Puheenaiheet
Apu

Gennan kertomaa

Gennan kertomaa

Kari Väänänen: "Elämä on tie. Toivottavasti kuljemme sen ilolla ja rohkeudella kuten Genna."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Joka vuosi kun kesä tulee, saapuu Sirkus Finlandia Kemijärvelle. Ivalosta tulevat, pari päivää ovat, sitten häipyvät viitostietä pitkin Kuusamon kautta etelän maille. Saammepa mekin Jänkä-Joonaat kerran vuodessa nauttia kansainvälisen tason sirkusviihteestä.

Taas tänäkin vuonna tunsin itsessäni lapsenomaisen jännityksen ja innostuksen loistavaa ohjelmaa seuratessani. Klovnit olivat hillittömän hauskoja, hevoset jumalaisen uljaita, akrobaatit henkeäsalpaavan taitavia ja kaunis trapetsitaiteilijatyttö vei sydämeni. You Jane, me Tarzan.

Vuosi sitten kesällä istuin sirkuslaisten kanssa iltaa tulilla. Huomasin heidän polttelevan nuotiossaan pelkkiä risuja ja lupasin tuoda heille seuraavana, siis tänä vuonna kunnon puita illanistujaisiin. Niinpä teinkin ja sain kutsun tulla illalla istuskelemaan tulille.

Ja juttua piisasi. Kansallisuuksia lienee ollut kolmatta kymmentä ja kielten sekamelska oli mainio. Osattiin vähän yhtä kieltä, muutama sana toista, sitten sekoitettiin kaikki kielet keskenään. Niin vain kielimuurit kaatuivat ja ymmärretyksi tultiin puolin ja toisin.

Juttelin pitkään erään telttamiehen kanssa. Hänen nimensä oli Genna. Tai sillä nimellä häntä kutsuttiin. Liekö oikea nimi ollut Gennadi tai joku sen suuntainen, sillä jostain itäisen Euroopan maasta hän oli kotoisin. Hänen tarinansa teki minuun vaikutuksen.

Genna oli parikymppisenä valmistunut lainoppineeksi ahkerien opiskelujen jälkeen. Hän oli saanut paikan maansa poliisihallinnon palveluksesta ja ylennyt nopeasti kovapalkkaiseksi poliisitarkastajaksi.

Hän oli kuulu tarkasta ja ankarasta otteestaan virassaan, ja oli saanut pian kaikkien kunnioituksen eli pelon heräämään. Mutta suupielet olivat kuitenkin hyvästä palkasta, arvostuksesta ja vallasta huolimatta Gennalla aina alaspäin.

Hänestä puuttui nauru, silmissään ei loistanut ilo. Elämä ei maittanut ja työ tympi. Vuodet kuluivat, palkka nousi ja ilottomuus lisääntyi vuosi vuodelta. Sitten koitti hetki, jolloin Genna papereitaan tuijottaessaan tajusi, että elämä on kovin lyhyt. Ja tässä hän tuhlaa sitä ilottomuuden alttarilla. Hän nousi pöytänsä äärestä, ja taakseen katsomatta jätti kaiken. Hän käveli ulos hallituspalatsista, käveli läpi kaupungin ja näki suurella aukiolla sirkuksen. Sen enempää miettimättä hän käveli teltalle ja kysyi, olisiko hänelle töitä.

Telttamestari palkkasi hänet saman tien telttamieheksi, ja seuraavana päivänä Genna ajoi sirkuksen mukana ulos kaupungista eikä koskaan palannut.

Kului muutama vuosi ja nyt Genna oli Sirkus Finlandian mukana Kemijärvellä.

Hän oli edelleen telttamiehenä. Mitään ylenemistä ei ollut luvassa eikä tulotaso ollut pankkiirin, mutta naurua ja iloa piisasi. Genna nautti elämästä. Hän nautti vapaudesta, jonka maantie tarjosi. Hän nautti matkasta ja työstään ja työtovereidensa seurasta. Hän nauroi silmät sikkurassa ja toisteli minulle alinomaa että ”svoboda”, vapaus, ja nauroi hersyvästi päälle.

Tiukkailmeinen komissaari, elämän iloton tallaaja, oli kadonnut. Tilalle oli tullut naurava matkamies, se joka lähti eikä koskaan palannut.

Vien sirkusväelle tulistelupuita myös ensi vuonna. On jännittävää nähdä, onko Genna vielä Finlandiassa, vai onko  ”la strada” jo vienyt hänet muille maille vierahille. Miten tahansa.

Elämä on tie. Toivottavasti kuljemme sen ilolla ja rohkeudella kuten Genna.

Julkaistu: 3.7.2014