Apu

Harmaahaikara on kosteikkojen kookas komistus


Vielä pari vuosikymmentä sitten tämä kosteikkojen kookas lintu oli maassamme harvinainen pesijä. Nykyisin harmaahaikaran tikarinokka seivästää kaloja ja sammakoita Suomen vesistöalueilla yhä useammin.
Kuvat Juho Rahkonen

Harmaahaikara on iso ja näyttävä lintu. Taivaalla liihotellessaan se muistuttaa kurkea tai jopa kotkaa, mutta harmaahaikaran tunnistaa yhdestä pettämättömästä piirteestä: lintu vetää lentäessään kaulansa mutkalle. Lisäksi haikara pitää siipiään hivenen kuperassa asennossa.

Harmaahaikaran lento on raskaan oloista kauhontaa. Kurjen tavoin sen pitkät koivet sojottavat lennossa pyrstön yli.

Isot linnut menestyvät

Kun viime kesänä kävin Ahvenanmaalla, harmaahaikaroita lenteli yli jatkuvasti. Myös kotikonnuillani Uudellamaalla niitä näkee usein.

Jostakin syystä Suomen linnustossa nimenomaan isot linnut ovat menestyneet viime vuosikymmeninä: yleistyneiden lajien joukossa ovat muiden muassa laulujoutsen, merimetso, merikotka, valkoposkihanhi – ja harmaahaikara.

Samaan aikaan monet pienemmät linnut ovat käyneet vähälukuisemmiksi kaikkialla Euroopassa elinympäristön köyhtymisen ja hyönteisravinnon puutteen takia.

Ilmeisesti isot, kosteikoissa asuvat linnut eivät ole niin herkkiä niille muutoksille, jotka ovat kurittaneet varpusia, hömötiaisia ja muita pikkulintuja.

Kaakkois-Suomessa harmaahaikaraa yleisempi laji on kaulushaikara, mutta sitä on vaikeampi päästä näkemään. Ainoa havainto ruovikkojen kätköissä piilottelevaa elämää viettävästä kaulushaikarasta on yleensä kumea ääni, joka kuulostaa siltä, kuin joku puhaltaisi pullon suuhun.

Lentävän harmaahaikaran paras tuntomerkki on mutkalle vedetty kaula.

Harmaahaikara on haikaramainen haikara

Harmaahaikara on puolestaan näkyvä lintu, jonka ääni on käheä, soinniton rääkäisy. Harmaahaikaroita näkee ja kuulee eniten loppukesällä ja syksyllä, kun poikaset levittäytyvät kosteikkoihin ruokailemaan.

Suomessa harmaahaikaroita pesii nykyään arviolta tuhatkunta paria, ja uusia haikaroita asettuu jatkuvasti sopivien ruokailuvesien äärelle.

Laji pystyy jopa talvehtimaan Suomessa. Kylmyys ei sinänsä ole ylitsepääsemätön ongelma, kunhan lintu vain löytää avoimia vesialueita, joissa se pääsee kalastamaan.

Harmaahaikara on hyvin haikaramainen haikara – sellainen laji, jota useimmat ihmiset ajattelevat kuullessaan sanan haikara. Se on lähes metrin korkuinen, ja siipien kärkiväli on yli puolitoista metriä.

Pitkäkaulainen tikarinokka seisoskelee usein liikkumatta joen, järven tai meren rantaviivan tuntumassa väijymässä kaloja.

Harmaahaikara on saalistajana erittäin kärsivällinen. Se saattaa seisoskella rantavedessä liikkumattomana loputtoman pitkään. Kun se saa saaliin näköpiiriinsä, se ojentaa pitkän kaulansa kohti herkkupalaa.

Salamannopealla iskulla sen terävä nokka nappaa saaliin. Sitten se nielaisee kalan, sammakon tai muun pieneläimen kokonaisena.

Joskus näyttää kuin lintu tukehtuisi ateriaansa, kun kalaa ruotoineen ja evineen ei tahdo saada kurkusta alas.

Eksoottinen maailmankansalainen

Nimensä mukaisesti linnun yleisväritys on harmaa, mutta sen vatsa, kurkku ja posket ovat valkoiset. Varttuneilla yksilöillä on päälaen yli menevä musta hiussuortuva. Terävä ja vahvarakenteinen nokka on keltainen.

Harmaahaikara on ulkonäöltään eksoottinen – aivan kuin se ei kuuluisi tänne Pohjolan havumetsävyöhykkeelle, vaan pikemminkin jonnekin Floridan tai Kaakkois-Aasian soille ja mangrovemetsiin.

Harmaahaikara on melkoinen maailmankansalainen, sillä niitä elelee ympärivuotisesti niin Länsi-Euroopassa ja Etelä-Aasiassa kuin Afrikan eteläosissa mantereesta eristäytynyttä Madagaskaria myöten.

Suomessa pesii kaksi haikaralajia

Etelän maissa haikaralajisto on verrattomasti monilukuisempi kuin meillä Härmässä: Suomessa pesii vakituisesti vain kaksi lajia, harmaahaikara ja kaulushaikara. Tosin yhä useammin meilläkin tavataan vierailevina tähtinä valkoisia jalohaikaroita ja mustavalkoisia kattohaikaroita, jotka pesivät yleisinä Virossa.

Viroksi harmaahaikara on hallhaigur, eli sen nimessä on haikara kuten suomessakin. Sen sijaan katto- ja mustahaikarat ovat viron kielellä tuonenkurkia (valge ja must toonekurg). Kattohaikara ja sen sukulainen mustahaikara muistuttavatkin olemukseltaan enemmän kurkia kuin varsinaisia haikaroita.

Harmaahaikaran pesä on oksanhaaraan kyhätty muhkea risukupu. Lintu pesii usein yhdyskunnissa vesistöjen liepeillä.

Suomen maaperä on ilmeisesti liian karua ja hapanta, jotta eteläisemmille haikaralajeille löytyisi täältä tarpeeksi riittoisia pesimä- ja ruokailupaikkoja. Kylmä ilmastokin asettaa rajoituksensa eteläisempien lajien leviämiselle.

Myös harmaahaikara on Suomessa levinneisyytensä pohjoisrajoilla, ja lisäksi se on melko uusi tulokas: ensimmäiset harmaahaikarapesinnät havaittiin maassamme vasta 1920-luvulla. Lähes koko viime vuosisadan ajan se oli täällä harvinaisuus.

Harmaahaikaran pesinnät keskittyvät etelä- ja lounaisrannikolle sekä Ahvenanmaan saaristoon. Lukuisia vahvistettuja pesintöjä on myös Pirkanmaan ja Keski-Suomen järviseuduilla, ja yksittäisiä Pohjanmaalla, jopa Lapissa asti, on yksittäisiä pesintöjä.

Harmaahaikara on arka lintu, joka lähtee ihmistä karkuun jo pitkän matkan päästä. Se on myös kranttu pesimäpaikkansa suhteen ja kaipaa rauhaa.

Harmaahaikaran pesä on iso, pallomainen risukasa – kuin ylisuuri harakanpesä. Pesät voivat sijaita yksittäin tai suurissa yhdyskunnissa.

Harmaahaikarat pesivät metsissä, usein rannan läheisissä kuusikoissa tai haavikoissa. Puiden ollessa vielä lehdettömiä pesät näkyvät kauas.

Yhdyskuntien elämä on vilkkaimmillaan ruokinta-aikana, kun haikarat lentävät matalille järven- tai merenlahdille kalastamaan ja taas takaisin pesille.

Harmaahaikaran pesintäkausi alkaa toukokuussa ja kestää elokuulle. Emo munii 3–5 munaa ja hautoo niitä muutaman viikon.

Suomen harmaahaikarakanta todennäköisesti lisääntyy edelleen lähivuosina ilmaston lämpenemisen ansiosta, jolloin yhdyskunnat kasvavat suuremmiksi, ja linnun levinneisyysalue etenee kohti pohjoista.

Tutun kumaran lintuhahmon voi bongata tänäkin syksynä ja talvena entistä useammin niin merenlahdilla, joenrannoilla kuin mökkijärvien suvantopaikoissa ja satamissa.

Julkaistu: 30.11.2019