Mondo

Haaveiletko purjehdusreissusta Suomessa? Lue kokeneen purjehtijan vinkit

Haaveiletko purjehdusreissusta Suomessa? Lue kokeneen purjehtijan vinkit
Katri Saarenheimo on reissannut monissa maissa. Kesät hän omistaa silti yhdelle asialle: purjehdukselle kotimaassa ystävien kanssa. Saarenheimo kertoo, miten harrastuksessa pääsee alkuun ja mistä löytyvät viehättävimmät veneilykohteet.
Julkaistu: 2.1.2022

Jotkut sukeltavat aina syvään päätyyn, harrastuksissakin. Kun Katri Saarenheimo aloitti purjehduksen 16-vuotiaana, hänen ensimmäinen matkansa oli kahden viikon reissu Riikaan.

”Ensimmäiset pari päivää makasin aluksen kannella meri­sairaana pienessä kerässä”, hän muistelee reissua nauraen. ”Ulkona oli siedettävämpi olla kuin sisällä. Koska en ymmärtänyt purjehdussanastoa, en ymmärtänyt yhtään mitä ympärillä puhuttiin. Mutta kun palasin elävien kirjoihin, oli mahtavaa tajuta, etten enää voi pahoin ja olimme avomerellä.”

Saarenheimo oli lähtenyt tutustumaan harrastukseen ystäviensä kautta. Suomen Purjelaivasäätiön matka tehtiin kaksi­mastoisella kuunarilla, jossa miehistöä oli runsaat kymmenen henkeä. Se oli kasvattava kokemus teinille: jotta pienessä tilassa pystyy elämään muiden kanssa, pitää toimia kurin­alaisesti ja noudattaa ohjeita. Aika veneellä oli jaettu työ­vuoroihin, jolloin oltiin vahdissa tai valmistettiin ruokaa. Matkatavaroiden piti mahtua omaan punkkaan, sillä ylimääräistä säilytystilaa ei vain ollut.

Saarenheimolla ei vielä tuolloin ollut aiempaa kokemusta matkailusta tai yhdistystoiminnasta. Hän oli kylläkin viettänyt isänsä kanssa paljon aikaa luonnossa ja oppinut arvostamaan sen monimuotoisuutta. Retkeily petasi reittiä elämänmittaiseen harrastukseen, jota Saarenheimo vertaa erämaavaellukseen merellä.

”Kaikessa muussa olen enemmän yksilölajien ihminen, mutta purjehtiminen on ehdottomasti porukassa tehtävää hommaa”, Saarenheimo sanoo. ”Merellä oleminen on myös valtavan meditatiivista puuhaa, sillä se vaatii todella kaiken huomion. Mieli tyhjentyy muista asioista.”

Nyt aikuisena purjehtiminen on Katri Saarenheimolle terve­tullutta vaihtelua työlle. Hän vetää Kone-­yhtiössä kansain­välistä liiketoiminnan muutosprojektia.

Liikkeenjohdon tehtävien pariin hän on päätynyt taloustieteen ja kansainvälisen politiikan opintojen kautta. Jälkimmäistä Saarenheimo opiskeli Oxfordissa muutaman vuoden ajan. Yliopistokaupungista hänen mieleensä ovat jääneet sadunomainen tunnelma, collegerakennusten upeat pihat, puukoristellut kirjastosalit ja katedraalimaiset ruokasalit.

Englannissa asuminen toi purjehdukseen tauon, mutta muuten Saarenheimo on viettänyt kahtena viime vuosi­kymmenenä suuren osan vapaa-ajastaan vesillä. Nuorena hän osallistui usein Tall Ships’ Races -kilpailuun. Pisin kilpamatka kesti kuusi viikkoa ja ulottui Ranskasta Brittein saarten kautta Norjaan sekä sieltä Götan kanaalia pitkin Ruotsin halki.

Uudelle tasolle purjehdusharrastus nousi viisi vuotta sitten, kun Saarenheimo osti ystävänsä Hilkka Jokisen kanssa oman veneen. Se on malliltaan haivene, 1930-luvulla Suomessa kehitetty malli. Tuolloin haluttiin lanseerata suomalaisille sen ajan massatuotantoon sopiva venetyyppi.

Nykyään haiveneitä on käytössä satakunta, ja kaikkiaan niitä on valmistettu kolmisensataa. Saarenheimon ja Jokisen vene on tehty 1980-luvun alussa. He antoivat sille nais­miehistön hengen mukaisesti nimeksi Hai Heels. Tiimi on osallistunut sillä Hangon regattaan ja muihinkin kilpailuihin, ja paras sijoitus on ollut tulosluettelon puolivälissä.

”Haiveneessä minua viehättää sen historia, kuinka se suunniteltiin kaiken kansan käytettäväksi, ja että se on tavallaan katoavaa kansanperinnettä”, Saarenheimo kertoo.

”Puuveneessä on aina omanlaisensa tunnelma, se on kaunis ja linjakas mutta myös hyvin matala. Siinä purjehtija on hyvin lähellä vettä ja tuntee kaikki meren liikkeet. Tulee intensiivinen kokemus, että on yhtä meren kanssa. Veneessä ei ole myöskään moottoria eikä sähkönavigointivälineitä.”

Saarenheimo on ennen korona-aikaa matkustanut paljon. Työ ja opiskeluaikoina solmitut kansainväliset ystävyyssuhteet ovat vieneet hänet moniin jännittäviinkin paikkoihin, kuten Palestiinan Länsirannalle ja vuoden 2019 lopulla Myanmariin. Sieltä hän muistaa erityisesti karun kontrastin vaikuttavan luonnon ja ihmisten elinolojen välillä, sortumaisillaan olevat hökkelit teiden varsilla ja Yangonin kaupungin sammalta kasvavat kerrostalot.

Oman veneen hankkimisen jälkeen hän on päättänyt viettää kesälomansa Suomen saaristossa. Haiveneellä kulkeminen on aivan omanlaistaan matkailua. Kun etenee vanhaan tyyliin ilman automaattiohjausta ja parhaimmillaankin vain 10—12 kilometrin tuntivauhtia, voi hahmottaa etäisyydet ja Saaristomeren luonnon toisin kuin yleensä.

Haiveneessä mahtuu matkustamaan ja yöpymään kolme aikuista. Jos ilmat sallivat, Saarenheimo ja ystävät purjehtivat päivät ja viettävät illat saarten luonnonsatamissa istuen kallioilla ja valmistaen illallista.

”Saaristomeren kansallispuistossa on monia rakkaita ­klassikkosaaria, kuten Jurmo”, Saarenheimo kertoo.

Jurmon luonto on uniikkia ja vastaanotto mukava, hän kiittelee. Aspön saarella taas on vanhan kalastaja­kylän tunnelmaa, ja sieltä saa herkullista savukalaa. Ahvenanmaan Kökarin seudulla on eksentrisen Göran Åkerhielmin 1960-luvulla Källskärin saareen rakentama hieno patsaspuisto ja kasvitarha. Uudenkaupungin suunnalla Saarenheimo on ystävineen päässyt katsomaan kuinka Isokarin majakan valo syttyy ja juomaan Isokari-olutta majakan tornissa.

Puuveneillä on innokas harrastajakuntansa, ja melkein joka satamasta löytyy joku, joka jakaa mielellään kokemuksiaan asiasta.

Purjehtimisella on usein harrastuksena elitistinen ja mystinenkin kaiku, mutta mielikuva ei Saarenheimon mukaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi Suomen Purjelaivasäätiö järjestää nuorille edullista toimintaa, jossa voi tutustua lajiin. Monien purjehdusseurojen kausimaksut ovat muutaman satasen luokkaa, ja niissä pääsee alkuun helposti.

Jos haluaa kokeilla purjehdusta aikuisena sitoutumatta omaan veneeseen, seuroilla on alkeiskursseja. Saarenheimo suosittelee kotiseuransa, helsinkiläisen HSS:n, kursseja ja Sailing Centeriin liittymistä. Kausimaksulla saa ohjatut treenit ja mahdollisuuden harjoitella yhteiskäytössä olevilla veneillä. HSS:llä voi treenata myös purjelautailua.

Vaikka Saarenheimo itse arvostaa puuveneitä, hän painottaa, että lajia voi harrastaa lukemattomilla eri tavoilla.

”Purjehduksessa on myös mahtavaa se, ettei ole koskaan valmis”, hän sanoo. ”Aina voi oppia uutta purjeiden trimmaamisesta, navigoinnista ja taktiikasta. Siitä, pärjäisikö vesillä ilman säätiedotusta, ja miten tulla tiimiksi miehistön kanssa. Jos joutuu purjehtimaan kovan sateen ja tuulen läpi, sen jälkeen sauna tuntuu entistä paremmalta.”

Saarenheimon matkahaaveisiin kuuluu Atlantin ylittäminen Purjelaivasäätiön Helena-kuunarilla. Se oli hänellä suunnitelmissa ennen pandemiaa.

Purjehduksen lisäksi Saarenheimo unelmoi erämaista: jospa pääsisi vaeltamaan Etelä-­Amerikkaan, Patagoniaan. Syksy hän vaelsi kumppaninsa kanssa Urho Kekkosen kansallispuistossa 125 kilometriä. Toivekohteisiin kuuluu myös Lemmenjoki.

Purjehdus ei välttämättä ole raskas laji, mutta fyysistä kuntoaan Saarenheimo pitää yllä boulderointikiipeilyllä, akrobatialajeilla ja kehonpainoharjoittelulla. Lihaksia enemmän merillä tarvitaan hänen mukaansa oikeaa asennetta.

”Purjehtiminen vaatii nöyryyttä ja halua oppia”, Saaren­heimo summaa. ”Täytyy ymmärtää, että on luonnonvoimien armoilla. Se vaatii kärsivällisyyttä ja omien rajojen ylittämistä mutta antaa myös valtavan paljon. Purjeveneessä vallitsee rauha ja hiljaisuus. Kun moottori ei pauhaa, kuulee veden äänet ja voi pysähtyä hetkeen. Moottorittomalla purjeveneellä ei aina voi itse päättää milloin pääsee perille. Luonnon kokee aivan eri tavalla, kun matkustaa sen ehdoilla.”

Katri Saarenheimo on liiketoiminnan muutoksen johtaja Kone-yhtiös­­sä ja vapaa-ajallaan innokas purjehtija. Omistaa ystävineen puuveneen, jolla voi matkailla ja kilpailla.

Kommentoi »