Eeva

Hanna-Maria Seppälä: "Rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä"



Hanna-Maria Seppälä: "Rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä"

Kilpauimari Hanna-Maria Seppälä sanoo tehneensä paljon töitä, jotta muut hyväksyisivät hänen ujoutensa ja elämänvalintansa. Eniten totuttelua ympäristöltä on vaatinut Hanna-Marian rakastuminen itseään vanhempaan liikemies Anssi Hintsaan.
Teksti Sanna Wallenius

Tänäkin aamuna kello on soinut Hanna-Maria Seppälän, 31, kotona kaksikymmentä vaille seitsemän. Aamuvirkulle uimarille aikaiset herätykset eivät ole ongelma. Hän nauttii päivän ensimmäisistä tunneista, jolloin Helsinki on vielä puoliunessa.

Kun tapaamme kymmenen jälkeen, lihaksikas urheilija on ehtinyt tehdä jo parin tunnin tehokkaan treenin Mäkelänrinteen uimahallissa. Aikaa ei ole tuhlattavaksi: iltapäivällä on suunnattava toisiin harjoituksiin.

”Päiväohjelmani voi kuulostaa kummalliselta, mutta olen elänyt tällaista elämää lapsesta saakka. En vieläkään tiedä, minkälaista tavallinen arki on”, Hanna-Maria tunnustaa.

Rion olympialaisten jälkeen Hanna-Marian elämässä on vuorossa suuri muutos.

Pian se selviää. Hanna-Maria on ilmoittanut, että Rio de Janeiron kisat jäävät hänen viimeisiksi olympialaisikseen. Loppuvuonna hänet nähdään vielä MM-kilpailuissa Kanadassa.

”On mahtavaa, että Suomen joukkue sai olympialaisiin viestipaikan. Tällä hetkellä on yhtä aikaa jännittynyt ja malttamaton olo. Haluaisin äkkiä päästä näyttämään, mihin rahkeet riittävät.”

Uintiuransa lopettamista Hanna-Maria on kypsytellyt jo jonkin aikaa. Silti päätös aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.

”Rakastan tätä lajia, mutta samalla olen alkanut miettiä, mitä kaikkea muuta voisin elämässä saavuttaa. Sen takia luopuminen ei tunnu enää niin hurjalta ajatukselta. Hyväksyn sen, että minun on pian aika jättää altaat nuoremmille.”

“Haaveilen jo lapsista”

Konkreettisimmin tästä muistuttavat kansainväliset harjoitusleirit, joiden osallistujista valtaosa on syntynyt 1990-luvulla. Hanna-Maria täyttää joulukuussa 32 vuotta.

”Haaveilen itse jo lapsista ja perheen perustamisesta, mutta ei nuorten uimareiden kanssa sellaisesta voi keskustella. Se tuntuu monen kilpaurheilijan mielestä kaukaiselta maailmalta”, Hanna-Maria sanoo.

Vertaistukea Hanna-Maria sai osallistuessaan syksyllä Mertaranta ja legendat -televisio-ohjelmaan, jossa Jani Sievisen ja Marja-Liisa Kirvesniemen kaltaiset huiput kertoivat menestyksensä taustoista. Moni heistä myönsi, että kilpaurheilusta luopuminen on iso elämänmuutos, johon kannattaa valmistautua henkisesti jo etukäteen.

”Tiedän, että minunkin on keksittävä uusi intohimo uinnin tilalle, mutta yritän suhtautua itseeni armollisesti. En halua hyökätä suorittamaan heti seuraavaa projektia.”

Urheilua seuraavan yleisön silmissä Hanna-Maria Seppälä on jäänyt hieman etäiseksi. Kun hän voitti MM-kultaa vuonna 2003 sadan metrin vapaauinnissa Barcelonassa, lehdet täyttyivät hymyilevän urheilijan kuvilla. Haastattelut olivat sen sijaan vähäsanaisia.

Ja ovat yhä. Hanna-Marian valloittavan hymyn taakse on vaikea nähdä. Kaunotar puntaroi jokaista kysymystä pitkään ja paketoi vastauksen muutamaan harkittuun sanaan.

”Minulle sanotaan usein, etten ole median silmissä kiinnostava, koska olen liian hiljainen. Tiedän, että tässä ajassa ihaillaan avoimia ja supersosiaalisia ihmisiä, mutta en voi muuttua väkisin sellaiseksi.”

“Tunnen itseni vieraassa porukassa usein ulkopuoliseksi”, Hanna-Maria myöntää.

Ujo kultamitalisti

Hanna-Maria kertoo olleensa perusluonteeltaan aina ujo ja sulkeutunut. Hän toivoo, että yhteiskunnassa ymmärrettäisiin myös hiljaisia osaajia, joilla ei ole tarvetta olla jatkuvasti esillä ja äänessä.

”Minusta erilaisuutemme on pikemminkin voimavara. Kaikenlaisia persoonia tarvitaan.”

Sosiaalisuuden vaatimus on aiheuttanut paineita. Kun 18-vuotias lukiolainen palasi Barcelonasta kultamitali kaulassaan, kalenteri täyttyi sponsoritilaisuuksista ja haastatteluista. Siinä ohessa abiturientti luki ylioppilaskirjoituksiin.

”Elämäni vaikutti varmasti unelmalta, mutta sisimmässäni en nauttinut saamastani huomiosta. Jännitin jokaista esiintymistilannetta, koin olevani täysin mukavuusalueeni ulkopuolella. Puudutin itseni, ja yritin suoriutua päivä kerrallaan, vaikka olin uupunut. Olisin halunnut vain nukkua.” Läheiset huomasivat uupumuksen. Hanna-Maria kiittää perhettään, joka on ollut aina valmis auttamaan, kun vaatimukset ovat kasvaneet liian suuriksi.

Kotona urheilijan ei ole tarvinnut peittää tunteitaan, eikä se olisi edes onnistunut. Äiti Mirjami Seppälä on valmentanut tytärtään siitä asti, kun tämä oli kahdeksanvuotias. Hän osaa lukea tämän ajatukset pelkistä eleistä.

”Äiti näkee heti, jos mieltäni painaa jokin. Hän tietää elämästäni kaiken, sillä olemme jatkuvasti tekemisissä ja puhumme asioista hyvin suoraan. Äidistä on tullut minulle tärkeä ystävä.”

Hanna-Maria ymmärtää, että kaikille valmentajan valitseminen perhe- piiristä ei sovi. Hänen kohdallaan ratkaisu on kuitenkin osoittautunut toimivaksi: hän ei muista riidelleensä äidin kanssa edes murros- iän vuosina.

”Ehkä se johtuu siitä, että olemme luonteiltamme yhtä tasaisia. Ihailen äidissä sitä päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, jolla hän on jaksanut rinnallani kulkea. Äiti on valmis tekemään mitä tahansa, jotta me lapset olisimme onnellisia.”

Hanna-Maria sanoo odottavansa mielenkiinnolla, kuinka suhde äitiin muuttuu, kun valmentajapesti loppuu.

”Uskon, että se tekee meille molemmille hyvää. Saamme hiukan hengähdystaukoa toisistamme, ja voimme keskittyä urheilun sijaan ihan tavalliseen arkeen.”

“En ollut lapsena paras altaassa”

Nelilapsisen perheen kuopus arvelee, että hänen roolinsa perheessä on ollut pitkän urheilu-uran vuoksi erilainen kuin sisaruksilla. Jokainen Hanna-Maria Seppälän kolmesta isoveljestä harrasti nuorempana kilpauintia, mutta elämä vei heidät toisiin ammatteihin.

”Tottahan se on, että äiti on viettänyt minun kanssani eniten aikaa valmentajatehtävän vuoksi. Arvostan sitä, mutta samalla toivon, ettei se huomio ole ollut pois veljiltäni. Tiedän, että vanhempien silmissä olemme kaikki tasavertaisia.”

Hanna-Maria muistuttaa myös isänsä Timo Seppälän tärkeästä roolista perheessä.

”Isä on auttanut paljon arkiaskareissa, jotta äidillä on riittänyt työn ja perheen lisäksi aikaa valmentamiselle. Isä on tykännyt kokkaamisesta ja kuljettanut meitä lapsia mielellään harjoituksiin.”

Toisinaan Hanna-Maria on miettinyt, pystyisikö itse uhraamaan elämästään yhtä paljon lasten harrastusten vuoksi.

”En ymmärrä, kuinka äiti on jaksanut pyörittää perhettä ja saanut aikansa riittämään kaikkiin harrastuksiimme. Minun silmissäni hän on yhä varsinainen superäiti.”

Hanna-Maria oppi uimaan kolmevuotiaana ja innostui niin, että päätyi ensimmäisiin kilpailuihinsa jo ennen kouluikää.

”Se oli luonnollinen siirtymä, sillä olin tottunut siihen, että veljetkin kävivät kisoissa. He olivat minulle pienenä tärkeitä esikuvia.” Pitkään harrastus oli pelkkää leikkiä, jossa parasta oli kavereiden tapaaminen.

”En ollut lapsena paras altaassa. Kilpailuissa voitin harvoin, yleensä olin kolmas tai neljäs. Silti häviäminen ei harmittanut minua silloin ollenkaan.”

Nuoruusvuosina uinti muuttui entistä kurinalaisemmaksi ja määritti viikkorytmin. Allastreenien ja kisojen lisäksi kalenteri täyttyi yleisurheilusta, pianotunneista ja partiosta.

”Moni on kysynyt, koenko jääneeni urheilun takia jostain paitsi, mutta vieläkään en osaa ajatella niin. Ei minulla ollut edes teinivuosina tarvetta repäistä tai rikkoa rajoja urheilun ulkopuolella. Pikemminkin olen aina kaivannut elämääni rutiineja. Ne ovat luoneet turvallisuuden tunteen.”

Liiallinen tunnollisuus oli polttaa Hanna-Marin loppuun nuorempana.

Sairastelu söi itseluottamusta

Kansainvälisillä uintileireillä Hanna-Maria Seppälä viihtyy usein tarkkailijan roolissa. Hän on pannut merkille, että nuorten urheilijoiden niskaan ladataan nykyään yhä kovempia julkisuuspaineita.

”Olen onnellinen, ettei minun tarvinnut viettää nuoruuttani Instagramin ja Facebookin aikakautena. Ne vääristävät nuoren minäkuvaa ja näkyvät urheilijapiireissä lisääntyneinä syömishäiriöinä.”

Peilikuvaansa myös Hanna-Maria on ollut nuorempana tyytymätön. Teini-iässä uimari piti hartioitaan liian leveinä ja yritti piilotella valokuvissa lihaksiaan.

”Halusin näyttää laihemmalta, joten kokeilin hiilihydraatitonta dieettiä. Huomasin kuitenkin pian olevani jatkuvasti väsynyt, ja tulokset altaassa huononivat. Onneksi lopetin tuon pelleilyn ajoissa. Urheilija ei pärjää suppealla ruokavaliolla.”

Aina täydellisinkään valmistautuminen ei auta. Vuonna 2008 käynnistyi Hanna-Marialle koettelemusten ajanjakso, joka alkoi astmadiagnoosilla. Vaikka mitaleja EM- ja MM-kilpailuista sateli, uimari kamppaili useamman vuoden puolikuntoisena.

”Sairastin useamman virustaudin peräkkäin niin, että siitä seurasi kaikenlaista. Sain välilevyn pullistuman aivastamalla liian voimakkaasti, ja pian sen jälkeen onnistuin murtamaan kylkiluuni yskimällä.”

Vastoinkäymiset olivat väsyneen kehon hätähuutoja, joita Hanna-Maria ei halunnut aluksi uskoa. Vasta, kun mikään määrä unta ei riittänyt ja altaaseen hyppääminen alkoi tuntua raskaalta, hän havahtui.

”Nuorena en edes miettinyt rajojani. Menin ja suoritin, koska nautin tekemästäni ja luotin siihen, että kroppani jaksaa rääkkiä loputtomasti. Vasta viime vuosina olen oppinut kuuntelemaan itseäni.”

“Enää en yritä miellyttää muita”

Samaa hän on noudattanut ihmissuhteissaan. Kun muut urheilijat suuntaavat kisaviikonlopun jälkeen juhlimaan, Hanna-Maria vetäytyy mielellään omiin oloihinsa tai lähtee palauttavalle lenkille.

”Ennen menin väkisin porukan mukana ja yritin miellyttää muita, vaikka sisimmässäni minulla olisi ollut epämukava olo. Enää en välitä, vaikka muut pitäisivät tekemisiäni outoina. Haluan käyttää aikaa juttuihin, joista aidosti nautin.”

Myös terveydestä on tullut Hanna-Marialle entistä tärkeämpi arvo, jota hän ei pidä enää itsestäänselvyytenä.

”Olen huolissani uimahallien kloorista, se on todella vahva kemikaali. Keuhkoni ovat altistuneet sille vuosien aikana niin pahasti, että kärsin tiiviiden kisaviikonloppujen jälkeen yskästä. Uintia harrastuksena en silti halua lopettaa.”

Hyvinvointi kiehtoo Hanna-Maria Seppälää myös ammatillisesti. Hän kouluttautui fysioterapeutiksi jo vuosia sitten ja toivoo valmistuvansa pian liikuntatieteen maisteriksi.

”Minua kiinnostaa etenkin tavallisten ihmisten ohjaaminen terveellisempiin elämäntapoihin. Syömisestä ja liikkumisesta on tehty turhan monimutkaista, vaikka tasapaino niihin voi löytyä pienillä muutoksilla.”

Alkuvuodesta Hanna-Maria aloitti yhteistyön FeelShape-yrityksen kanssa. Hän on laatinut oman nettivalmennuksen, jonka avulla kuka tahansa voi kohottaa kuntoaan ja päästä samalla eroon ylipainosta.

”Olen haasteesta todella innoissani, sillä olen joutunut itsekin opettelemaan monia asioita kantapään kautta. Nyt esimerkiksi tajuan, että minun olisi kiihkeimpinä urheiluvuosinani pitänyt antaa enemmän aikaa palautumiselle. Hyvä uni ja lepo kuuluvatkin nettivalmennukseni teemoihin.”

Hanna-Mari laskee, että syksyn jälkeen hänelle on kertynyt kaksisataa matkapäivää. Alkuvuosi kului harjoitusleireillä Australiassa ja Brasiliassa.

”Tietysti koen sen myös rikkautena, että olen päässyt urheilun ansiosta tutustumaan eri kulttuureihin. Maailmalla ymmärtää myös, kuinka toimiva suomalainen yhteiskunta on. On rikkaus, että meillä on sosiaaliturva ja ilmainen koulutus.”

“Suhteemme oli monelle yllätys”

Kaiken keskipiste on koti. Helsingin Kruununhaassa miesystävänsä Anssi Hintsan, 54, kanssa asuva uimari nauttii vapaapäivistä, jotka hän viettää mieluiten keittiössä.

”Rentoudun leipomalla. Syön terveellisesti ja kurinalaisesti arkena, mutta viikonloppuisin höllään ja testailen jälkiruokareseptejä. Silloin ei lasketa kaloreita. Viimeksi pyöräytin sämpylöitä ja banoffee-kakkua.”

Kun Hanna-Marian ja liikemies Anssi Hintsan ystävyys syveni rakkaudeksi muutama vuosi sitten, pariskunta kohtasi monenlaisia reaktioita. Anssi on Hanna-Mariaa kaksikymmentäkolme vuotta vanhempi ja hänellä on viisi lasta.

”Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään”, Hanna-Maria sanoo, eikä malta olla lohkaisematta arviota vanhenemisesta.

”Kaikki eivät välttämättä koskaan kasva aikuisiksi, oli syntymätodistuksessa mikä vuosi tahansa. Ikä on mielentila.” Avopuolisolleen Hanna-Maria antaa kiitosta kompromisseista, joita mies on tehnyt.

”Tiedän, että suhteessamme on edetty pitkälti kilpaurani ehdoilla. Olen ollut niin paljon poissa kotoa, että se on vaatinut Anssilta kärsivällisyyttä. Tuota menetettyä aikaa haluaisin antaa nyt takaisin, kun viimeisiä kisoja viedään.”

Hanna-Marian on vaikea edes kuvitella viettävänsä loppuelämää yksin.

”Toimiva parisuhde on kaiken perusta, tuki ja turva. Elämä olisi hirveän tyhjää, jos en voisi jakaa arkea rakastamani ihmisen kanssa. Ja tietysti toivon, että saisin kokea äitiyden. Perhe on yksi unelmistani, joita tavoittelen seuraavaksi.”

Kuvat: Jouni Harala

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 07/2016.

Julkaistu: 10.8.2016