Apu

Hei me kilpaillaan!

Hei me kilpaillaan!

Kari Väänänen: ""Autiolla" saarella lauma amerikkalaisia kilpailee siitä, kuka on kieroin ja manipuloi ja valehtelee parhaiten. Kieroin voittaa. Upeaa! Lapset katselevat tätä touhua silmät ymmyrkäisinä ja imevät kaiken itseensä tulevan elämän evääksi."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Mukavapa on ollut taas katsella töllöstä, sohvalla maaten, kuinka planeettamme parhaat urheilijat ovat hiki otsalla uurastaneet MM-kisoissa loikkien, juosten ja heitellen keppiä.

Ainahan ihminen on halunnut mitata, kuka hyppää pisimmälle tai korkeimmalta tai juoksee nopeimmin hirven kiinni tai heittää keihään kauimmas, se kun saattoi aikoinaan olla elanto moisista taidoista kiinni. Mikäpä siinä.

Jännäähän tuota on seurata, kun kilpailuviettiset tekevät yli-inhimillisiä suorituksia hammasta purren, paitsi jamaikalaiset, jotka juoksevatkin niin rentoina, että joskus pelkään heidän poskilihojensa putoavan kalkkiviivoille.

Kilpailu on aina kuulunut urheilukentille, mutta nyt tuo tauti on levinnyt koko yhteiskuntaamme. Munkkia syödään kilpaa ja hetekaa työnnetään kilpaa ja saapasta ja kännykkää heitetään kilpaa ja eukkoa kanniskellaan kilpaa pitkin metsiä.

Hupinsa kullakin. Yhdellä tv-kanavalla ylensyödään kilpaa ja toisella laihdutetaan kilpaa ja kolmannella viidakkoon hylätyt tähtöset kilpailevat ilmeisesti kiroilun ja huorittelun jalossa taidossa.

"Autiolla" saarella lauma amerikkalaisia kilpailee siitä, kuka on kieroin ja manipuloi ja valehtelee parhaiten. Kieroin voittaa. Upeaa! Lapset katselevat tätä touhua silmät ymmyrkäisinä ja imevät kaiken itseensä tulevan elämän evääksi.

Laulun lahjan saaneet kilpailevat vimmaisesti lukemattomissa kisoissa lapsesta lähtien, jos eivät ole lasten kauneuskilpailuissa poseeraamassa. Perheet kilpailevat keskenään tv:ssä, ja välissä kisataan siitä, kenen isä on kaikkein paras. Ja sitten lapset kisaavat siitä, kuka on mestarikokki, jos eivät itke sitä, että miksi meidän isä on niin huono.

Mutta luuseri on luuseri ja poissa pelistä, vain voittajat huomataan. Voi kun joskus tulee ikävä Juicen haitarinsoittajan filosofiaa, että muut kun hyppeli, juoksi ja työnteli kuulaa, minä vain laulelin biibbaabaluulaa…

Jospa ihmiselle sallittaisiin elämässä aika, jolloin ei tarvitsisi kilpailla mistään. Voisi vain olla ja nauttia elämästä ja löhötä sohvalla maha täynnä läskisoosia ilman syyllisyyttä siitä, ettei tee mitään, ei kilpaile mistään, ei halua muuta kuin olla tämän hetken juuri sellaisena kuin on, ei yhtään huonompana eikä parempana kuin kukaan muukaan.

Mutta kun sinä et ole mitään, et itsesi etkä muiden silmissä, jos et kilpaile koko ajan ja ole voittaja.

Tämä amerikkalaisten innolla propagoima elämäntapa, joka on hyvin läheistä sukua toiselle mauttomuudelle, eli että aika on rahaa, on ruton tavoin peittänyt koko planeettamme ja saanut viimeisenkin mahdollisuuden mielenrauhan löytymiseen peittymään winneri/looseri-kuonan alle. Ja työholistit kirkuvat, että täytyy tehdä satakymmenen prosenttia, ei saa "downshiftata", vain kasvu on tärkeä ja pyhä!

Mitäs jos elämän tärkein päämäärä olisikin itsensä tuntemisessa ja elämän jalon taidon oppimisessa, ilman että vertautuu kehenkään muuhun.

Jospa kilvoittelisikin ilman ensimmäisen palkinnon himoa tai kunnian kaipuuta, ihan vain itsensä takia. Palkinnoksi riittäisi, että ymmärtää taas hieman enemmän itsestään ja elämästään. Se saattaisi nostaa hymyn kasvoille.

Hymyn, joka loistaa kirkkaana ja kauemmaksi kuin kullatuinkaan pokaali.

Mutta suuri kiitos teille arvon urheilijat. Te olette pokaalinne ansainneet, ja olen viihtynyt seurassanne. Terveiset Usainille. Olet sinä kone.

Julkaistu: 5.9.2013