Lasten hammaslääkärin vastuu on painava, sillä hänen tuolissaan istuvat tulevat pelkopotilaat. Tilanne on kuitenkin hyvä: nykyisin hammaslääkäreitä koulutetaan kohtaamaan pelkopotilaita.
Lasten hammashoidon erikoishammaslääkärin Helena Yli-Urpon päätyöpaikka on Salon terveyskeskuksessa. Jos oma hammaslääkäri ei ole pystynyt hoitamaan lasta, Yli-Urpo saa potilaan lähetteen kautta hoidettavakseen. Suurin osa potilaista on pelokkaita lapsia.
Terveyskeskustyön lisäksi Yli-Urpo opettaa Helsingin yliopistossa lasten hammashoitoa opiskelijoille ja lasten hammashoitoon erikoistuville hammaslääkäreille.
Miten opinnoissa käsitellään pelkopotilaita ja hammaslääkäripelkoa?
– Potilaan kohtaamista opetetaan alkuvaiheen opinnoissa. Opetuksessa on ollut mukana näyttelijöitä esittämässä erityyppisiä potilaita. Varsinaisen hammashoitopelon ja sen taustojen opetus on aika lailla yliopistokohtaista, mutta Helsingissä käydään tarkkaan läpi, miten lapsi yritetään totuttaa hammashoitoon pienin askelin ja miten käynnistä voi tehdä potilalle mahdollisimman mieluisan. Kaikki potilaat tulisi kohdata niin, ettei pelkoa syntyisi.
– Käsittelemme myös sedaatiomenetelmiä (rauhoittavaa lääkitystä), joita voidaan käyttää apuna pelkäävän lapsen hoidossa erityisesti silloin, kun hoidettavaa on paljon ja pelko estää tavanomaisen hoidon. Potilastöitä ohjaavat opettajat tukevat opiskelijoita näissä asioissa kliinisen hoitoharjoittelun aikana.
Millaista on edustaa ammattia, jota pelätään niin paljon?
– Hammaslääkärinä en ensisijaisesti ajattele, että ammattini aiheuttaisi pelkoa. Keskityn siihen, että saan toimenpiteen tehtyä mahdollisimman miellyttävällä tavalla. Pyrin olemaan ei-pelottava hammaslääkäri, jota on helppo lähestyä ja jolle on helppo kertoa mieltä vaivaavia asioita. Toimenpiteet ovat yksi asia, hammaslääkäri toinen. Toimenpiteitä voi pelätä, mutta toivon, ettei minua pelätä.
– Jotkin toimenpiteet saattavat olla kurjia, mutta ensisijainen tavoitteemme on tehdä käynnistä mahdollisimman kiva ja mukava. Nuorten kanssa mietimme yhdessä, mitkä asiat voisivat auttaa hammashoitotilanteessa. Joskus auttaa musiikin kuuntelu tai ilokaasun käyttäminen. Usein myös sovitaan, miten hoitoa voidaan tauottaa ja mikä on tauon merkki. Empatiaa ja sympatiaa oppii vain omien kokemusten kautta. Vastaanotollani Salossa käy Turun yliopistossa opiskelevia kandeja seuraamassa lasten hammaslääkärin työtä, ja he ehkä oppivat sitä kautta näitä asioita.
– Pelko ei ole stabiili tila koko elämän ajan. Lapsen hammashoito voi sujua täysin pelotta, mutta aikuisiällä jokin toimenpide tai kavereiden jutut vastaavista toimenpiteistä saattavat laukaista pelon. Tai toisinpäin: hammashoitopelkoinen nuori voi hyvinkin päästä pelostaan yli ja olla aikuisiällä täysin ”peloton”. Harmillisinta pelossa on yleensä se, että pelkopotilas jättää kokonaan tulematta hoitoon. Tällöin ongelmat suussa ja hampaistossa kasvavat yhä suuremmiksi, ja potilaalla on entistä korkeampi kynnys hakeutua hoitoon. Hoitamattomuuden kierre saa alkunsa.
Miten voi valmentaa pelkäävää lasta hammaslääkäriin?
– Tärkeintä on, etteivät vanhemmat muistele omia kurjia kokemuksiaan tai lapsen aiempia epäonnistuneita hammashoitokäyntejä. Ne luovat tai vahvistavat pelolle pohjaa. On parempi jättää omat pelot jakamatta lapsen kanssa ja keskittyä kannustamaan lasta hoitotapahtumassa, Helena Yli-Urpo sanoo.
