Eeva

Hannu-Pekka Björkman & havaintoja hiljaisuudesta: ”Vaikeneva ihminen tietää kyllä hiljaisuutensa tehon”

Hannu-Pekka Björkman & havaintoja hiljaisuudesta: ”Vaikeneva ihminen tietää kyllä hiljaisuutensa tehon”
Hannu-Pekka Björkman pohtii uusimmassa kolumnissaan hiljaisuutta ja sen merkitystä, mykkäkoulua ja kuolemaa. ”Vanhan ihmisen hiljaisuus on haurasta ja pyhää. Missä ihminen on, kun hän on hiljaa?”
Julkaistu: 28.1.2022

Keskitalvi on korvessa lähes äänetön. Tarvon lumikengät jalassa keskelle jääpeitteen alla uinuvaa järvenselkää. Hengityksen tasaannuttua kuulostelen ympäristöäni. Erotan vain tuulen vaimean huminan rannan puissa.

Mietin, millainen on tuuli männynlatvassa. Entä kuusen? Muistan, miltä kuulostaa, kun lintu piipittää metsässä kovalla pakkasella. Mieleen tulee tieto, ettei olekaan yksin. Kun hämärässä saunassa heittää vettä kiukaalle, sihahdus vaimenee ja ympärille leviää lämpö ja hiljaisuus.

Millainen maailma olisi ilman kaikkea tätä? Kirkkaana päivänä järven jäällä tuuli ajaa lumikiteitä pitkin pakkashankea. Lumi rapisee ja ritisee, soi kuin talvikannel.

Pohjolassa mieli havainnoi näitä asioita, oppii tuntemaan ne. Kaiken äänen ytimessä on täällä hiljaisuus. Se on tuulta ja lunta, metsän kohinaa ja järven lainetta.

Joskus ajattelen ääntä ihmisen tekemäksi. Että kaikki muu, mitä kuulemme, on hiljaisuutta.

Kaiken äänen ytimessä on täällä hiljaisuus. Se on tuulta ja lunta, metsän kohinaa ja järven lainetta.

Söin kerran illallista puun alla, joka oli täynnä kaskaita. Auringon laskiessa puu jäi hiljalleen läheisen rakennuksen varjoon. Kaskaat hiljenivät aina siinä osassa lehvästöä, josta aurinko sammui.

Äkkiä ne vaikenivat tyystin. Puutarhaan laskeutui outo äänettömyys. Nauru kuulosti jyrinältä, haarukat ja veitset kilisivät terävästi. Ruokailevat ihmiset vaimensivat ääntään. Kaskaitten opetus. Kuulemisen lahja.

Eteläisen yön hiljaisuus. Kaikki on siellä tiheämpää, kuin käden ojennuksen päässä. Ihmiset, äänet, elämä. Poissa on pohjoinen autius, etäisyydet, yksinäisyys. Nuorempana sitä oli paettava, kaupunkeihin, keskelle ääniä ja ihmisiä. Missä vaiheessa suunta vaihtui?

Paluu tapahtuu hiljaisuudessa, kuten kaikki muukin tärkeä. Jonain päivänä huomaamme olevamme ajassa ja paikassa, jossa tietoisuutemme syntyi. Tietoisuutemme ytimessä on hiljaisuus. Se on sanoittamatonta ymmärrystä elämän olemuksesta. Ymmärrystä kuolemasta, jota kannamme mukanamme läpi elämämme.

Ihminen tulee hiljaisuudesta ja menee hiljaisuuteen. Välissä on ääniä. Siksi hiljaisuuden aistimukset ovat voimakkaita. Ne muistuttavat meitä jostakin, joka elää tietoisuutemme rajalla.

Ihminen tulee hiljaisuudesta ja menee hiljaisuuteen. Välissä on ääniä. Siksi hiljaisuuden aistimukset ovat voimakkaita. Ne muistuttavat meitä jostakin, joka elää tietoisuutemme rajalla.

Tunsin kerran miehen, joka puhui niin hiljaa, että häntä oli hankala kuulla. Hänen puhuessaan, huulten selvästi liikkuessa kaikki läsnäolijat kumartuivat häntä kohti. Vain kuuloa pinnistämällä pystyi erottamaan hänen puheensa sisällön.

Joskus joku huomautti hänelle siitä, pyysi korottamaan ääntä. Hetkellisesti hänen äänensä nousi vaipuen pian taas lähes kuulumattomiin.

Joku totesi, että hänen tapansa puhua oli eräs vallankäytön ilmentymä. Tapa pakottaa muut kuuntelemaan.

Luulen, ettei kyseessä ollut tietoinen pyrkimys vallankäyttöön. Pikemminkin jotain muuta. Ehkä kyvyttömyyttä kuulla omaa ääntään ja olla tietoinen sen seurauksista.

Tosin tiedämme, että ihmisen hiljaisuus voi olla äärimmäisen painostavaa. Yhdyssana ”mykkäkoulu” kertoo siitä kaiken. Ketä koulutetaan? Mykkyyden kohdetta vai mykkää itseään? Vaikeneva ihminen tietää kyllä yleensä hiljaisuutensa tehon. Siksi mykkäkoulutettavaan kohdistuu painostavaa julmuutta.

Vaikeneva ihminen tietää kyllä yleensä hiljaisuutensa tehon.

Vanhan ihmisen hiljaisuus on haurasta ja pyhää. Missä ihminen on, kun hän on hiljaa? Nuorempana sitä usein ihmetteli, kun katseli vanhuksia, jotka eivät paljon puhelleet. Alan jo saada siitä aavistuksen. Keski-ikäisenä huomaa asioiden toistuvan. Lähes kaikessa. Taiteessa, politiikassa, taloudessa, muodissa.

Kerran nähty on kerran nähty. Monet asiat kyllästyttävät. Omatkin tavat ja tottumukset. Ja joitakin asioita ei edes ymmärrä.

Vain luonnon toisteisuus ei kyllästytä. Se on jatkuva aarre-aitta, jaksamisen lähde, tarkkailun kohde, elämisen ja hengittämisen edellytys. Kun on tarpeekseen ollut maailman hälinässä, konkreettisessa ja henkisessä, alkaa kaivata hiljaisuuteen. Olemisen ytimeen.

Lue kaikki Hannu-Pekka Björkmanin kolumnit täältä.

Kuuntele myös Eevan kirjaklubi -podcast: Vieraana Hannu-Pekka Björkman

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
2 kommenttia