Viime keväänä, eräänä toukokuisena päivänä Hannele Laurin ovikelloa soitti kaksi poliisia, nainen ja mies. Hän aukaisi oven ja kysyi hämmästyneenä ”niin”. – He sanoivat, että tulisivat sisään ja pyysivät minua istumaan alas. Ehdin hetkessä käydä mielessäni kaikki pahimmat vaihtoehdot, jotka koskivat tietenkin poikiani. Sitten kuulin, että sisareni oli löytynyt kotoa kylpyhuoneestaan kuolleena. Helsingissä asuneen, lapsettoman Beritta Markkulan lähiomaisena Hannele Lauri sai tiedon ensimmäisenä, sillä veli Pertti asuu Kangasalla. Hannele Lauri ei osannut sanoa mitään. Kyynelten virratessa hän mietti vain Beritan järkyttävää loppua yksin, yksinäisenä ja sairaana. – Soitin veljelleni poliisien lähdettyä, sitten Teemulle, entiselle miehelleni. Suru ja suuttumus siitä, ettemme tienneet mitään Beritan vakavasta sairastumisesta, sekoittuivat keskenään. Oli pakko puhua, yrittää edes selvittää, mistä kaikessa oli ollut kysymys.
Näyttelijä Hannele Laurin elämässä on ollut viime vuosina suuria menetyksiä. Hannele Laurin äiti Eine Markkula kuoli vuonna 2012 ja sisar Beritta toukokuussa. – Molemmat kuolivat syöpään, mutta sisaremme, perheemme esikoisen, syövästä emme veljeni Pertin kanssa tienneet mitään. Emme olleet tavanneet viime vuosina, emme edes äidin hautajaisissa. Beritta hoiti järjestelyt, mutta ei tullut itse edes sinne paikalle. Syytä en saanut koskaan selville. Sisaren kuolema jätti jälkeensä suuren hiljaisuuden. Hannele Lauri kertoo, miten aikoinaan läheiset sisarukset etääntyivät toisistaan vuosien varrella. Hänen verbaalisti lahjakas siskonsa oli Kauniit ja rohkeat -sarjan jaksojen oivaltavien otsikoiden tekijä vuosina 1992–2015. Hän tiivisti kunkin jakson sisällön vain pariin sanaan, kuten ”Kädet avokadossa, elämä kämmenellä”. – Vasta hänen päiväkirjoistaan olemme veljeni kanssa voineet lukea, että hän oli saanut diagnoosin rintasyövästä vuonna 2015 ja käynyt läpi rankat hoidot. Sitten sairaus oli levinnyt luustoon. Olisin antanut kaiken tukeni, käynyt kaupat ja vienyt häntä hoitoihin, jos hän olisi kertonut ja pyytänyt apua. Hannele Lauri suree sitä, ettei hän koskaan ehtinyt saada selitystä siihen, miksi hänen sisarensa vetäytyi perhepiiristä. – Meillä oli eri isät, mutta Arvi-isämme piti Berittaa omana tyttärenään. Hän joutui minua pari vuotta vanhempana katsomaan perääni, kun juoksin kasarmialueella, upseeri-isämme työpaikalla, kurahousut vinkuen milloin minnekin. Sisarukset olivat niin läheisiä, että Hannelen pyrkiessä Teatterikouluun, Beritta kävi Kansallisteatterin ovella katsomassa listasta, ketkä olivat päässeet sisään. – Minä pääsin, vaikka karjalainen mammani, torikauppiaana työskennellyt äidinäitini, sanoi, että kyl sie näytellä ossaat, mutta kauppias sie oot! Olisinpa uskonut häntä, niin minulla olisi rahaa enemmän kuin näyttelijänä olen tienannut. Jossain vaiheessa sisarensa päiväkirjoja lukiessaan Hannele Lauri sanoo aistineensa, että sisko tunsi syntyneensä väärään sukuun, ihan väärään perheeseen.
Omasta kunnostaan Hannele Lauri on viime aikoina yrittänyt pitää entistä tarkempaa huolta. Se tarkoittaa tarkempaa ruokavaliota, mutta tupakasta hän ei ole päässyt eroon. – Se on asia, jota mietin päivittäin. Järkeni sanoo, että lopeta, mutta tieto ei vain auta. Minulta leikattiin muutamia vuosia sitten kasvain äänihuulista. Olen käynyt kahdesti myös keuhkojen viipalekuvauksessa, mutta niistä ei ole onneksi paljastunut mitään vakavaa. Tupakkariippuvuus on pirullinen koukku. – Sen kanssa pyristelen, mutta onneksi alkoholin suhteen minulla ei ole samanlaista houkutusta. Nikotiini oli muuten Pertinkin koukku, hänellä saattoi palaverissa palaa tuhkakupissa kolme röökiä, hän sanoo ja tarkoittaa tietenkin Spede Pasasta. Pitkät kävelylenkit 12-vuotiaan jack-russellinterrieri Nancyn kanssa pitävät liikuntaharrastuksen yllä. Hannele Laurilta on leikattu lonkka, ja siihen on asennettu tekonivel. Myös toinen lonkka on pian vuorossa. – Nancy liikkuu mukanani, viime aikoina vielä entistä enemmän. Toinen koirani, karkeakarvainen mäyräkoira Niina kuoli kesällä. Syöpään, josta lääkärit sanoivat, ettei sitä voitu leikata koiran korkean iän takia. Eläinten tavoin se ryömi suojaan, piiloon lopun lähestyessä. Piilo oli emännän matkalaukku ja ajankohta juuri ennen Mummonmökki-kesäteatterin ensi-iltaa, toisen ennakkonäytännön iltana.
Hannele Lauria ei nähdä pyörimässä julkkispiireissä, ja hän sanoo, ettei kestä kollegoidensa jatkuvaa puhetta omista töistään.
Ei älypuhelinta, ei sähköpostia eikä navigaattoria autossa. Naisen logiikalla pärjää ilman laitteitakin, varsinkin, jos sattuu olemaan Hannele Lauri. – Minulla on ihan tavallinen kännykkä ja sanoin taannoin pojalleni, että älypuhelin on älypuhelin riippuen siitä, kuka sitä käyttää! Näyttelijä päätti jäädä eläkkeelle Helsingin kaupunginteatterista 63-vuotiaana. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin meno on kovaa. Takana on kesäteatteria Varkaudessa sekä roolit Varasto 2 -elokuvassa ja Avun toimittajan Even Hietamiehen romaaniin pohjautuvassa Yösyöttö-elokuvassa, jossa hän esittää aikakauslehden päätoimittajaa. Tammikuussa hän lähtee esittämään Eeva Elorannan ohjaamaa Ahmed ja lemmenkipeät leidit -näytelmää, suuntana jälleen Varkaus. – Viihdyn silti parhaiten Nurmijärvellä, jonne muutin pari vuotta sitten. En ole yhtään urbaani ihminen, minua ahdistavat liikenteen äänet ja kaikki turha hälinä. Lapsuudenperuja on se, että nautin maaseudun rauhasta. Olen kova kälättämään, mutta kotona, hiljaisuudessa on parasta olla. Eläkkeelle jääminen teatterista, johon hän sai kiinnityksen vuonna 1983, oli helpotus. Elämän aikatauluttaminen, jatkuvat päiväharjoitukset ja iltanäytökset loppuivat siihen.
Naisen logiikka on ollut viime viikkoina ajankohtainen juuri ilmestyneen Spede, nimittäin -elämäkerran takia. Avun toimituspäällikön Tuomas Marjamäen kirjoittamasta kirjasta lukija löytää monilahjakkaan, särmikkään ja vanhemmiten yksinäisen Pertti Pasasen. Hannele Lauri tunsi Speden – tai Pertin, kuten hän sanoo – vuosikymmeniä ja näytteli muun muassa Naisen logiikka -sketsit. – Pertti oli työtoveri ja ystävä. Meillä oli niin läheiset välit, että saatoimme puhua keskenämme hyvin luottamuksellisesti. En tuntenut itseriittoista, sisäänpäinkääntynyttä, hankalaa Perttiä, vaan lämpimän, ystävistään huolehtivan miehen. Ystäväänsä Perttiä Hannele Lauri arvosti niin, ettei koskaan kiroillut tämän kuullen. Hän ei kehdannut antaa itsestään huonoa kuvaa. – Opin kiroilemaan vasta Teatterikoulussa. Ja Kalle Holmbergin ja lempiohjaajani Pasi Lampelan ohjauksissa! Kallen ilmaisuun kiroilu kuului olennaisena osana, ja se tarttui. Pertti ei kuitenkaan kuullut yhtään kirosanaa suustani. Hannele Lauri nauraa tarttuvan käheää nauruaan, kun häneltä kysyy Vesa-Matti Loirin aikoinaan julkisuuteen heittämää tietoa, että Speden luottonäyttelijöillä olisi ollut muutakin tekemistä keskenään kuin vain työtoveruutta. – Mitä se Vesku tuollaisia, me olimme kaksi vapaata ihmistä, mutta emme me koskaan seurustelleet! Vesku on rakas ja tärkeä ihminen elämässäni ja arvostan häntä suunnattomasti. Häneltä opin paljon näyttelemisestä televisiossa. Hannele Lauri ei seurustele nyt. Hän sanoo, ettei vastaan ole tullut ketään, että edes ”joku liikahtaisi”. – Eiköhän tämä puoli elämästä ole jo nähty!
Elämä mummina on asia, josta Hannele Lauri riemuitsee. Mummi ei tule hänestä ensimmäisenä mieleen, mutta hänen pojillaan on jo kolme lasta. Hän iloitsee poikiensa menestyksestä. Tomi on kaksinkertainen maisteri, sekä kuvataiteen että elokuva- ja tv-lavastuksen, ja Sami on lukion historianopettaja. – He ovat sivistyneitä ja huumorintajuisia poikia. Tomin perheessä on 12-vuotias Ada ja viisivuotias Totti, ja Sami sai vaimonsa kanssa juuri esikoisensa, pojan. Kun Totti taannoisella lomallamme Espanjassa huuteli perääni Hanna, Hanna, tiedän, että tämä on juuri nyt kaikkein parasta elämässä. Totti rallattelee legoilla leikkiessään Tuure Kilpeläisen laulua ja ihan omin sanoin: Täällä ei oo kettään, lähetkö mun kanssa pettään! Hän ei ole vielä oppinut YouTube-hittiä Hannele, jonka Vesa-Matti Loiria imitoiva Kalle Taivainen laulaa Loiriplukarin nimellä. – Laulaa muuten hyvin! Vesku oli juhannuksena kysynyt, että milloin mä tämän olen tehnyt, Lauri nauraa.
Teksti Liisa Talvitie, kuvat Hannes Paananen
