Apu

Heikki Kinnunen: Rakkautta ei voi pakottaa

Heikki Kinnunen: Rakkautta ei voi pakottaa

Jotaarkka Pennanen ohjaa draaman, jossa Heikki Kinnunen rakastuu Pennasen vaimoon Aliisa Pulkkiseen.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Rakastuminen?

– Kun rakkauden hulluus iskee, turha on miehelle toitottaa, että älä nyt tuohon rakastu, näyttelijä Heikki Kinnunen aloittaa.

On posket punastuttava tammipakkanen Tampereen Pispalassa. Etelästä yli Pyhäjärven paistaa aurinko, joka sekä siristyttää silmiä että vauhdittaa verenkiertoa.

Kinnunen sekä näyttelijä Aliisa Pulkkinen ja ohjaaja Jotaarkka Pennanen eivät tosin tarvitsisi ylimääräistä piristettä, sillä heillä on yhteinen, innostava hanke.

– Rakkaudesta lajiin, Kinnunen kuvaa.

Avainsana on teatteri, teema taas Raamatun mukaan suurin kaikesta, rakkaus, ja tuleva estradikin oikein osuvasti Rakastajat-teatteri.

Helmikuun 28. päivänä Porissa ensi-iltansa saava Ljudmila Razumovskajan kahden hengen näytelmä Pietarin Romeo ja Julia osui Jotaarkka Pennasen sormiin jo 1990-luvulla.

– Halusin ohjata sen jo silloin, mutta en osannut arvata, että naisroolin näyttelisi myöhemmin vaimoni Aliisa, joka oli tuolloin vielä liian nuori tehtävään.

Nyt aika on ratkaissut ongelman, Pennanen tuumii ääntään taiten madaltaen, jottei vaimo saisi syytä älähtää.

– Miksi älähtäisin? Päinvastoin, vuodethan ovat sopivasti kypsyttäneet minut Juliaksi, Aliisa Pulkkinen kuittaa.

Ja kun näin on käynyt, oli aika kaivaa mieluinen teksti esiin ja panna se parrasvaloihin.

Puuttui siis vain enää sopiva Romeo. Hänet Jotaarkka Pennanen löysi 1960-luvun teatterikouluaikojen kaveristaan Heikki Kinnusesta. Tämä kun oli viestinyt haluistaan näyttämölle.

– Eläkeläispäivinä minulle kertyy luppoaikaa, joten saatoin lupautua mukaan hauskaan seikkailuun.

– Yli 60-vuotiaan miehen esittäminen toki on minulle hirveän vaikeaa...

Miksi kaksin? Miksei yksin?

Rakkausdraaman rakennuspaikaksi valikoitui pariskunta Pennasen ja Pulkkisen talo Pispalan moreeniharjun jyrkimmässä rinteessä, runoilija Lauri Viidan lapsuuskodin naapurissa.

Ylimmästä kerroksesta sukeutui treenitila. Ja kun on kahvitauon aika, ajatukset jalostetaan alakerran sohvaryhmässä.

– Ydin on rakkaus ja sen mahdollisuus tai toisaalta olosuhteista johtuva mahdottomuus, Heikki Kinnunen aloittaa.

Perustotuus on tuttu, hänenkin todeksi oppimansa.

– Kahdestaan ihminen pärjää paremmin, ja kahdestaan toive paremmasta elämästä toteutuu todennäköisemmin kuin yksin ollessa.

Pietarin Romeo ja Julia elävät Venäjän rahakkaasti sykkivän metropolin syrjäkulmilla. Kun aikanaan toisensa tuntenut pari yllättäen vuosikymmenten jälkeen tapaa, kummallakin herää usko parempaan tulevaisuuteen.

– Siihen he saattaisivat yltää kaksin, eikä vanhuus estä yhteisen onnen aavistusta, Heikki Kinnunen kuvaa.

Hän ei vahingossakaan moralisoi saati arvota. Valmisteilla on tragikomedia.

– Rakkaus, muistot ja haave tulevasta paremmasta kuuluvat elämään.

Rakastuminen ei katso ikää eikä hetkeä.

Eläkeläinen Heikki Kinnunen asuu sekä Tampereella avovaimonsa kanssa että Helsingissä.

– Hetkeksi pois lähtenyt ihminen on silti läsnä. Läheisyys naisen ja miehen välillä on eri asia kuin olla paita ja peppu. Läheisyyttä voi olla ja on, vaikka asutaan eri osoitteissa.

Pietarin Romeo ja Julia ovat pitkään olleet yksinään.

– Kun he löytävät toisensa, se tuo toivoa ja innostaa yrittämään yhdessä.

Voiko vanhanakin löytää rakkauden?

– Rakkautta ei voi pakottaa. Ehkä ei myöskään kannata hyökätä kiinni heti ensimmäiseen mahdolliseen, Kinnunen arvelee.

Heikki Kinnusen vaari tiivisti aikoinaan lapsenlapsensa mielestä viisaasti, että kun rakkaus heittää hurstin miehen silmille, tämä ei enää näe, ei kuule.

– Hursti tarkoittaa vilttiä, ja vaariani minun on uskominen edelleen.

– Tuo hulluus ei totisesti ole iästä kiinni.

Kun rakkaus tulee, se on sitten siinä, Heikki Kinnunen sanoo.

– Liekö rakastuminen kouluaikoina ollut voimakkaimmillaan, kun poikasena istuin ihailemani tytön pulpetin tuolille ja tunsin siinä vielä hänen lämpönsä...

Miten Pennasen ja Pulkkisen kymmenen vuoden ikäero vaikuttaa avioparin suhteeseen?

– Sitä en itse asiassa ajattele ollenkaan. Mies jotenkin  on hieman parempi vanhempana, Pulkkinen arvioi.

Arkirutiinit tuovat tietyn turvallisen rytmin.

– Jotaarkka herää joka aamu kirjoittamaan, ja aamiaisen nautimme aina yhdessä.

Pennanen kasvoi kulttuurisukuun. Hänen isoisänsä oli näyttelijä Aarne Orjatsalo ja isoäitinsä kirjailija Ain’Elisabet Pennanen. Isänsä taas oli kirjailija Jarno Pennanen ja äitinsä runoilija Anja Vammelvuo.

Jotaaarkka Pennanen muistaa lapsuudestaan vanhempiensa lempeän yhdessäolon.

– Nuoresta lähtien olen hakenut vastaavaa. Rakkaan läsnäolo on tärkeä. Ihanimpia hetkiä on illalla mennä sänkyyn toisen viereen ja herätä siitä hyvällä tuulella.

Pennanen sanoo, että vaikka iällä ei ole merkitystä, hän ei voisi kuvitella rakastuvansa parikymppiseen.

Kinnunen kuittaa heti, ettei sellaiseen Pennasella olisi enää edes varaa.

– Kun nainen on yli 50-vuotias, iällä ei ole merkitystä, vaan sillä, kuinka pärjään hänen kanssaan, Kinnunen tuumii.

Aliisa Pulkkiselle tämä ajatus tuo mieleen nuoren miehen.

– Jo saunaan meno hänen kanssaan saattaisi olla minulle ongelma. Ihminen tulee onneksi vuosien myötä armolliseksi itselleen ja myös kumppanilleen.

Hyvä aikuinen suhde tarvitsee yhteistä maailmankuvaa ja keskustelunaiheita, muttei riippuvuutta. Koko kolmikko on samaa mieltä.

Aliisa Pulkkinen ei kestäisi, jos mies, rakaskin, olisi koko ajan liki ja ahdistavasti kiinni. Pispalan kodissa pariskunta saattaa työskennellä eri kerroksissa tuntikausia, ja sitten kumpi tahansa ehdottaa yhteistä kahvipaussia. Sekin on rakkautta.

Vanhakin saa siis rakastaa, vai?

Jotaarkka Pennasta mietityttää nykypäivän kapea näkemys, joka mainostaa nuoruutta ja kauneutta ja samaistaa ne. Pennanen muistuttaa, että vanhan ihmisen kasvojen rypyt voivat olla myös kauniita.

Aliisa Pulkkinen yhtyy ajatukseen.

– Pahassa tapauksessa juonteet viestivät katkeruudesta. Myös hyvän elämän merkit näkyvät kasvoista.

Nykyisin voi keinotekoisesti yrittää peittää mielestään liian korkean ikänsä.

– Jos naama silotellaan styroksilla, se kyllä pomppaa muusta kropasta. Käsistä näkee aina ihmisen iän, Kinnunen toppuuttelee.

– Kun remontoi taloa, ei silloin kannata maalata vain yhtä seinää, Pulkkinen jatkaa.

– Mieluummin olen yksinkertaisen selkeästi vanha kuin vaikkapa iäkäs tai ikäihminen, Kinnunen sanoo.

Samaa mieltä on Pennanen, joka muistuttaa iän suhteellisuudesta. Nykypäivän kaksikymppinen saattaa 15-vuotiaalle näyttäytyä ikäloppuna.

– Toisaalta me Heikin kanssa olemme keskenämme samoja teatterikoululaisia kuin 50 vuotta sitten.

– Ballerinat rinnallanne vain ovat vaihtuneet, Pulkkinen yrittää.

Ja Kinnunen rientää vastaamaan.

– Jos tarkoitat entisiä tyttöystäviä, he kyllä ovat aika lailla vanhentuneet.

Keväällä Kinnunen ja Pennanen täyttävät 68 vuotta.

– Ikäeroa meillä on tasan kuukausi. Minä olen vanhempi, ja sen huomaa kaikesta, Kinnunen naurahtaa.

Millainen on paras rakas?

Aliisa Pulkkisen ja Jotaarkka Pennasen rakastuminen parikymmentä vuotta sitten oli tulinen ja suhde alussa kiivas.

– Olin äkkiväärä. Saatoin talvella kirmata ulos pakkaseen mistä milloinkin raivostuneena. Paluu sisään oli aina yhtä hankala. Siksi sovimme, että eripurassakin äkäiset lähtemiset ovat kiellettyjä, Pulkkinen kertoo.

Nykyisin Pennasta ei vaimonsa käytöksessä ärsytä juuri muu kuin se, kun tämä kiusallaan puhuu Tampereen murretta.

Pariskunnan päätökset ovat pitäneet, ja yhteiselo on jatkunut.

– Maailma tasii, Heikki Kinnunen kuittaa.

Hän muistuttaa yksin jäämisen mahdollisuudesta.

– Ei ole sääntöä, miten silloin pitäisi elää. Tilanteeseen on vain sopeuduttava.

Kinnunen ei kaipaa yksinoloa roolinlukuhetkiä lukuun ottamatta.

– Voi, kun saisin olla yksin -toive ei ole minun juttuni. Sehän olisi sama kuin sanoisi kumppanilleen, että painu hiiteen.

Millainen on paras mahdollinen rakas?

– Ihmisen ei tarvitse olla mikään pyöreä, josta ei saa mistään kulmasta kiinni. Tärkeintä on hyvä itsetunto puolin ja toisin ja että kumpikin saa olla oma itsensä.

Entä jos kohdalle osuu väärä kumppani?

– Kun itse ei rakasta ja toinen rakastaa ja hänen laahaava askeleensa kuuluu takaasi ja se vain seuraa sinua, se on karmeata, Kinnunen kuvailee.

Muistikuvana lapsuudestaan hänellä on kauhea painajainen.

– Valkoinen kissa roikkuu rinnuksissani eikä millään päästä irti.

Kinnusen mukaan pitäisi olla selvää, että kun toinen rakastaa ja toinen ei, sen toisen ei pitäisi tuppautua seuraan.

– Mutta rakkaudessa mikään ei ole järjellä selitettävää.

Teksti Hannu Koskela

Kuvat Ari Ijäs

Julkaistu: 14.2.2014