
Asianajaja Heikki Lampela on tottunut siihen, että ihmiset katsovat häntä pitkään. Se ei haittaa, sillä Lampelalla on syntyjään ”helvetin vahva itsetunto”.
– Jos kerrostalo on minun tielläni, otan kulmasta kiinni ja työnnän sen pois.
– Koen olevani intiaanipäällikkö. Olen kotonani tilanteessa kuin tilanteessa, paikassa kuin paikassa.
Lampela on mies, joka on valmis paiskimaan pitkää päivää saavuttaakseen haluamansa, kuten asunnon hyvältä alueelta Helsingin Munkkiniemestä, kesäparatiisin Espoon ulkosaaristosta ja 75 000 euron auton.
– Olen ahkera luonne, ja minussa on työmiehen vikaa.
Nyt asianajaja harkitsee paluuta politiikkaan. Hän istui Helsingin kaupunginvaltuustossa kokoomuksen edustajana vuosina 2005–2008. Lampela pohtii nyt mahdollisuutta asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 2015 tietyin edellytyksin.
– Pitää katsoa, olisiko minulla mahdollisuutta vähän vaativampiin tehtäviin.
Millaiset tehtävät voisivat sitten olla sellaisia?
– Esimerkiksi oikeusministerin tehtävät.
– Elämässä pitää olla tavoitteita ja unelmia, vaikka ne eivät toteutuisikaan. Muuten ei jaksa.
Lue koko juttu Avusta 32/2013
Teksti Marja Aarnipuro
Kuva Petri Mulari