Eeva

Hannu-Pekka Björkman: Ihminen laittaa kaipauksensa johonkin, asettaa näkyville tai kätkee sisäänsä

Hannu-Pekka Björkman: Ihminen laittaa kaipauksensa johonkin, asettaa näkyville tai kätkee sisäänsä
Hannu-Pekka Björkman pohtii kolumnissaan olemisen ja tekemisen vaikeaa suhdetta. Mutta mitä se oleminen sitten on?
Julkaistu: 8.11.2020

Viime aikoina olen pohdiskellut tekemisen ja olemisen suhdetta. Ihmisenhän on tavattoman vaikeata olla tekemättä mitään. Lähes aina on jotakin meneillään, jos ei teoissa niin ainakin ajatuksissa. Jos joskus sattuu hetki, ettei tee mitään, mieli askartelee tulevissa tekemisissä tai miettii jo tehtyjä asioita.

Armaaseen kotomaahamme on juurtunut syvään ajatus siitä, että tekevä ihminen on hyvä ihminen. Sellainen ihminen, joka osaa tarttua asioihin eikä vain istua möllötä pirtin pöydän ääressä litkien kahvia, jota joku toinen keittää ja kaataa. Ja kuitenkin monesti kuulee jonkun huokaavan: ”Voi kun joskus saisi vain olla.”

Mutta mitä se oleminen sitten on? Parhaimmillaan kai sitä, että kuulee ja näkee jotakin. Tajuaa, että vuodenaika on vaihtumassa. Ilmanala on jo viileämpi kuin kuukausi sitten ja valo toisenlainen, viistompi, terävämpi. Jotta tuon kaiken huomaa ainaiselta halonhakkuultaan, on istuttava alas kannon nokkaan ja oltava vain. Oltava olento olentojen joukossa.

"Ihminen tekee valtavasti asioita saadakseen vain olla, saadakseen helpotuksia elämäänsä."

Vanhan alankomaalaisen sananlaskun mukaan joutilas ihminen tuijottaa kurkea, ei tee mitään, tuijottaa vain. Näin syksyn alkaessa vaihtaisin mielelläni hosumisen kurkien tuijottamiseen. Akseli Gallen-Kallelaa lainaten kurkiauran seuraaminen syksyisin johti vastustamattomaan haluun lähteä avaraan maailmaan, väljille aukioille, pitkille pihatoille. Taiteilijan halu lähteä, paeta tulevaa syksyä, purkautui Kalevala-maalauksiin.

Olemisen ja tekemisen liitto – ihminen laittaa kaipauksensa johonkin: asettaa näkyville tai kätkee sisäänsä. Mutta aina siitä syntyy jotakin: taloja, lapsia, kirjoja, mitä keneltäkin.

Miten olla ihmisten kanssa?

Nuorena sitä miettii, että miten tässä maailmassa oikein ollaan? Tapa olla löytyy yleensä tekemisen kautta. Sitä koettaa ja yrittää kaikenlaista, mutta omaa tapaansa olla saa hakea usein pitkäänkin.

Miten olla ihmisten kanssa? Se lienee vaikein kysymys. Että löytää omanlaisensa eläjät, jotka jotenkin hyväksyvät toistensa tavat olla maailmassa.

Ihminen syntyy tietynkaltaiseen elämänpiiriin, oppii olemisen tavan, kasvaa siihen. Se tapa kulkee aina mukana, vaikka elämä miten antaisi torpan pojalle osakkeita ja arvonimiä. Ja toimii se toisinkin päin.

”Armaaseen kotomaahamme on juurtunut syvään ajatus siitä, että tekevä ihminen on hyvä ihminen.”

Liekö kumpi sitten parempi, olla rikastunut köyhä vai köyhtynyt rikas – vaiko ihan vain keskiluokkaa.

Se on selvää, että kullakin yhteiskuntaluokalla on oma olemisen tapansa ja sen näkee ihan paljaalla silmällä, vaikka kuinka koittaisi joku taustansa piilottaa. Vartissa selviää ihmisen tausta ja olemisen tapa, jos oikein jututtaa ja pitää silmänsä ja korvansa auki.

Harva on olemisessaan ihan rehellinen, jotakin kuvaa halutaan aina antaa ulospäin. Ani harvoin vastaa päällys sisällystä. Jotenkin niin, että orava näyttää oravalta ja on orava, mutta ihmisestä ei voi aina olla ihan varma, että mikä se lopultakin on. Se on ihmisluonnon kepponen ja kummastus, moninaisuus.

Kuka meistä on yksinkertainen ihminen?

Jos joku toteaa toisesta, että siinäpä on yksinkertainen ihminen, hän on väärässä. Yksinkertaiseksi sanotaan usein ihmistä, joka ei ole samanlainen kuin sanoja. Sanoja tekee näin itsestään monimutkaisen ihmisen. Sekään ei ole kiva titteli. Lopulta ei ole varmaa, kumpi toimii selkeämmin: ihminen vai maailma kaikkineen.

Väitän, ettei sitä kukaan myöskään selvitä seuraavaan tuhanteen vuoteen. Ihminen tekee valtavasti asioita saadakseen vain olla, saadakseen helpotuksia elämäänsä. Ja sitten ollessaan jonkinlaisen rauhansa keskellä hän alkaa taas suunnitella tekemisiään. Tämä lienee yhteiskunnallisen elämän alkukohta, kaiken liikkeen alullepaneva voima.

Ihmisen ajatus ja tyytymättömyys olemiseensa. Lääkettä siihen vaivaan liekö olemassa. Aika ajoin joku troppi ilmaantuu, ja sitä koetellaan, ja se hylätään sitten ihmiselle kelpaamattomana. Se voi olla elämänkatsomus, filosofian suuntaus, liikuntamuoto tai tapa rakentaa saunan terassi. Mutta aina kyseessä on tekemisen suhde olemiseen. Ja olemisen suhde tekemiseen.

Joskus on vain parempi antaa olla ja lopettaa joutavien miettiminen ja ylös kirjaaminen.

Kommentoi »