Valtavat, jopa kymmenientuhansien yksi­löiden hanhiparvet ­suuntaavat joka syksy nokkansa etelään ja muuttavat talveksi ­Suomesta pois.

Syysmuutto on itse asiassa vielä suurempi tapahtuma kuin kevätmuutto, sillä syksyisin mukana ovat myös menneenä pesimäkautena syntyneet poikaset. Syysmuutto kuitenkin jakautuu pidemmälle ajalle kuin kevätmuutto, joten keväisin muutto saattaa paikoitellen tuntua ­massiivisemmalta.

Kaikkein vaikuttavimpia ovat Venäjän tundralla pesivien lajien, kuten sepel­hanhien ja valkoposkihanhien muutot.

Hanhet ovat pääasiassa päivä­muuttajia, joten niitä myös näkee yleisesti muutto­matkoillaan, toisin kuin moni muita ­lintuja, jotka muuttavat yön pimeydessä.

Rastas tai pienikokoinen kahlaaja on muuttaessaan melkoisen houkutteleva saalis petolinnuille. Sen sijaan aurassa lentävien isokokoisten hanhien kimppuun haukka tai kotka eivät kovin ­helposti käy.

Suomessa ja muualla pohjoisessa Euraasiassa pesivien hanhien talvehtimis­alueet sijaitsevat Euroopan länsiosissa, esimeriksi Hollannissa, Brittein saarilla ja Skånessa Etelä-Ruotsissa. Pohjanmeren matalat rannikot, kuten Vattimeren hiekkapohjainen, lietteinen saaristo, ovat erinomaisia talvehtimispaikkoja hanhille.

Toisin kuin Afrikkaan muuttavilla hyönteissyöjälinnuilla, kasviksia ja nilviäisiä napostelevilla hanhilla riittää ravintoa myös hyisessä Euroopassa.

Merihanhet muuttavat hieman kauemmaksi kuin useimmat muut hanhet. Ne hakeutuvat Espanjan ja Pohjois-Afrikan kosteikkoalueille.

Suomen halki muuttavien villihanhien pääasialliset pesimäalueet sijaitsevat kaukana pohjoisessa: Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Novaja Zemljalla. Entisaikoihin verrattuna metsästys on vähentynyt ja linnut ovat oppineet muuttoreiteillään uusia tapoja. Nykyään ne levähtävät suurin joukoin Suomen pelto- ja rannikkoalueilla.

Syy, miksi hanhien ja joidenkin muiden muuttolintujen kannattaa lentää kesäksi kauas arktisille alueille löytyy vuoden­aikojen vaihtelusta: se on sitä voimakkaampaa, mitä lähempänä napa-alueita ollaan.

Arktisen alueen kesä on lyhyt, mutta valoisa. Se on riittävän pitkä poikasten kasvattamiseen. Lisäksi kaukana pohjoisessa kilpailu ravinnosta ja pesä­paikoista on vähäisempää kuin ­etelämpänä.

Yleisimmin Suomessa havaittava laji lienee valkoposkihanhi, joka on tullut kaupunkilaisille viime vuosina tutuksi. Monien mielestä hanhia on jo liikaa. Ne oleilevat ja ulostavat ihmisten suosimilla puistojen nurmikoilla.

Maanviljelijöille hanhiparvet aiheuttavat satovahinkoja. Kun tuhatpäinen kaakattaja­parvi ilmestyy viljapellolle tankkaamaan muuttomatkan ehdyttämiä energiavarastojaan, jälki on tuhoisaa. ­Joinakin vuosina valtiolle on tullut hanhi­tuhoista miljoonien eurojen edestä korvaus­hakemuksia.

Valkoposkihanhi on hanheksi keski­kokoinen ja lyhytnokkainen. Kanadanhanhi muistuttaa valkoposkihanhea, mutta se on isompi ja rotevampi. Kanadanhanhi on nimensä mukaisesti peräisin Pohjois­-Amerikasta. Silläkin on päässään valkoista, kuten valkoposkihanhella, mutta kanadan­hanhen nokka on pidempi. Kanadan­hanhi on Suomessa elävistä hanhi­lajeista kookkain. Parhaimmillaan sen olemuksesta ja trumpettimaisesta ääntelystä tulee mieleen joutsen.

Valkoposkihanhi on merenlahtien ja saariston lintu, kun taas kanadan­hanhi viihtyy myös Suomen sisävesillä.

Kanadanhanhi on tavallaan siivekäs vastine valkohäntäpeuralle: molemmat ovat kookkaita pohjoisamerikkalaisia tuontilajeja, jotka ovat sopeutuneet erittäin hyvin uusille kotikonnuilleen. Ja ihmekös tuo: kun katsoo vaikkapa yhdysvaltalaisen Minnesotan metsä- ja järvimaisemia, ­luulee monin paikoin olevansa Suomessa.

Selma Lagerlöfin satukirjassa ­Peukaloisen retket villihanhien seurassa esiintyvät villihanhet ovat kuvista päätellen metsä­hanhia. Ne ovat Ruotsin ja Suomen metsille sekä tunturialueille tyypillisiä lintuja, jotka pesivät pohjoisen aapasoilla. Muutto­aikana niitä voi nähdä pelloilla ja kosteikoissa Etelä-Suomessakin.

Viron kielessä hanhista käytetään kahta eri nimeä sukujen mukaan: haned ja laglet. Näistä ensin mainittuja ovat harmaat hanhet ja lagleja esimerkiksi kanadanhanhet, joita kutsutaan myös kirjo­hanhiksi. Suomessa kaikkia hanhia kutsutaan hanhiksi.

Metsähanhen tunnistaa ruskeasta värityksestä ja osittain punaisesta nokasta. Merihanhella taas nokka on kokonaan punainen.

Sepelhanhi on pieni ja lyhytnokkainen, mustanruskean ja valkoisen kirjava hanhi. Se on saanut nimensä kaulansa valkoisesta kuviosta. Muuttohankien joukossa saattaa joskus näkyä myös eksoottisen näköinen punakaulahanhi tai lyhytnokkahanhi.

Kiljuhanhelle läheistä sukua on ­tundrahanhi, entiseltä nimeltään pikku­kiljuhanhi. Tämän lajin tunnistaa nokan tyvessä olevasta valkoisesta läikästä.

Tundrahanhi on melko saman näköinen kuin kiljuhanhi, mutta siinä missä tundrahanhia näkee muuttoaikana Etelä­-Suomessa tuhansittain, kiljuhanhi on koko Pohjolassa äärimmäisen uhan­alainen laji – niitä pesii täällä vain noin sata paria.

Otsikkoa ja ingressiä muokattu 9.10.23 klo 14.56. Lisätty "entisaikoihin verrattuna" kohtaan, jossa puhutaan hanhien metsästyksen vähenemisestä 11.10.23 klo 10.12.