikat Helenalle ovat olleet ne hetket, kun asioiden kulkuun ei pysty itse vaikuttamaan. Helenan isä kuoli alle 50-vuotiaana. Helena sai kuulla musertavan suru-uutisen, kun hän odotti toista lastaan. Viime vuonna Helenan äiti joutui sydänleikkaukseen, josta tämä onneksi selvisi.

”Asioiden hallinnasta nauttivalle ihmiselle on pelottavaa joutua antamaan läheinen toisten käsiin. Silloin ei voi itse tehdä muuta kuin toivoa.”

Pelon hetkellä Helena hakee turvaa läheisistään. Hän puhuu tuntitolkulla aviomiehensä ja ystäviensä kanssa.

Helena ei usko korkeampiin voimiin.

”Uskon itseeni ja omaan voimaani. Ajatus henkimaailmasta on minulle vieras. Vaikka olen ollut lähellä kuolemaa, minulle ei ole tullut tarvetta turvautua näkymättömään. Ehkä tanssi on tuonut minulle samanlaista iloa, rohkaisua ja toivoa kuin mitä joku kokee saavansa Jumalalta.”

Pysähtyminen on vaikeaa

Hengästyttävästä tahdista huolimatta Helena Ahti-Hallberg ei ole koskaan kokenut työuupumusta. Hän uskoo olleensa lähimpänä uupumusta niinä aamuyön tunteina, kun hän on herännyt kolmelta miettimään työasioita.

”Ehkä minua suojaa se, että koen stressin pääasiassa positiivisena asiana. Olen tehokkaimmillani hieman stressaantuneena. Lisäksi rakastan työtäni. Tanssiminen on intohimoni, jota tekisin, vaikka se ei toisi minulle elantoa.”

Helena on suorittaja myös sairastaessaan. Kokemuksen tuoma viisaus on opettanut häntä kuuntelemaan kehoaan entistä paremmin. Silti pysähtyminen on edelleen vaikeaa.

”Minun pitää olla todella kovassa flunssassa, jotta jään kotiin lepäämään. Sitä paitsi tulen yleensä entistä kipeämmäksi, jos makaan pari päivää sängyssä. Liikkumaan tottunut kroppani alkaa kipuilla, ja mieli painuu matalaksi, jos en saa päivän aikana mitään aikaiseksi.”

Helena Ahti-Hallberg rakastaa tehokasta arkea. ”Pidämme mieheni kanssa ruokapäiviä, jolloin teemme valtavasti laatikkoruokia ja keittoja pakastimeen.”

Tärkein tuki

Tärkein tuki Helenalle on hänen aviomiehensä Eric Hallberg, 53.

”Työssäni minun pitää olla vahva ja vakuuttava koko ajan. Ericille voin näyttää myös epäilyksen hetkeni. Hänen edessään voin olla heikko ja keskeneräinen. Koti on turvapaikka, jossa minua kannatellaan.”

Helena rakastui suomalaiseen Ericiin, kun hän oli 22-vuotias kilpatanssija. Englannissa tuolloin asunut Helena oli Helsingissä lomalla, ja pari tapasi uudenvuodenjuhlissa Ravintola Kaivohuoneella.

”Oli aikamoinen sattuma, että tiemme kohtasivat. Minua kolmisen vuotta vanhempi Eric oli juuri muuttanut Ruotsista Suomeen.”

Tanssi oli Englannissa Helenan koko elämä. Rahat olivat usein niin tiukassa, että hän joutui valitsemaan, ostaako ruokaa vai bussilipun tanssiharjoituksiin.

Kun rakkaus roihahti, Helena oli valmis muuttamaan elämäänsä. Eric muutti ensin hänen luokseen Liverpooliin, mutta muutaman kuukauden kuluttua pariskunta palasi Suomeen ja meni naimisiin.

Yli kaksikymmentäviisi yhteistä vuotta ovat hioneet pariskunnasta toimivan tiimin, jossa molemmat tietävät paikkansa. Helena on suhteen puhelias ja pirskahteleva ideanikkari, Eric rauhoittava tukipilari.

”Tasapainotamme toisiamme, sillä olemme luonteiltamme niin erilaisia. Kun tulen töistä kotiin jostain asiasta tuohtuneena, Eric osaa rauhoitella minua.”

Helena rakastaa sitä, että asiat, erityisesti kaapit, ovat järjestyksessä. Silloin hänestä tuntuu siltä, että koko elämä on järjestyksessä. Eric on vaimoaan suurpiirteisempi, mutta pariskunta on oppinut antamaan tilaa toistensa erilaisuudelle.

”Olen oivaltanut, että toista ihmistä ei voi muuttaa. Keksin usein kotona projekteja, joita teemme yhdessä. Loppupäivästä saatan jatkaa itsekseni, kun Eric kyllästyy ja puuhaa muuta. Näin pysymme molemmat tyytyväisinä.”

Tiimi toimii myös työasioissa. Eric on mukana Helenan kahdessa yrityksessä, joita Helena pyörittää tanssinopetuksen lisäksi.

”Saan onneksi jättää vihaamani paperityöt lähes täysin Ericin käsiin. Hän on minulle korvaamaton apu.”

Tiukka äiti

Helena Ahti-Hallberg on ollut kahdelle pojalleen, Antonille, 25, ja Emilille, 23, tiukka äiti. Poikien piti käyttäytyä hyvin, hoitaa asiansa kunnialla ja pitää tavaransa järjestyksessä.

Vain koulunkäynnissä Helena ei koe olleensa tiukka. Helena ei ollut se äiti, joka olisi istunut lastensa kanssa iltaisin tenttaamassa ruotsinverbejä. Ei Helenalla olisi ollut siihen aikaakaan, sillä hän opetti yleensä iltaisin tanssia.

”Halusin antaa lapsilleni turvalliset raamit, mutta koin, ettei koulunkäyntiin tai alan valintaan puuttuminen ole minun tehtäväni. Pidin tärkeimpänä sitä, että he löytävät itse oman polkunsa.”

Viisi vuotta sitten Helenan perhe-elämässä alkoi uusi, onnellinen vaihe, kun lapsenlapsi Viola syntyi. Tiukasta äidistä kuoriutui 46-vuotiaana lellivä isoäiti Antonin esikoiselle.

”On ihanaa olla isoäiti ja hemmotella Violaa. Toki pidän kiinni tietyistä käyttäytymissäännöistä, kuten siitä, että ruokapöydässä istutaan loppuun asti, mutta muuten annan hänelle kaiken, mitä hän haluaa.”

Nyt Helena toteuttaa haaveita, jotka jäivät häneltä kahden pojan äitinä väliin. Hän letittää Violan tukkaa ja ostaa vaaleanpunaisia mekkoja – ostoksia on joskus niin paljon, että Eric yrittää toppuutella vaimoaan.

Parhaita hetkiä ovat kesäaamut, kun Viola on yökylästä mummolassa ja parivaljakko herättyään menee käsikädessä hakemaan munia pihalla tepastelevilta kanoilta.

Helena toivoo voivansa välittää Violalle ennen kaikkea yhden elämänopin.

”Toivon, että Viola oppii rakastamaan terveesti itseään. Itsensä hyväksyminen on pohja vahvaksi naiseksi kasvamiselle.”

Helena Ahti-Hallberg ompeli itse kotonaan esiintymis-puvut tanssin-opettajien keväiselle kiertueelle.

Riittämättömyyden tunne

Itsensä hyväksymistä Helena Ahti-Hallberg on itsekin opetellut koko elämänsä. Hän on aina halunnut olla vielä pikkuisen parempi tanssija, opettaja, äiti ja vaimo.

Riittämättömyyden tunteet ovat tuttuja myös ulkonäköasioissa. Ei tunnu kivalta, kun väsymyksen merkit näkyvät iän myötä selvästi ja kilot jäävät aiempaa helpommin lanteille. Eniten harmittavat krempat. Vuosi sitten välilevyn pullistuma pysäytti Helenan muutamaksi kuukaudeksi.

”En silti missään tapauksessa haluaisi olla parikymppinen. Elämänkokemuksen mukanaan tuoma viisastuminen on minulle tärkeämpää kuin sileät silmäkulmat.”

Auto-onnettomuudessa murtuneet kasvojen luut leikattiin kaksi kertaa. Helena kertoo olevansa edelleen erinäköinen kuin ennen onnettomuutta.

”Kasvoissani on edelleen tunnottomia alueita. Vasen puoli huulesta ei nouse hymyyn samalla tavalla kuin oikea puoli. Tämä on kuitenkin pientä. Pääasia on, että säilyin elossa.”

Helena on totuttu näkemään televisiossa vahvassa meikissä ja kimaltelevassa iltapuvussa. Kotona asuu kuitenkin toisenlainen Helena.

”Mieheni sanoo minulle välillä naureskellen, että en voi lähteä noin kauppaan, kun käyn ostoksilla meikittä ja verkkareissa.”

Helena viihtyi meikittä myös Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa Filippiinien viidakossa kesällä 2017. Kilpailijoiden oli selvittävä viikkoja autiolla saarella niukalla ruualla, ilman hammasharjaa tai muita peseytymisvälineitä.

”En ole luonteeltani hienohelma. Minua ei haitannut olla kameroiden edessä ilman meikkiä, sillä nautin kilpailemisesta ja itseni haastamisesta.”

Helena on saanut kaiken, mistä hän on haaveillut: pitkän avioliiton, lapsia, lapsenlapsen ja uran alalla, jota hän rakastaa. Helena katsoo kiitollisena mennyttä elämäänsä. Toisaalta välillä hän murehtii sitä, saako hän tehtyä kaiken sen, mitä vielä haluaisi saada aikaan.

Vakavan auto-onnettomuuden jälkeen vahvistunut elämännälkä kasvaa syödessä. ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 5/2019.

Julkaistu: 9.10.2019