Apu

Hannele Lauri: ”Olen suunnattoman ylpeä pojistani – rakastan sitä, että he ovat lukeneita ja älykkäitä”

Hannele Lauri: ”Olen suunnattoman ylpeä pojistani – rakastan sitä, että he ovat lukeneita ja älykkäitä”
Näyttelijä Hannele Lauri loistaa elämänsä ensimmäisessä leffapääroolissa 70. ikävuottaan lähestyvänä iskelmätähtenä.
Julkaistu: 20.9.2021

Apua, en osaa laulaa! Se oli Hannele Laurin ensireaktio, kun ohjaaja Johanna Vuoksenmaa tarjosi hänelle iskelmätähti Seija Kuulan roolia elokuvassa 70 on vain numero. Laulut esittää Lea Laven, ja Hannele tekee elämänsä roolin lapsettomasta tähdestä ja naisesta.

Elokuva teetti pitkiä päiviä, koska hän oli mukana jokaisessa kohtauksessa. Hän kehuu niin ohjaajan kuin koko työryhmän ihaniksi.

– Elokuvassa näytetään huumorin kautta aika paljon ihmisestä, jolla on ikäkriisi, hänen yksinäisyytensä, pettymyksensä ja rakkautensa.

Elokuvassa on repliikki, että jumalattaret eivät täytä vuosia. Olet takavuosina kertonut kahdesta kauneusleikkauksestasi. Miltä tuntuu täyttää vuosia nyt?

Olen ikuinen esteetikko, mutta tärkeintä on pysyä terveenä. Haluan tehdä tätä työtä. Näyttelijä ei koskaan jää eläkkeelle, ainakaan mun luonteellani. En halua ajatella ikää, eikä se ole minulle kriisi. Mutta jos kysytään, miltä vanheneminen tuntuu, vastaan, ettei se ole kivaa. Toki elämästä oppii aina uutta, ja olen huomattavasti viisaampi kuin nuorempana. Ihaninta vanhenemisessa ovat lastenlapset.

Panu Rajalan kirjoittama elämäkerta Hannele, näyttelijä ilmestyi elokuussa. Hän toteaa, että sinua on helppo lähestyä, mutta ei helppoa päästä lähelle.

Se pitää paikkansa. Intuitio kertoo minulle heti, tulenko jonkun ihmisen kanssa toimeen ja luotanko häneen. Piirre on ollut minussa pienestä asti. Olen tavannut ihmisiä, joista näen, etten voi luottaa heihin, vaan he hakeutuvat seuraani, koska olen julkisuuden henkilö.

Ne, jotka pääsevät lähelle minua ja joiden kanssa jaan tärkeät asiani ja tunteeni, mahtuvat yhden käden ­sormiin. Heistäkin kaksi on poikiani. Yksi on entinen puolisoni Teemu Rinne.

Tapaamme tai soitamme toisillemme päivittäin, ja on tärkeää, että meillä on tällainen suhde.

Elämäkerrassa kerrot, että teatterin säännöllisyys ja esitysten toistaminen alkoivat ahdistaa. Jäit eläkkeelle ­Helsingin Kaupunginteatterista 2015. Kaipaatko teatterin lavalle?

Teatteriin on pyydetty monestikin, mutta niin sitovaan rumbaan en enää lähde. Halusin pois oravanpyörästä, jossa olin näytösten jälkeen kotona yhdeltätoista illalla. En ole jäänyt kaipaamaan roolia, jonka vielä haluaisin tehdä. Tällä hetkellä tykkään tehdä tv-sarjoja ja elokuvia.

"Koirani Nancy on 16-vuotias, eikä sen menettäminen tule olemaan helppoa. En usko, että osaan olla ilman koiraa. Ilman sitä ei tulisi myöskään lähdetyksi ulos neljästi päivässä."

Mitä sanoisit ihmisille, jotka väheksyvät viihdettä?

Menkääpäs kokeilemaan itse! Ihmisiä ei ole helppo naurattaa, ei minua ainakaan. Komiikan pitää olla hyvää ja ennen ­kaikkea hyvin tehtyä. Rytmi on todella tärkeää. En ymmärrä ­viihteen aliarvioimista. Teatterissakin tehdään komediaa ja farsseja.

Isoäitisi, Edith-mammasi, totesi: ”Kyl sie näytellä ossaat, mut kauppias sie oot.” Millainen kauppias olisit?

Todella hyvä, tiedän sen! Muutamia vuosia sitten myin ystävättäreni kanssa vaatteita kirpputorilla ja kauppasin juhlapukua. Muuan mies totesi, että se menisi hääpuvusta, mutta hänellä ei ollut morsianta. Myin puvun hänelle perustellen, että kun on hääpuku, morsiankin löytyisi.

Kaupan maailma on ollut minussa ­pienestä asti. Näin mammani myyvän vihanneksia ja marjoja Laukontorilla Tampereella. Hän osasi käsitellä ihmisiä. Rakastan toreja, ja Laukontori on minulle melkein pyhä paikka.

Sinulla on kaksi poikaa ja kolme lastenlasta ja olet tiiviisti yhteydessä heihin. Mikä äitinä ja mummina olemisessa on parasta?

Olen suunnattoman ylpeä pojistani. Rakastan sitä, että he ovat lukeneita ja älykkäitä.

Sami on lukion historianopettaja ja Tomi sekä kuvataiteen että tv- ja elokuvalavastuksen maisteri. Lastenlapsistani Samin Kaius täyttää neljä, Tomin Totti on kahdeksan ja Ada 16.

Minusta on hauskaa olla isoäiti. Lastenlapseni ymmärtävät huumorintajuani. En leiki heidän kanssaan, vaan juttelen.

Totti sanookin, että Hanna, mennääs taas juttelemaan meidän omia asioita.

Sinut tunnetaan Al Pacino -fanina. Rakastatko häntä yhä?

Kyllä. Jos olisin teatterikoulun opettaja, katsoisimme kerran viikossa dokumentin Looking for Richard, jossa Pacino etsii ohjaajan ja kuvaajan kanssa kuvaus­paikkoja.

Hän näyttelee elokuvassa Richard III:ta.

Olen katsonut kaikki hänen elokuvansa, mutta jos näkisin hänet oikeasti, varmaan pyörtyisin enkä saisi sanaa suustani.

Sinulla on aina ollut koira, useampikin kerrallaan. Miksi olet koiraihminen?

Äiti sanoi jo ollessani pieni, etten välittänyt kissoista vaan koirista. Hankimme ensimmäisen karkeakarvaisen mäyräkoiranpentumme Jydin kertomatta isälle. Ei voi olla vilpittömämpää kuin koiran osoittama rakkaus. Nykyinen koirani Nancy on 16-vuotias, eikä sen menettäminen tule olemaan helppoa. En usko, että osaan olla ilman koiraa. Ilman sitä ei tulisi myöskään lähdetyksi ulos neljästi päivässä.

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi tänään?

Luota intuitioon ja tiedä, ettei näyttelijän työ ole helppoa etkä ole ikinä valmis.

Kerro jotain, jota emme tiedä sinusta.

Kun olen Nancyn kanssa ulkona, pysähdyn pensaiden kohdalle, nypin niistä kuolleita oksia ja mumisen itsekseni, että kumma, kun ihmiset eivät hoida pensaitaan. Pojat nauravat tavalleni, mutta minulle tämä on pakkomielle.

Hannele Lauri

  • Syntynyt: 21.7.1952 Tampereella.

  • Asuu: Nurmijärvellä.

  • Perhe: kaksi poikaa, kolme lastenlasta ja Nancy-koira.

  • Ajankohtaista: Elokuva 70 on vain numero, ensi-­ilta lokakuussa 2021. Elämäkerta Hannele – näyttelijä (Otava).

1 kommentti