Hannele Lauri suree siskoaan
Puheenaiheet
Hannele Lauri suree siskoaan
Näyttelijä Hannele Lauri on viime kuukaudet surrut sitä, ettei tiennyt mitään sisarensa vakavasta sairaudesta. Sisko Beritta Markkula kuoli toukokuussa ja jätti jälkeensä suuren hiljaisuuden vailla vastauksia.
Julkaistu 28.9.2017
Apu

Järkytys oli melkoinen, kun kaksi poliisia soitti viime toukokuussa Hannele Laurin ovikelloa Nurmijärvellä. Heillä oli suru-uutinen, joka mykisti näyttelijän.

-Sisareni oli löytynyt kotoa kylpyhuoneestaan kuolleena. Hän oli sairastanut syöpää, josta emme veljeni Pertin kanssa tienneet mitään.

Sisarensa Beritta Markkulan kuulumisista sisarukset eivät tienneet itse asiassa vuosiin, sillä yksin elävä sisko oli katkaissut sukulaisiinsa kaikki välit. Verbaalisti lahjakas sisko oli Kauniit ja rohkeat -sarjan jaksojen oivaltavien otsikoiden tekijä vuosina 1992-2015. 

-Vasta hänen päiväkirjoistaan olemme veljeni kanssa voineet lukea, että hän oli saanut diagnoosin rintasyövästä vuonna 2015 ja läpikäynyt kaikki rankat hoidot, Hannele Lauri kertoo.

Hän sanoo, että jos sisko olisi pyytänyt apua, hän olisi antanut kaiken mahdollisen tuen.

Omassa elämässään Hannele Lauri elää seesteistä aikaa. Hänet nähdään ensi viikolla ensi-iltaan tulevassa Yösyöttö-elokuvassa ja on juuri saanut päätökseen Varasto 2 -elokuvan kuvaukset.

-Minulla on kiinnostavia töitä, mutta vakituista työpaikkaa en enää kaipaa, kaksi vuotta sitten Helsingin kaupunginteatterista eläkkeelle jäänyt näyttelijä sanoo. 

Lisää Hannele Laurin elämästä tämän viikon Avussa.

teksti Liisa Talvitie, kuva Hannes Paananen

Kommentoi »