Apu

Hampaat yhdistävät Ronnan ruotsidemokraatin ja Kallion city-vihreän – Miika Nousiainen tarjoaa Juurihoitoa Tampereen Teatterissa


Arvostelu: Mikko Kannisen ohjaama sovitus Miika Nousiaisen Juurihoidosta on takuuvarmaa vakavaa komediaa. Näytelmä ei tarjoa suuria oivalluksia, mutta sen hahmot tekevät esityksestä nautinnollisen. Sovitus sai ensi-iltansa Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 12. lokakuuta.
Kuvat Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Miika Nousiainen käänsi menestysromaaninsa Juurihoito näytelmätekstiksi välittömästi teoksen ilmestyessä. Se sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa loppuvuodesta 2016 – vain kuukausia romaanin julkaisun jälkeen. Perjantaina 12. lokakuuta 2018 se sai ensi-iltansa Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä Mikko Kannisen ohjaamana.

Ratkaisu kääntää teksti nopeasti lavalle on ymmärrettävä, sillä Juurihoito soveltuu teatteriin erinomaisesti. Näytelmä perustuu samastuttaviin hahmoihin, jotka kuvaavat samojen kolikkojen eri puolia – useampaa kuin kahta. Sen tarina nojaa aikakaudelle ominaiseen pohdintaan, joka koskee nimenomaan ihmisten eroja. Vasta toisensa tavanneet veljekset Esko ja Pekka, joiden rooleissa Frenckellin lavalla nähdään Esa Latva-Äijö ja Antti Tiensuu, etsivät yhteistä isäänsä, joka hylkäsi lapsuudessa heidät molemmat.

Pekka (Antti Tiensuu) ja Esko (Esa Latva-Äijö) ovat toisiinsa tutustuvia veljeksiä. Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.

Nousiaisen näytelmä on omintakeisesti tehtyä vakavaa komediaa, mutta teatterin lavalla persoonallinen ilottelu täytyy ohjata esille muun kuin kielen kautta. Romaanissa riittää, että kirjoittaja osaa käyttää suomea Nousiaisen tasoisesti, ja jo sillä rakennetaan iskevä kokonaisuus. Kannisen lähestymistapa on aikamme tapoihin nähden melko tyypillinen mutta kuitenkin perusteltu ja toimiva. Näytelmä on 2010-luvun esittävän taiteen sääntöjen sanelemana ohjattu itsetietoiseksi.

Näyttelijät näyttelevät siis näytelmässä itseään näyttelemässä tekstin hahmoja. Jokainen esittelee itsensä oikeilla nimillään ja suorittaa kertojanosuudet hahmojen taustojen avaamiseksi näissä avauspuheenvuoroissa. Miljöön ja hahmojen taustoittaminen on draamassa aina hankalin ja puisevin osuus, joten lähestymistapa on kuluneisuudestaan huolimatta onnistunut ja huomattavasti raikkaampi kuin mikään niin epätoivoinen ratkaisu kuin vaikkapa ihan konkreettisen kertojan käyttäminen.

Näytelmän kaarta kuljetetaan sidottuna hammaslääkärin suorittaman juurihoidon vaiheittaisiin ohjeisiin. Toinen päähenkilö Esko on hammaslääkäri, joka ei koe maailmaan yhteyttä minkään muun kuin työnsä kautta, joten juonenkulku selitetään katsojalle muodossa, jossa se olisi ymmärrettävä Eskollekin – ja Eskon kaltaisille. Lopulta nimenomaan Eskon maailma alkaa näyttää muihin hahmoihin verrattuna paljon johdonmukaisemmalta.

Eskon ja Pekan matka kulkee Pohjois-Karjalan kautta Aasiaan ja lopulta Australiaan. Matkan varrella mukaan tarttuu hahmoja, joita esittävät Mari Turunen, Ritva Jalonen, Mari Posti ja Veera Tapanainen. Näyttelijöiden vastuu Juurihoidon kaltaisessa hahmovetoisessa teoksessa on valtava, ja koko ryhmä hoitaa tonttinsa erinomaisesti.

Ainoa aito ongelma näytelmässä on siinä, että ajoittain kohtaukset laahaavat. Rytmi ei pysy yllä läpi koko näytelmän. Tempo on kaikkein tiiveimmillään toisen puoliajan alussa, kun hahmot ovat jo tuttuja mutta tarina vasta alussa, mutta sama napakkuus ei ulotu koko näytelmän läpi. Näitä vikoja usein korjataan menestyksekkäästi kauden aikana vielä ensi-illan jälkeen.

Pekan ja Eskon matkaan liittyy heidän Ronnassa asuva siskonsa Sari (Mari Turunen). Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.

Tekstin sanomaa on toistettu viime vuosina suomalaisessa teatterissa usein. Se etsii vastauksia siihen, mikä eri kansalaisuuksien, eri sukupuolien, eri etnisten juurten ja eri-ikäisten ihmisten välille muodostaa niin suuria kuiluja. Se pohtii toiseuttamisen kulttuuria, jossa ihmiset jaetaan aina näkökulmasta riippuen normaaleihin ja muihin.

Aiheen äärellä Juurihoito ei tarjoa järin pysäyttäviä oivalluksia. Se ei ole samanlainen kyynelten puristaja ja silmien avaaja kuin vaikkapa Veikko Nuutisen palkittu mestariteos Pasi Was Here. Juurihoidon ei toisaalta tarvitsekaan. Se on ymmärrettävä, helposti lähestyttävä ja empaattinen komedia. Hahmojen kirjosta löytyy kalliolaista city-vihreää, södertäljeläistä ruotsidemokraattia ja rauhanomaista introverttia, joka nyt ei yksinkertaisesti ymmärrä mitään muuta kuin hampaita, ja hahmot riittävät viestiksi ihan itsessään.

Näytelmään jää elämän maku ja tunne siitä, että ohjaaja Kanninen on tavoittanut tekstistä jotakin olennaista. Tämän olennaisen asian Nousiaisen tekstistä ohjaaja tiivistää näytelmän käsiohjelman saatesanoissa:

– Luultavimmin hän vain tylysti kirjaa omia kokemuksiaan ja havaintojaan, niitä sitten kirjailijan vapaudella laventaen ja sovittaen.

Julkaistu: 13.10.2018