Apu

Hanna Sumari ikävöi koronaeristyksessä lapsenlastaan: "Haluan mun elämän takaisin – Välillä tekisi mieli mennä kehälle huutamaan"

Hanna Sumari ikävöi koronaeristyksessä lapsenlastaan: "Haluan mun elämän takaisin – Välillä tekisi mieli mennä kehälle huutamaan"
Tv-kasvona tunnettu Sumari vetää korona-aikana leivontaliveä kotoaan ja ikävöi pientä lapsenlastaan.

Suomen kaunein koti - kesämökit -ohjelman asiantuntija Hanna Sumari on koronaeristyksen aikana saanut viettää erityisen paljon aikaa elokuvaajamiehensä Jarin kanssa.

– Sikäli tämä on mukavaa. Emme ole olleet mieheni kanssa pitkiin aikoihin kahdestaan, sillä kummankin työ on niin poisvievää. Tämä on poikkeuksellinen tilanne, mutta meillä on ollut tosi kivaa yhdessä. On ollut mukava huomata, että voimme nauttia päivät pääskytysten toistemme seurasta ilman ongelmia.

Sumari myöntää, että silti hänen tekisi toisinaan mieli mennä kehä kolmoselle huutamaan niin paljon kuin ääntä lähtee.

– Että korona lopu jo, haluan mun elämän takaisin! Mutta sitten seuraavana päivänä jaksan taas siivota kaappeja, nysvätä ja haravoida.

Sumari myös ikävöi kahdeksan kuukauden ikäistä Morris-lapsenlastaan.

– Kaikki lapsemme asuvat pääkaupunkiseudulla, joten olemme tavanneet heitä varovaisuutta noudattaen. Se on ollut tosi ihanaa. Mutta haluaisin nähdä Morrisia joka päivä, eikä se ole nyt mahdollista. On harmi, jos hän vierastaa minua tämän jälkeen.

Korona on mahdollistanut toisaalta uuden aluevaltauksen, sillä Sumari on kuvannut kotoaan leivontalivejä, jotka hänen miehensä on kuvannut.

– Niissä on ollut paljon katsojia ja niitä on ollut tosi hauskaa tehdä.

Julkaistu: 23.4.2020
1 kommentti