Apu

Heikki Hela ja 13 vuotta nuorempi Kaisa Mattila: Uusperhekuvio toimii

Heikki Hela ja 13 vuotta nuorempi Kaisa Mattila: Uusperhekuvio toimii

Heikki Hela ja Kaisa Mattila ovat pitäneet yhtä kolme vuotta. Heikkiä 13 vuotta nuoremmalla Kaisalla on mutkaton suhde miehensä lapsiin.
Teksti Emilia Pyykkönen
Kuvat Jaakko Jaskari
Mainos

Kummelista aikanaan tunnetuksi tullut Heikki Hela on löytänyt onnen 13 vuotta nuoremman näyttelijän Kaisa Mattilan kanssa. Talvella ensi-iltansa saaneen Kummeli-elokuvan lisäksi pari näyttelee yhdessä UIT:n revyyssä, Ilosofian oppitunnissa.

Parin koti on Tampereella, mutta he asuvat tällä hetkellä Helsingin Kaupunginteatterin asunnossa, sillä Kaisa harjoittelee myös HKT:n syksyn musikaalin ensi-iltaan. Yhteinen produktio UIT:ssa on freelancereina työskenteleville taiteilijoille mieluisa.

- Viime kevät oli raskas, kun olin viikot Helsingissä. Heikki oli odottanut minua tietysti koko viikon kotiin. Viikonloppuna puhuin sitten omista työasioista ja Heikki omista. On hankala elätyä toisen arkeen, jos ei ole siinä mukana, Kaisa sanoi tänään UIT:n lehdistötilaisuudessa.

Pari juhlii tällä viikolla seurustelunsa 3-vuotista taivalta. Kihloihin he menivät 2012. Helalla on edellisestä liitosta 16- ja - 18 vuotiaat pojat. He ovat sopeutuneet uusperhekuvioon hyvin.

- Heikin pojat ovat äärimmäisen fiksuja ja ovat olleet tilanteen suhteen hyvin vastaanottavaisia. Uusperhekuvio toimii, mutta en ole pojille mikään äitipuoli. Minulla on heidän kanssa spesiaali suhde.

- Voi olla etu, että olen Heikkiä 13 vuotta nuorempi. Puhun heidän kanssa enemmän samaa kieltä ja saatan tietää joitakin asioita, joita heidän isänsä ei tiedä. Meistä on tullut aika läheisiä.

37-vuotias Kaisa ei osaa sanoa, haluaako hän omia lapsia.

- Minulla on onneksi muutama vuosi aikaa miettiä asiaa.

Heikki Hela täyttää ensi kesänä viisikymmentä. Kaisa kertoo, että hän yrittää kuulostella, haluaako siippa isoja juhlia.

- Yleensä olemme viettäneet synttäreitä kaksistaan. Käytämme paljon rahaa hyvään ruokaan ja juomaan. Syömme usein illallista ulkona tai kotona pitkän kaavan mukaan.

UIT:n Ilosofian oppitunti ensi-ilta 24.4. Kesäkuussa revyy lähtee Helsingistä maakuntakiertueelle.

Julkaistu: 10.4.2014