Eeva

Hannu-Pekka Björkman: En voi välttää vertausta lintukotoon katsoessani maatamme uusin silmin

Hannu-Pekka Björkman: En voi välttää vertausta lintukotoon katsoessani maatamme uusin silmin
"Luulen, että juuri pelkojen vähyys on se, joka tekee pohjoisen maamme asukkaista tyytyväisiä, ellei jopa onnellisia", Hannu-Pekka Björkman kirjoittaa kolumnissaan.
Julkaistu: 25.8.2021

Pohjoisten kansojen keskuudessa eläneen myytin mukaan eteläisessä horisontissa taivaan ja maan yhtymäkohdassa on aukko, josta muuttolinnut lentävät toiseen maahan talvehtimaan. Sinne ne suunnistivat ”taivaan virtaa” eli linnunrataa seuraten.

Tuota paikkaa on kutsuttu Lintukodoksi ja sen asukkaita lintukotolaisiksi. Lintukodon asukkaat olivat ihmisen kaltaisia mutta pienikokoisia. Heitä onkin kutsuttu myös peukaloisiksi tai taivaanääreläisiksi. Heidän kokonsa uskottiin johtuvan siitä, että he asuivat litteäksi uskotun maapallon äärimmäisellä reunalla, jonka ylle taivaankansi kaareutui, ja tilaa oli vain ”pikkuväelle”.

Aikojen kuluessa Lintukoto on muokkautunut paratiisimaiseksi seuduksi, jossa vallitsee ikuinen kesä ja lämpö. Aleksis Kivi kirjoitti samannimisen runon, jossa hän kertoilee saareksi kuvailemansa Lintukodon elämästä ja sen asukkaiden ”iloaskareista”.

Runoa lukiessa mieleen nousee väistämättä Thomas Moren teos Utopia vuodelta 1516, joka sekin sijoittuu saarelle kuvaten harmoniassa elävää yhteisöä, joka saa nautintonsa hyveen harjoittamisesta. Myös Francis Bacon kuvitteli utopiassa nimeltä Uusi Atlantis harmonisen kansan elämään Etelämeren saarella nimeltä Bensalem.

Oman maansa ja sen asujien erityispiirteiden tunteminen on alituista tutkimusmatkaa myös oman itsen ymmärtämiseen.

Kuluneen puolentoista vuoden aikana lienee monen ihmisen suhde omaan maahamme syventynyt. Ulkomaanmatkojen hiivuttua se on ollut lähes väistämätön kehityskulku. Luulen sen olleen monelle silmiä avaavaa. Sitä se on ollut myös itselleni.

Kuluneen kesän aikana uudet tiet ja maisemat ovat tulleet tutuiksi puhumattakaan kohtaamisista lukuisten ihmisten kanssa. Ne lienevät aina jotakin, joka elähdyttää sielua.

Oman maansa ja sen asujien erityispiirteiden tunteminen on alituista tutkimusmatkaa myös oman itsen ymmärtämiseen. Mielemme kartta kumpuaa menneisyydestä. Sen tehneistä ja läpi eläneistä ihmisistä.

Jäljet meissä ovat sekä geneettiset että kulttuurihistorialliset. Käytöksemme ja ajattelumme on enemmän kuin oman elämämme ja aikamme tuote. Jäljet ovat maisemassa, ihmisessä ja luonnossa.

Miten kiehtovaa on etsiä menneitten aikojen jälkiä. Monet vähäpätöisinä tai ei-mielenkiintoisina pitämämme asiat saavat uuden merkityksen, kun lähestymme niitä uteliaina. Eloton materiaali on elävää historian läpi nähtynä. Riihet ja raiteet, puukot ja patsaat.

Eloton materiaali on elävää historian läpi nähtynä. Riihet ja raiteet, puukot ja patsaat.

On aika ajoin haastavaa nähdä oma aikamme historian jatkumona. Vielä vaikeampaa on hahmottaa yksilön kohtalo suuressa ajan pyörteessä.

Ja siitä huolimatta historia uudistuu aina yksilön ajattelusta. Organisaatiot eivät ajattele. Ajatteleva yksilö on historian perusyksikkö.

En voi välttää vertausta lintukotoon katsoessani maatamme uusin silmin, vaikka täällä ei vallitsekaan ikuinen kesä ja lämpö.

Sen sijaan meillä on vuodenajat, jotka ovat opettaneet kansamme sopeutumaan monenlaisiin olosuhteisiin. Meillä on vakaa ja toimiva yhteiskuntajärjestelmä, joka ei ole ajassamme eikä missään maanosassa itsestäänselvyys.

Meillä on puhdasta vettä, ilmaa ja luontoa. Maassamme on monella mittapuulla hyvin turvallista elää ja liikkua.

Tapiolan ortodoksisen seurakunnan pastori, isä Petri Korhonen totesi kerran keskustellessamme, että onnellisuus on minimimäärä pelkoa. Luulenkin, että juuri pelkojen vähyys on se, joka tekee pohjoisen maamme asukkaista tyytyväisiä, ellei jopa onnellisia.

Näemme uhat ympäröivässä maailmassa ja sen tapahtumissa, mutta lintukotolaisten lailla katselemme niitä etäältä taivaankannen aukon läpi. Pienet ja sitkeät maanäären asukkaat, jotka ovat liian kaukana herättääkseen edes vitsauksien kiinnostuksen itseensä.

Aleksis Kiven Lintukoto-runossa purjehtii ”kerijoukko kaunis joutsenvenheillänsä ympär rauhansaarta”.

Ehkä tämä kirjoituskin on vain osa utopiaa, unelmaa ikuisesta rauhansaaresta?

Lue lisää Hannu-Pekka Björkmanin kolumneja Eevasta.

4 kommenttia