Eeva

Kansanedustaja Hanna-Leena Mattila: ”Huumeet veivät molemmat veljeni”

Kansanedustaja Hanna-Leena Mattila: ”Huumeet veivät molemmat veljeni”
Kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan molemmat pikkuveljet käyttivät huumeita ja lopulta menehtyivät niihin. Huoli veljistä varjosti sisaren elämää ja painoi raskaana sisarusten vanhempia.
Julkaistu: 8.8.2021

Hanna-Leena Mattila, 52, asuu maaseudun rauhassa Raahen keskustan ulkopuolella. Kansanedustaja on viettänyt kaupungissa lähes koko elämänsä. Lapsuudenperheessä oli neljä sisarusta: Hanna-Leena, Marja-Riitta eli Aija, Markus ja Tuomas. Tyttäristä tuli äitinsä tavoin opettajia.

Hanna-Leena perusti perheen ja sai neljä lasta. Hän muutti puolisonsa kanssa muutamaksi vuodeksi Yhdysvaltoihin miehen työn vuoksi eikä voinut seurata sisarustensa elämää läheltä.

Järkytys oli suuri, kun perhe palasi Suomeen 2000-luvun alussa ja selvisi, että Hanna-Leenan molemmat nuoremmat veljet olivat alkaneet käyttää huumeita. Äiti oli kieltänyt perheenjäseniä huolestuttamasta Hanna-Leenaa.

Hanna-Leenan palattua Raaheen ei totuutta enää voinut salata.

”Tilanteen koko kauheus lävähti kerralla silmilleni. Kun kaksi vanhinta lastani aloitti koulunkäynnin, toiset lapset kertoivat heille, että heidän enonsa käyttävät huumeita.”

Hanna-Leena Mattilan perhe koki kovia ja suurta huolta, kun molemmat nuoremmat veljet alkoivat käyttää huumeita.

Tuohon aikaan Tuomas joutui ensimmäistä kertaa vankilaan. Sittemmin vankilakäyntejä kertyi lukuisia. Tuomas oli lahjakas sellonsoittaja, ja hän oli lähtenyt opiskelemaan soittamista Oulun konservatorioon. Opinnot jäivät kuitenkin kesken.

Markus puolestaan oli opiskellut lastentarhanopettajaksi, mutta hän ei ollut saanut vakituista työpaikkaa.

”Markus harrasti kehonrakennusta ja käytti erilaisia hormonivalmisteita. Hän opetteli piikittämään niitä itseensä ja sitä kautta alkoi käyttää myös huumeita.”

Myöhemmin Hanna-Leena kuuli, että perheen kuopus Tuomas oli 15-vuotissyntymäpäivänään saanut ensimmäisen suonensisäisen huumeensa veljensä piikittämänä.

”Tuomas oli kokeilunhaluinen poika. Hän oli heti todennut, että huumeet olivat hänen juttunsa.”

Tuomas Mattila oli lahjakas sellisti, mutta hän jätti musiikkiopinnot kesken huumeiden vuoksi.

Häpeää ja syyllisyyttä

Hanna-Leenan vanhemmat kärsivät poikiensa huumeongelmista suuresti. Isä Sakari Mattila työskenteli pankinjohtajana. Äiti Sirkka Mattila opetti musiikkia ala-asteella ja musiikkiopistossa.

”Äitiäni hävetti myös siksi, että hän oli ammattikasvattaja. Hän pohti, mitä ihmiset ajattelevat, kun hän oli epäonnistunut niin pahasti omien poikiensa kasvatuksessa.”

Hanna-Leena sanoo itse asennoituneensa aina niin, että pikkukaupungissa tiedetään joka tapauksessa kaikkien asiat.

”Minulla ei ollut tarvetta piilottaa tai salata veljieni tilannetta kotikaupungissani. Markus ja Tuomas kärsivät kuitenkin itse eniten siitä, että heidän elämänsä meni väärille poluille. Molemmilla oli valtava syyllisyydentunto.”

Lapsuudenperhe ei koskaan hylännyt tai katkaissut välejä miehiin.

”Elämä veljieni kanssa oli yhtä rahan antamista, huolta ja pelkoa, loukkaantumista ja pettymistä. Silti heitä ei jätetty yksin.”

Hanna-Leenan vanhemmat kärsivät poikiensa huumeongelmista suuresti. Erityisesti äitiä hävetti.

”Lapseni ovat nähneet, miten huumeet tekevät ihmiselle”

Lapsenlapset toivat isovanhemmille lohtua. Hanna-Leenan ja hänen puolisonsa Ilpo Mattilan kotona elettiin tavallista lapsiperheen arkea.

”Olin äitini uskottu. Kuuntelin hänen huoltaan ja suruaan, kun hän tunsi itsensä toivottomaksi ja voimattomaksi.”

Sirkka Mattila kuoli 61-vuotiaana vuonna 2004. Suolistosyöpä oli antanut ensimmäiset oireensa jo 1990-luvun lopulla. Myöhemmin tauti levisi.

Hanna-Leenan isän käsitys oli, että jatkuva huoli ja murhe sairastuttivat Sirkan.

”Äitini jätti ennen kuolemaansa minulle testamentin. Hän käski minun pitää huolta ’näistä miehistä’.”

Testamentista muodostui ajoittain raskas taakka, mutta Hanna-Leena noudatti äitinsä pyyntöä ja yritti toimia perheen kokoajana. Perheen suuressa talossa vietettiin yhdessä jouluaatot, loppiaiset ja pääsiäiset.

Sisar harmittelee, ettei lastentarhanopettajaksi valmistunut Markus saanut mahdollisuutta uuteen alkuun.

”Markus sai Etelä-Suomessa opettajansijaisuuksia, kunnes eräs raahelainen soitti sinne ja kertoi Markuksen päihdetaustasta. Markus oli ymmärtääkseni hoitanut työnsä hyvin mutta puhelun jälkeen hän menetti työnsä.”

Markus masentui ja kuoli vuonna 2007, kolme vuotta äitinsä jälkeen. Häneltä oli leikattu synnynnäinen sydämen läppävika, ja hormonit ja huumeet olivat koetelleet kehoa.

Kuolinsyyntutkimuksessa todettiin sydämen laajentuma.

”Lapseni ovat nähneet, miten huumeiden käyttäjä satuttaa läheisiään ja rakkaita ihmisiä käytöksellään.”
Hanna-Leena Mattila

”Lapseni ovat nähneet, miten huumeiden käyttäjä satuttaa läheisiään ja rakkaita ihmisiä käytöksellään. Heille enojen katseleminen on ollut parasta huumevalistusta.”

Hanna-Leena tunnustaa, että hän on taipuvainen läheisriippuvuuteen.

”Kun Tuomaksella meni hyvin, minullakin meni hyvin. Jos hänestä ei kuulunut vähään aikaan mitään, arvasin, että asiat eivät olleet kunnossa.”

Hanna-Leena auttoi veljeään paljon. Kun Tuomas menetti asuntonsa, Hanna-Leena auttoi miehensä kanssa uuden asunnon vuokraamisessa. Ruokakasseja hän kantoi veljelleen joka viikko.

Vuonna 2015 Hanna-Leena osallistui ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleihin.

”Olin hyvin väsynyt kaikesta kiertämisestä. Istuin autossani parkkipaikalla, kun Tuomas soitti poliisivankilasta ja pyysi rahaa, tupakkaa ja karkkia.”

Veli oli tuolloin pysynyt kahdeksan vuotta pois vankilasta. Sisar ratkesi itkemään.

”Minun olisi pitänyt olla vaalityössä viehättävimmilläni ja yrittää hurmata ihmisiä. Se oli valtava vastakohta sille, mitä todella tapahtui elämässäni. Soitin Ilpolle, ja hän vei Tuomaksen pyytämät tavarat. Ilpo kehotti Tuomasta kääntymään siitä lähtien hänen puoleensa.”

Hanna-Leena Mattila on tunnistanut itsessään taipumuksen läheisriippuvuuteen.

”Olin vuosia valmistautunut Tuomaksen menettämiseen”

Hanna-Leena Mattila näki yhden ainoan kerran Tuomaksen vieroitusoireissa: veljellä oli rytmihäiriöitä ja harhoja. Elimistö oli sekaisin, oli oksennusta ja ripulia.

”Tajusin, että kun ihmiselle tulee sellainen olo, hän tekee mitä vain saadakseen seuraavan huumaavan annoksen.”

Tuomas kuoli vuoden 2019 kesällä, 42-vuotiaana.

”Kesäkuussa Tuomas unohti kotinsa avaimet ja kiipesi parvekkeita pitkin kolmanteen kerrokseen, jotta pääsisi parvekkeen kautta asuntoonsa.”

Osa Tuomaksen sormista oli aiemmin jouduttu amputoimaan, eikä ote pitänyt. Tuomas putosi ja vasen jalka murtui monesta kohdasta. Hänelle tehtiin kesän aikana Oulussa toistakymmentä leikkausta. Lopulta jalka amputoitiin.

Elokuussa Tuomas siirrettiin toipumaan kotikaupunkinsa Raahen sairaalaan. Seuraavana aamuna hän menehtyi. Syynä oli lääkeainemyrkytys.

”Hänellä oli ollut mukana omia lääkkeitään, joita hän oli ottanut samalla kertaa sairaalan lääkkeiden kanssa.”

Hanna-Leena sanoo olleensa vuosia valmistautunut Tuomaksen menettämiseen. Veli oli pari kertaa aiemminkin ollut lähellä kuolemaa yliannostuksen takia.

”Tuntui yllättävältä, että hän kuoli niin hallituissa olosuhteissa kuin sairaalan sängyssä. Tuomas oli elänyt niin väkivaltaista elämää, että olisi ollut loogista, jos hän olisi menettänyt henkensä tappelussa, tapaturmassa tai huumeiden yliannostuksen takia.”

Surua ja helpotusta

Silmät kyyneltyvät, kun Hanna-Leena muistelee veljiään.

Isosiskon päällimmäinen tunne oli suru, mutta seuraavaksi tuli helpotus.

”Koin helpottuneisuutta ennen kaikkea isämme vuoksi, mutta myös Tuomaksen puolesta. Hän oli ollut surullinen jalan amputoinnin vuoksi. Häntä varmaankin pelotti myös, ettei invalidina pystyisi enää puolustamaan itseään huumeiden väkivaltaisessa maailmassa.”

Hanna-Leena ei usko, että veli olisi vieläkään pystynyt tekemään elämässään täyskäännöstä.

Silmät kyyneltyvät, kun Hanna-Leena muistelee veljiään.

”Markus oli minua neljä vuotta nuorempi, ja me olimme lapsina tappelupukareita. Meille tuli vasta aikuisiällä sisarelliset välit.”

Tuomas sen sijaan oli Hanna-Leenaa yhdeksän vuotta nuorempi.

”Kymmenkesäisenä vaihdoin hänelle vaippoja, kun äidilläni oli kotona lauluoppilaita. Koin Tuomasta kohtaan hyvin äidillisiä tunteita. Hän oli minulle sisaruksistani läheisin, meillä oli sielujen sympatia.”

”Veljistäni olisi tullut hyviä perheenisiä, jos asiat olisivat menneet toisella tavalla.”
Hanna-Leena Mattila

Hanna-Leenalla on veljistään ihmisinä hyvä kuva, eikä se ole vuosien kultaama.

”En nähnyt heitä koskaan sekavana huumeista niin, että olisin joutunut esimerkiksi pelkäämään heitä. Ei myöskään tullut sellaista tilannetta, että olisin joutunut suojelemaan perhettäni heiltä.”

Veljet olivat Hanna-Leenan lasten kummeja ja hyvin lapsirakkaita. Heistä olisi sisaren mielestä tullut hyviä perheenisiä, jos asiat olisivat menneet toisella tavalla.

Hanna-Leenan mukaan Tuomas oli paitsi musiikillisesti lahjakas, myös sisaruksista älykkäin. Hänellä oli jo pienenä oppimisen vimma, poika osasi jo kolmevuotiaana kymmenien maiden liput ulkoa.

”Uskon Tuomaksen ymmärtäneen, että minä en kestä mitä tahansa. Hän säästi minua varmasti monilta elämänsä käänteiltä etenkin parin viimeisen vuoden aikana.”

Veli oli ylpeä, kun sisaresta tuli ensin kuntapäättäjä ja sitten kansanedustaja.

”Hän teki minulle vaalityötä. Nimesin hänet leikkimielisesti ’alamaailman’ vaalipäällikökseni.”

”Päihteidenkäyttö on koko perhettä koskeva tragedia”

Hanna-Leena Mattilan isä kuoli syksyllä pari kuukautta kuopuksensa jälkeen. Tytär on surrut paljon myös isänsä pikaista lähtöä.

Viimeinkin sisarusten isä olisi voinut viettää kuopuksensa suhteen huoletonta elämää.

Kansanedustaja Hanna-Leena Mattila on huolissaan huumeiden käyttäjien omaisista. Hän ei kannata huumelainsäädännön lieventämistä.

Hanna-Leena Mattila haluaa kertoa veljiensä tarinan useammastakin syystä.

”Uskon vakaasti, että mietojen päihteiden käyttö toimii porttina kovempiin ja vaarallisempiin huumeisiin. En usko, että kannabiksen vapauttamisesta seuraa mitään hyvää.”

Häntä askarruttaa myös huumeidenkäyttäjien läheisten selviytyminen.

”Päihteiden käyttäjien omaiset ovat olleet tietyllä tavalla heitteillä. Esimerkiksi oma äitini olisi tarvinnut paljon tukea. Päihteidenkäyttö on koko perhettä koskeva tragedia, josta tulee kuluja yhteiskunnallekin. Usein lähiomainen joutuu jäämään syrjään työelämästä.”

Hanna-Leena sanoo myös, että on tärkeä tietää, ettei ole ainoa, joka on samassa tilanteessa. Läheisen huumeiden käyttöä ei tarvitse hävetä. Vertaistuen lisäksi on myös hyvä saada ammattiapua.

”Olen itse käynyt ammattiauttajan luona aina, kun olen tuntenut tarvitsevani tukea. Minulle sopii paremmin asioista ääneen puhuminen kuin se, että käyttäisin energiaani kulissien ylläpitämiseen.”

Hanna-Leena murehtii huumekoukkuun jääneiden kohtaloa.

”Kun katsoo hampaattomia narkomaaneja, on vaikea kuvitella, että kukaan olisi valinnut sellaisen tien. Viihdemaailman kuva päihteiden käytöstä on valheellinen. Nuorten pitäisi saada realistinen kuva siitä, miten vaarallisten asioiden äärellä ollaan. Soisin myös, että kouluissa kiertäisi kokemusasiantuntijoita puhumassa päihteiden käytöstä.”

”Puhun mieluummin asioista ääneen kuin käytän energiaani kulissien ylläpitämiseen.”
Hanna-Leena Mattila

Hanna-Leena Mattila tähdentää, että jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla yhteiskunnan takaama mahdollisuus harrastaa jotain mielekästä. Hyvä harrastus kehittää itsetuntoa, ja sen kautta saa kavereita.

”En usko huumevalistuksessa pelkkään pelotteluun, se saattaa jopa houkuttaa kokeilemaan päihteitä. Ennalta ehkäisevä positiivinen työ yhdessä karujen faktojen kanssa on ehkä toimiva resepti.”

Hanna-Leenan ei tarvitse enää huolehtia lapsuudenperheensä miehistä, ja omat lapset ovat jo aikuisia.

Hanna-Leena Mattila nousi keskustapuolueen kansanedustajaksi varapaikalta vuonna 2018. Viime vaaleissa hänet valittiin suoraan eduskuntaan.

”Pidän edustajan työstäni, mutta pidin myös opettajan työstä. Tärkeintä elämässä on kuitenkin perheeni. Olemme Ilpon kanssa olleet naimisissa 28 vuotta, ja haluan vanheta yhdessä hänen kanssaan.”

Hanna-Leena on edustajan työssään nähnyt, että parisuhteet saattavat olla haavoittuvaisia. Yhdessäoloaika kumppanin kanssa voi jäädä vähäiseksi.

”Pyrin järjestämään meille Ilpon kanssa yhteistä aikaa, vaikka se haasteellista onkin. Kun kansanedustajan työni päättyy, minulla on ainakin perhe tallella. Rakkaat ihmiset ovat minun voimavarani.” ●

Artikkeli on julkaistu Eeva-lehdessä 4/2020. Nettiversiota on päivitetty.

6 kommenttia