Apu

Hauras, uusi elämä: Suomen luonnossa syntyy nyt lukemattomia eläinpienokaisia – kuvakooste

Hauras, uusi elämä: Suomen luonnossa syntyy nyt lukemattomia eläinpienokaisia – kuvakooste
Eläinlasten ensiaskeleet ovat horjuvia, mutta emon tuki ja turva auttavat alkuun. Monilla eläimillä suurin osa poikasista kuolee, mutta esimerkiksi nisäkkäät pyrkivät huolehtimaan hyvin jälkikasvustaan, sillä se saattaa olla niiden ainokainen.
Julkaistu: 7.5.2022

Nisäkkäiden poikaset kehittyvät emon ruumiin suojissa, ja vastasyntyneet saavat ravintonsa emon maito­rauhasten eritteistä.

Emon maito sisältää runsaasti energiaa ja vasta-aineita suojaksi taudinaiheuttajilta. Sen ansiosta nisäkkäiden poikasista suuri osa elää aikuiseksi asti. Lisäksi nisäkkäiden emot huolehtivat jälkeläisistään hyvin.

Monien eläinten poikaset herättävät ihmisissä samankaltaisia tunteita kuin ihmisvauvan näkeminen.

Hirvenvasa laiduntaa niityllä emonsa suojaamana keskellä ­kukkeinta alkukesää.

Myös metsän suurin eläin on aluksi pieni ja haavoittuvainen. Minulla on ­useana keväänä ja alkukesänä ollut onni seurata hirvieläinten poikasten ja emon välistä vuorovaikutusta, kun olen lähtenyt aamuyöllä liikkeelle. Esimerkiksi Kirkkonummen Porkkalanniemi on tunnettu siitä, että siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä kauriita ja hirviä.

Eläimen jälkeläistä nimitetään poikaseksi, pojaksi, pennuksi tai penikaksi. Näistä poikanen on monikäyttöisin, mutta sekään ei sovi kaikkiin eläimiin. Karhun tai hirven poikanen kuulostaa jotenkin hassulta.

Yleisnimitysten lisäksi joillakin eläin­lajeilla on jälkeläisille erityisiä nimityksiä: esimerkiksi villisialla se on porsas, hevosella varsa, ja lehmällä vasikka. Metsäpeuralla, porolla, valkohäntäpeuralla, metsäkauriilla sekä hirvellä jälkeläinen tunnetaan nimellä vasa. Pentu ja penikka yhdistetään yleensä lihaa syöviin nisäkkäisiin.

Useimmilla nisäkkäillä otollisin lisääntymisaika ajoittuu niin, että jälkeläiset syntyvät keväällä tai alkukesällä. Tällöin ilma on lämmin ja luonnon runsaudensarvi tarjoilee niin paljon murkinaa, että poikaset ehtivät varttua omatoimisiksi syksyyn mennessä.

Sama ilmiö näkyy jossain määrin myös ihmisillä, sillä tilastojen mukaan Suomessa syntyy eniten lapsia keskikesällä. Taustalla saattaa olla ihmisten pyrkimys ajoittaa lapsen ­syntymä niin, että se osuisi puolisoiden lomakauteen. Tämä on tietysti ongelmallinen tilanne synnytyssairaaloiden kannalta, koska syntyvyyspiikki osuu usein siihen samaan aikaan kun henkilökuntakin lomailisi.

Vielä 1990-luvun alussa syntyvyyspiikki oli maaliskuussa, kun ihmiset panivat vauvoja alulle juhannuksen innoittamina. Nykyisin petipuuhiin ryhdytään ahkerammin syksyn pimeydessä. Näin tekevät muun muassa hirvieläimet, tosin niillä raskausaika on lyhyempi kuin ihmisillä ja jälkeläisten syntymä täsmäytetään kevääseen.

Monet nisäkkäät ovat laumaeläimiä, ja siksi niiden on jo pienestä pitäen harjoiteltava sosiaalisia taitoja. Poikasia näkeekin usein telmimässä ja jopa tappelemassa. Siinä luodaan ryhmän jäsenyyttä, ja osaltaan kyse on silkasta huvittelusta.

Leikki on kettujen ja muiden nisäkäspentujen tapa harjoitella elämää varten.

Siinä missä pikkuruiset nisäkkäät ovat söpöjä, linnunpoikasia voisi pikemminkin kuvata räjähtäneen näköisiksi.

Erityisesti vastakuoriutuneet pöllöjen ja muiden petolintujen poikaset ovat kuin menninkäisiä. Nisäkkäiden poikas­kuolleisuus on melko pientä, kun taas ­linnunpoikasille elämän ensimmäiset päivät ja viikot ovat melkoista riskipeliä. Joillakin lajeilla, esimerkiksi etelänkiislalla, poikasia kuolee joukoittain niiden rynniessä pesäkallioltaan veteen.

Metsän aluskasvillisuudessa piileskellessään ja ravinnonhankkimista harjoitellessaan poikaset ovat suuressa vaarassa joutua jonkun vapaaksi päästämän kissan tai petolinnun saaliiksi.

Juuri kuoriutuneet räkättirastaan poikaset ovat sokeita ja avuttomia.

Metsäkanalinnuilla vain noin joka ­kymmenes lintu selviytyy ensimmäisestä elinvuodestaan.

Myös monilla pienillä nisäkkäillä, kuten oravalla, on suurehko poikaskuolleisuus. Oravalle syntyy poikasia kerralla kahdesta viiteen, ja naaras hoitaa ne yksin. Poikaset ovat aluksi karvattomia, ja ne kömpivät ensimmäisiä kertoja ulos vasta 40 päivän ikäisinä.

Monien uhanalaisten lajien, kuten ­saimaannorpan, poikaskuolleisuutta ­seurataan aina jännityksellä, koska ­näiden lajien selviämisen kannalta ­jokainen elävänä syntyvä ja aikuisuuteen selviytyvä yksilö on arvokas.

Toisaalta tietty määrä poikaskuolleisuutta kuuluu luonnon normaaliin kiertokulkuun. Luontohan on asukkailleen melkoisen tyly paikka, jossa heikot ja sairaat karsiutuvat armottomasti.

Nisäkkäiden poikaset varttuvat nopeasti täysikasvuisiksi. Esimerkiksi koirasta on tapana sanoa, että yksi koiran vuosi vastaa noin seitsemää ihmiselämän vuotta. Lukusuhde ei ole kuitenkaan suoraviivainen: koirat ja muut nisäkkäät saavuttavat sukukypsyyden varhaisessa vaiheessa, jolloin niiden emot ja jälkeläiset vaikuttavat meistä ihmisistä melkein samanikäisiltä!

Eli jo parivuotias koira on kuin keski-­ikäinen, eikä se siitä paljon muutu vanhetessaan.

Luonnonvaraisia nisäkkäitä ja etenkin niiden poikasia näkee melko harvoin, sillä ne ovat hämäräaktiivisia, luonnostaan arkoja.

Kettuemon ja ­poikasen hellä hetki.

Muutama vuosi sitten pääsin kuvaamaan ketunpentujen telmimistä Helsingin Pasilassa, Yleisradion pihalla. Otukset melkein keskeyttivät Aamu-tv:n suoran lähetyksen, jossa olin vieraana, kun ­huomioni karkaili haastattelijan ohi ­taustamaastoon.

Kettujen kotipesänä toiminut vanha talo on nyttemmin purettu, eikä repo­laisia ole enää näkynyt Ylen pihamaalla.

Tänä keväänä olen kuitenkin useita kertoja aamulla töihin ajaessani nähnyt aivan kotimme lähellä pellolla hiiviskelevän ketun. Tien vieressä on hylätyksi ­jäänyt vanha talonröttelö. Ehkäpä kettu on löytänyt siitä itselleen kodin ja perheenlisäystäkin on luvassa. Toivossa on hyvä elää, totesi lapamato.

Kommentoi »