Sydän jyskyttää, ja vatsanpohjassa on ilkeä tunne. Kädet hikoavat. Viime yö tuli nukuttua huonosti.

Hammashoitolan hajut ja äänet ovat ikäviä. Jossain huoneessa ulisee pora. Paikalle ei haluaisi jäädä, mutta poiskaan ei voi lähteä. Sitä paitsi eihän aikuinen ihminen voi sanoa, että pelottaa. Se vasta noloa olisi.

Katse kääntyy koko ajan oveen. Kohta se aukeaa, kohta ne tulevat hakemaan, kohta se kauheus alkaa. Miksi pitää maata niin kauheassa asennossa, pää melkein alaspäin? Miksi ne laittavat niin kauheasti kaikenlaista tavaraa suuhun? Mitä jos jokin nipsutin putoaa kurkkuun ja sitten tukehtuu? Onko taas pakko porata?

Sitä paitsi hammasvälit ovat jääneet jälleen hoitamatta, ja se tietysti sanoo asiasta. Että hyi kuinka huonosti hoidat. Kauheinta on joutua valitsemaan: kumman ottaisi, kun poraaminen sattuu ja puudutuspiikki sattuu?

– Miksi puudutuksen pitäisi muka sattua? Ei todellakaan ole olemassa mitään kipukiintiötä, joka täytyisi saada jollain tavoin täyteen työpäivän aikana, hammaslääkäri Elina Timgren, 59, naurahtaa.

– On potilaan perusoikeus olla tuntematta kipua.

”Aloitetaan puuduttamalla. Jaana olisi kukkakauppias ja mä olisin opettaja, jos tätä ainetta ei olisi keksitty.”

On tavallinen tiistai, kello 7.30. Hammaslääkäri Elina Timgren aloittaa työpäivänsä Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa hammashoitolassa. Vastaanottohuoneessa hammashoitaja Jaana Juuti-Pöyhönen printtaa tietokoneelta listaa päivän potilaista. Elina kurkkaa ovesta ja toivottaa huomenet.

Kun listat on printattu ja huone valmiina potilaille, Jaana ja Elina juovat joka-aamuisen kahvinsa yhdessä. Naiset ovat työskennelleet tiiminä jo 16 vuotta. Tänä aamuna puheenaiheena on pureva pakkanen, jota Siperia on luvannut lisää.

Potilaita on tänään ensin kahteentoista asti, ja sitten tulee tauko. Joka toinen tiistai hammashoitolan henkilökunta syö yhdessä keittolounaan, jonka jälkeen on koulutustilaisuus. Sen jälkeen potilastyö jatkuu. Elinan työpäivät loppuvat yleensä neljän viiden maissa, mutta venyvät joskus myöhempäänkin.

Hän hoitaa päivittäin kymmenkunta potilasta, neljänä päivänä viikossa. Viides työpäivä kuluu muun muassa paperitöihin.

”Nyt lähdetään varovasti kokeilemaan, ja sinä kerrot, onko se puutunut vai ei. Meistä kolmesta yksi tietää, miltä tämä tuntuu, ja väittelyä ei käynnistetä”.

Koska opettajakorkeakoulun ovet eivät aikanaan avautuneet, Elina pyrki ja pääsi ensimmäisellä yrityksellä lääketieteelliseen opiskelemaan hammaslääketiedettä. Ammatti oli jo ennestään tuttu. Äidin sisko työskenteli hammaslääkärinä Ruotsissa, äidin serkku Helsingissä.

– Eija-täti oli tosi kiltti. Jos käyttäytyi hammaslääkärissä kunnolla eikä huutanut, sai palkinnoksi kävellä kävelevän nuken kanssa. Se oli sellainen houkutin, että jopa minä olin hiljaa, Elina muistelee.

Ensimmäiset kaksi opiskeluvuotta olivat melko teoriapainotteista yleislääketieteen opiskelua. Kolmannella vuosikurssilla alkoivat varsinaiset hammaslääketieteen opinnot ja potilastyön harjoittelu.

– Opiskeluaika oli stressaavaa: piti puuttua toisen ihmisen ainutkertaisuuteen omilla vajavaisilla taidoillaan. Kun erikoistumisesta piti päättää, en raaskinut jättää mitään pois. Minusta tuli yleishammaslääkäri, ja uskon vakaasti, että se on mielenkiintoisin osa hammaslääketiedettä.

Elina suoritti käytännön harjoittelun terveyskeskuksessa Nurmijärvellä ja valmistui ammattiinsa vuonna 1984.

– Siihen aikaan oli lähes toivotonta saada työpaikkaa Helsingistä, joten perustimme neljän kurssikaverin kanssa oman vastaanoton Helsingin Itäkeskukseen. Samalta kurssilta monet muutkin perustivat oman paikan. Emme siis olleet ainoita, mutta tämä kertoo paljon siitä ajasta. Epäilen, ettei kukaan vastavalmistunut rohkenisi enää perustaa omaa vastaanottoa.

Nykyään Elina työskentelee Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa Hammaslääkäriasema Gasellissa, jossa hän on yksi osakkaista ja perustajista. Kuuden hammaslääkärin perustama hammashoitola ei kuulu mihinkään ketjuun. Siellä työskentelee noin 30 ihmistä.

”Jos tietäisin, missä on se hana, josta syljen saisi hetkeksi pienemmälle, niin käyttäisin. Nämä paikat kun pitää tehdä kuiville alustoille, muuten ne ovat kuin savea.”

– Suurin osa potilaistani on käynyt vastaanotollani jo 30 vuotta. Vastaan heidän ylläpitohoidostaan ja suunterveydestään. Vastuu on suuri: suuhun ei katso kukaan muu kuin minä, eli jos minä en näe ja puutu, kukaan ei puutu. Olen 35 vuoden aikana löytänyt neljä suusyöpää. Jokaisen suusta sitä etsii, mutta sen löytäminen on todella kova paikka, Elina kertoo.

Pitkistä potilassuhteista on etua.

– Voin sanoa, että ”tämä on näyttänyt tältä 20 vuotta, se on edelleen ihan ok.” Työssä saa nähdä oman kädenjälkensä, mutta myös nöyrtyä omien virheidensä edessä – tuo on ollut hyvä ratkaisu, tuo ei.

– Olen opiskellut eniten juurihoitoja, ja muut hammaslääkärit lähettävät potilaitaan minulle. Päivittäin tulee myös tarkistuksia, paikkauksia, puhdistuksia ja hoidon suunnittelua.

Kun potilas on käynyt kymmenen vuotta, Elina istuu potilaan papereiden ja kuvien kanssa eräänlaiseen väliarvioon. Mitä on kymmenessä vuodessa tapahtunut? Pitääkö muuttaa jotain?

– Suunnitelmallisuus on jo kustannusten kannalta tärkeää.

”Tämä pora pitää ilkeää ääntä, mutta poistaa metallin nätisti hampaasta kuumentamatta sitä.”

Työ vaatii hyvää selkää ja näppäriä käsiä, mutta myös mielenhallintaa, uteliaisuutta uusiin asioihin sekä ennen kaikkea kykyä kuunnella.

– Tässä työssä potilas tulee usein sisään oikean diagnoosin kanssa: ”Musta tuntuu, että se on tuo poskihammas.” Me tunnemme itsemme parhaiten. Ei ole järkeä aloittaa väittelyä, että minä olen asiantuntija, kyllä minä tiedän. Tosin joskus se voi olla viereinenkin hammas, Elina hymyilee.

– Joskus ongelma ei ole hampaassa, vaan leukanivelessä tai luussa. Tai siinä, ettei ihmistä ole koskaan kuunneltu. Jotkut tulevat sairaampina kuin lähtevät vain siksi, että he saavat täällä kertoa esimerkiksi vanhoista kokemuksistaan. Ne ovat välillä aika hurjaa kuunneltavaa.

– Jos diagnoosia ei saada tehtyä, tuntuu aika ylelliseltä sanoa, että en tiedä – nyt seurataan. Joskus vaiva ei palaa, mutta joskus se palaa ja paikantuu. Varmuuden vuoksi ei kannata koskaan lähteä tekemään.

Parantajan lisäksi hammaslääkäri on myös taiteilija, eräänlainen miniatyyrikuvanveistäjä.

– Sinä et näe, millaisen poskihampaan sinulle rakennan, mutta minä näen. Jos se on kaunis ja toiminnallinen, saan siitä suuren ilon itselleni.

”Ensin laitetaan hampaaseen hirveästi tavaraa, sitten hiotaan pois. Ei mitään tolkkua. Mutta tämä on meistä niin kivaa.”

Elina ei koskaan laita potilasta suoraan hoitotuoliin, vaan johdattaa tämän ensin istumaan ja juttelemaan hetkeksi. Hoitotila on sermin takana, joten aristelevan potilaan ei tarvitse tuijottaa hammaslääkärin tuolia.

Luvut ovat hätkähdyttäviä. Tutkimusten mukaan jopa puolet suomalaisista pelkää hammaslääkäriä, ja noin 5–20 prosentilla pelko vaikeuttaa hammashoitoa tai estää sen kokonaan. Puolella pelkäävistä hammaslääkäripelko on alkanut jo lapsena.

– Kun itse opiskelin hammaslääketiedettä, pelkopotilas oli vitsi. Asiasta ei puhuttu. Tämän ammatin vaatimuksiin kuuluu, että pystyy käsittelemään potilaiden negatiivisia tunteita. Emme me ole mikään nautintopalvelu: ihanaa päästä kynsihoitoon, kampaajalle ja hammaslääkäriin.

– Pelko on ymmärrettävää, sillä ihminen on harvoin niin avuton kuin maatessaan hammaslääkärin tuolissa. Kukaan ei vie sinulta niin paljon itsemääräämisoikeutta anestesiaa lukuun ottamatta, ja silloin sillä ei ole väliä. Kun puhumme hammaslääkäripelosta, olemme tekemisissä todella henkilökohtaisen pelon kanssa, Elina vakavoituu.

Pelkojen kirjo on laaja. Pelätään kipua, puudutuspiikkejä, ”rassaamista”, porien ääntä ja tärinää, tukehtumisen tunnetta, vastaanoton tuoksuja, aineiden makuja.

– Ennen kaikkea hävetään avuttomuuden tunnetta. Mehän olemme pärjääjien yhteiskunta. Tärkeintä on saada potilas tuntemaan itsensä hyväksytyksi ja olla vähättelemättä pelkoa. Jutellessa saattaa löytyä jopa tarina siitä, miksi jokin tietty asia pelottaa.

Suurimpiin pelkoihin kuuluu, että hammas ei ole puutunut, mutta hammaslääkäri vain jatkaa.

– Se on kauheaa, se on sadismia, Elina puistelee päätään.

– Sellaista hammaslääkäriä ei ole, joka satuttaa huomaamattaan. Heti jos potilas kokee kipua, silmä värähtää, kulma nousee, lihas jännittyy. Motoriikka ei valehtele. Jos potilasta sattuu, minä näen sen. Sanon myös potilaalle, että pidä sinäkin huoli siitä, että minä huomaan. Tämä on aika hyvä keino pelkopotilaiden hoitamiseen. Pitää saada potilas luottamaan siihen, että myös hän pystyy vaikuttamaan. Potilaan on myös tiedettävä koko ajan, mitä tapahtuu. Ei saa tulla yllätyksiä.

Merkittävintä on, kun pelkopotilaan elämään on tullut muutos.

– On ilo tulla hammaslääkäriin, tai neutraalikin suhtautuminen riittää. Pelkääminen on kauhean kuluttavaa.

”Nyt loppui poraus. Onko olosuhteisiin nähden kaikki ok?”

Tunnelma hoitohuoneessa on rauhallinen. Värit ovat pehmeän neutraalit, suuresta kattoikkunasta voi ihailla taivasta, ja radio soittaa hiljaa taustalla. Elina ja Jaana jutustelevat hoidon aikana paljon, jotta potilas tuntisi olevansa läsnä, ei pelkästään teknisenä työn kohteena. Elina kertoo Lontoon-matkastaan ja British Museumissa näkemästään Rosettan kivestä, jonka avulla Jean-François Champollion selvitti hieroglyfien arvoituksen.

”Ja eikö Kalevalassa Pohjan Akka leiponut leivän, jossa oli kivi sisällä? Se on sellainen hammaslääkäriaiheinen kohta Kalevalassa. Jos syöt leipää, jossa on kivi sisällä, niin päädyt taatusti hammaslääkäriin.”

– Kerran hoidimme erästä kuusivuotiasta, kun äkkiä tajusimme, että se pieni oli nukahtanut tuoliin, Elina naurahtaa.

Kun hammaslääkärin kädet loppuvat, hammashoitajan kädet tulevat avuksi ja joskus myös toisinpäin. Naiset lukevat toisiaan ilmeistä ja eleistä. Yhteistyö on saumatonta.

– Pitää olla koko ajan tietoinen siitä, missä työvaiheessa ollaan ja mitä tulee seuraavaksi. Tunnen kaikki Elinan ilmeet ja viittomat. Tosin yhdellä viittomalla voi olla sata eri merkitystä, Jaana kertoo.

– Näiden vuosien aikana on jaettu niin ilot kuin surutkin. Elina on tsemppaaja. On hyvä ja helppo olla tässä huoneessa.

Elina sanoo myöhemmin, että työpari täydentää toisiaan.

– Arvostan Jaanan ammattitaitoa todella paljon. Hän ei auta minua, vaan tekee omaa arvokasta työtään, jota potilas tarvitsee.

– Minä teen enemmän päätöksiä, mutta niiden toteuttamisessa teemme molemmat tasavertaisesti omat osamme. Jos arvostus ei ole kunnossa, työpari ei toimi. Aika nopeasti potilas aistii, jos hammaslääkärin ja hammashoitajan välillä on jännitettä, arvotaistelua. Menepä makaamaan tuoliin, lupaa olla liikkumatta, pidä suusi auki ja katso, kun ympärilläsi tapellaan. Ei olisi varmaan hirveän turvallinen olo.

Kliinisen hoitotyön lisäksi Jaana vastaa hoitohuoneen apteekki- ja tarveainetilauksista, tilaa tarvittavat huollot ja korjaukset hoitokoneeseen, soittaa potilaiden jättämät soittopyynnöt läpi ja kirjaa hoidoista rungon potilaskertomukseen, jonka Elina päivän päätteeksi käy lukemassa ja täydentämässä. Lisäksi Jaana kutsuu potilaat vuositarkastuksiin kauniilla korteilla ja järjestää anestesiatiimin paikalle, mikäli hammashoito päätetään tehdä nukutuksessa.

– Minä en saa koskea ajanvarauksiin, koska olen aika optimisti ja Jaana taas realisti, Elina sanoo.

– Jaana osaa antaa oikean pituisia aikoja. Minulle työn elinehto on, että hoidon lisäksi jää aikaa potilaan kohtaamiseen ja kuuntelemiseen. Jos jollain on tarina kerrottavana, minulla on aikaa kuunnella. Ja aikaa myös tehdä työ niin hyvin kuin haluan. Kuka haluaisi olla kiireessä hoidettava?

”Mitä sun kieli sanoo? Hyvääksyykö se karkeusasteen?

Aikojen alusta ihmiset ovat odottaneet sitä päivää, kun poraaminen loppuu. Pari vuotta sitten kohistiin aineesta, joka liuottaa hammasta.

– Se on tyypillinen tuote, jota markkinoitiin suoraan potilaille. Hammas kuitenkin koostuu niin monista materiaaleista, ettei se aine pysty kaikkiin, eli silti pitää porata. Tätä ei tietenkään kerrottu, Elina kertoo.

Parempia uutuuksia ovat erilaiset printterit ja skannerit sekä kolmiulotteiset, entistä tarkemmat röntgenkuvat. Juurihoidoissa tekninen vallankumous ovat uudet taipuisat instrumentit entisten jäykkien sijaan. Hampaaseen pystytään myös kiinnittämään erilaisia materiaaleja yhä paremmin.

– Kantasolut ovat tulevaisuutta. Nyt tutkitaan, miten niitä voitaisiin laittaa hampaan sisälle uuden verenkierron luomiseksi. Tulevaisuudessa hammas innostettaisiin paranemaan juurihoidon sijaan.

– Kollegani käyttää uudenlaisia oikomisrautoja, jotka ovat hampaiden takana. Oikomishoito on nopeampaa ja helpompaa ja muuttaa ulkonäköä vähemmän, kun ei tarvitse kulkea enää telaketjut suussa. Hammaslääkärin työstä on tullut myös enemmän palveluammatti. Vanha patriarkaalinen auktoriteetti on kadonnut, Elina sanoo.

Hän on huolissaan yhä syvenevästä eriarvoisuudesta.

– On niitä, jotka saavat hyvää hoitoa, ja niitä, jotka saavat vain sen hoidon, minkä tietty hammas suussa tarvitsee. Suunterveys on tällöin tietysti ihan eri kantimilla.

”Kohta voidaan kokeilla ystävällismielinen kohtaaminen ylä- ja alahampaan kanssa. Saat purra varovasti yhteen.”

Hammaslääkäripelko ei ole teknistä vaan liittyy ihmisyyteen. Siksi siitä ei päästä koskaan eroon.

– Parhaiten pelosta päästään sillä, että hoidon tarve vähenee. Pestään hampaat kaksi kertaa päivässä, ja aikuiset putsaavat hammasvälinsä. Paras hammashoitola on oman kodin kylpyhuone, Elina sanoo.

– Ennen kaikkea tarvitaan asennemuutos: nykyinen aikuisväestö on kasvatettu siihen, että hampaat ovat huonon omantunnon lähde. Harvoin tulee potilas, joka sanoo, että mulla on niin ihanat hampaat! Missioni on saada ihmiset pitämään omista hampaistaan. Kun hampaat tuovat iloa, niitä myös hoitaa mielellään.

”Miten sä putsaat?”

”En varmaan riittävän usein…”

”Riittävän usein on se, ettei ole tulehdusta. Voi kun tämä meitä ikuisesti vaaniva itseruoskinta loppuisi.”

Kymmenien työvuosien jälkeen Elina vie enää harvoin työasioita kotiin, potilaiden kertomia tarinoita kyllä.

– Työvuodet ovat tuoneet itseluottamusta. En enää jännitä töihin tulemista ja pärjäämistäni. Se on korvautunut osaamisen ilolla, Elina Timgren sanoo.

”Ylhäällä ei ole muuta kuin ihailtavaa. 70-luvun paikat eivät pärjää enää paikkojen kauneuskilpailuissa, mutta ne toimivat ihan hyvin. Ilo silmälle sun hampaat ja sun rutiinit”. 

Kursivoidut kohdat ovat poimintoja Elina Timgrenin työpäivän hoitotilanteista.

Lähde: Webdento, Ammattinetti.