Eeva

Hannu-Pekka Björkmanin kolumni: Elämme kalliita aikoja

Hannu-Pekka Björkmanin kolumni: Elämme kalliita aikoja
Vuonna 1919 ilmestynyt Kalliinajan keittokirja tarjosi ruokaohjeita elintarvikepulan alla ponnistelevalle kansalle. "Voisiko siitä oppia jotain?" Hannu-Pekka Björkman pohtii Eevan kolumnissaan.
Julkaistu: 21.7.2021
Kansanvalistusseuran julkaisemana Sota-ajan keittokirja ilmestyi 1917. Kaksi vuotta myöhemmin samasta teoksesta ilmestyi uudistettu painos nimellä Kalliinajan keittokirja. Sen oli laatinut Mikkelissä 1851 syntynyt Elin Sjöström, joka tuli myöhemmin tunnetuksi naisasialiikkeen esitaistelijana.
Tarkoituksena oli tarjota ruokaohjeita elintarvikepulan alla ponnistelevalle kansalle. Sota-ajan keittokirjan julkaisemisen jälkeen tilanne oli entisestään huonontunut. Elin Sjöström valittelee Kalliinajan keittokirjan esipuheessa, miten turhilta ja mielettömiltä reseptit olivat monista tuntuneet, koska useat ruoka-aineet olivat tyystin kadonneet saatavilta.
Samoin uudistetusta laitoksesta oli poistettu jäkälää jauhon korvikkeena koskevat ohjeet, koska ne olivat osoittautuneet kelpaamattomiksi. Sjöström toteaa niiden olleen ensihätään keksittyjä.
Kirjan yhtenä tarkoituksena oli etsiä korvaavia ravintoaineita puuttuvien tilalle, ja suurin osa ohjeista oli Sjöströmin itsensä koettelemia.
Kansalaissodan repiessä maatamme kahtia myös ruokahuolto jakaantui.
Suomessa oli pulaa erityisesti viljasta. Kuusikymmentä prosenttia siitä tuotiin ulkomailta, eikä maamme omaa viljantuotantoa ollut tehostettu riittävissä määrin.
Kesällä 1917 tuli voimaan asetus, jonka mukaan ylimääräinen vilja oli myytävä valtiolle. Jotain pulan syvyydestä kertonee se, että määräys koski yli neljän kilogramman varastoja.
Saman vuoden elokuussa alkoivat voimellakat. Väkijoukko hyökkäsi Turussa Valion varastoihin, koska epäili siellä piiloteltavan voita. Vastaavia levottomuuksia tapahtui myös Helsingissä ja Oulussa.
Kansalaissodan repiessä maatamme kahtia myös ruokahuolto jakaantui. Helsingissä jauhojen korttiannos putosi kahdesta sadasta grammasta kahteenkymmeneen grammaan, ja silloinkin jauhoja oli jatkettu pellavansiemenillä ja selluloosalla.
Pohjois- ja Itä-Suomessa syötiin jälleen pettua ja jäkälää. Silti kaupungeissa oli vielä kurjempaa. Elintarvikkeiden salakauppa kukoisti, mutta se täytti vain niiden harvojen vatsat, joilla oli siihen varaa.
Elintarvikkeiden salakauppa kukoisti, mutta se täytti vain niiden harvojen vatsat, joilla oli siihen varaa.
Tällaiseen Suomeen ja tarpeeseen Elin Sjöström julkaisi keittokirjansa, jossa kehotetaan säilyttämään perunoiden keitinvesikin.
Mitä Kalliinajan keittokirja pitää sisällään? Voisiko siitä oppia jotain? Nykyisen yltäkylläisyyden keskellä kirja saattaa hämmentää. Ensinnäkin siksi, että siinä osoitetaan, miten vähästä voi tehdä enemmän. Esimerkkinä on ”sotavoi”, jossa voita jatketaan perunajauhoilla, maidolla ja suolalla. Näin tuplataan voin määrä.
Toiseksi kirja sisältää ohjeita raaka- aineista, joita emme enää käytä, esimerkiksi savustetuista lehmän utareista. Enkä usko löytäväni lahnahyytelöäkään kovin monesta kesäkeittiöstä.
Äärimmäistä niukkuutta edustaa vesivelli, johon käytetään kaksi litraa vettä ja kaksi desilitraa ruisjauhoja, suolaa ja puoli ruokalusikallista murskattua kuminaa.
Toisaalta osaan kirjaan ruuista saattaisi törmätä trendikkäässä huippuravintolassa. Kuten vaikkapa pullossa keitettyihin karviaismarjoihin, kurkkukeittoon tai punajuureenvarsikastikkeeseen.
Kasvisten ja juuresten käyttö on runsasta ja perunalla jatketaan lähes kaikki, mitä leivotaan. Mausteiden määrä on ymmärrettävästi melko vähäinen.
Marjat, sienet ja kalat on kaikki huomioitu. Sen sijaan riistaruokia ei kirjassa mainita.
Kiireistä puuronkeittäjää kehotetaan valmistamaan laatikko ja vuoraamaan se heinillä.
Kiireistä puuronkeittäjää kehotetaan valmistamaan laatikko ja vuoraamaan se heinillä. Puuro ja muutkin ruuat kypsyvät ilman hämmentämistä itsestään heinäpesässä.
Aikamme supermarketissa saattaa mieleen hiipiä kysymys: mistä kaikki tämä ruoka on peräisin? Mistä sitä riittää päivästä toiseen?
Tiedämme ruuan tuotantoon liittyvät ongelmat. Riistokalastus, lihansyönti, ilmastonmuutos, vedenkäyttö, metsäkato, aavikoituminen, siirtotyövoima, lisäaineet ja niin edelleen.
Jokapäiväinen tarpeemme saada ravintoa on eettisten kysymysten polttopisteessä. Elämme kalliita aikoja. Kuka kirjoittaisi oppaan köyhtyvälle maailmallemme?
1 kommentti