Image

Fucking With Nobody -elokuvan ohjaaja Hannaleena Hauru havahtui: ”Huomasin, että rakenteet olivat niin syvällä, että kirjoitin päähenkilöiksi aina miehiä”

Fucking With Nobody -elokuvan ohjaaja Hannaleena Hauru havahtui: ”Huomasin, että rakenteet olivat niin syvällä, että kirjoitin päähenkilöiksi aina miehiä”
Hannaleena Haurun elokuvassa Fucking With Nobody kuvataan elokuvaa Instagram-performanssin kuvaamisesta. Eikä siinä vielä kaikki.
Julkaistu: 7.1.2021

Ohjaaja Hannaleena Hauru haluaa, että katsoja tuntee itsensä fiksuksi katsoessaan hänen elokuviaan. Siispä hänen joulukuussa ensi-iltansa saaneessa Fucking With Nobody -ohjauksessaan on tasoja tason päällä. Yksi niistä on se, että pääosassa Hannaleena Hauru näyttelee Hanna-nimistä elokuvaohjaajaa. Vielä leikkauspöydällä oli huoli, tuleeko elokuvasta liian ärsyttävä. Mutta hyvät ystävätkin saavat olla vähän ärsyttäviä, Hauru sanoo.

Autofiktiosta on tullut viime vuosien toistetuimpia kulttuuripuheen­aiheita. Onko Fucking with Nobody reaktio siihen?

”Leffantekijäkollegoidenkin kanssa on käynyt niin, että kollegan leffasta tulee paljon mielenkiintoisempi, kun kuulee henkilökohtaisen tarinan vaikka käsikirjoittajan taustalta. Fiktioksi leivottuna siitä putoaa jotakin tosi oleellista emootion tasolla pois. Siksi valitsin näin. Mutta en ole kyllä mikään autofiktion fani.”

”Edellisestä pitkästä elokuvastani Lauri Mäntyvaaran tuuheista ripsistä huomasi, että se oli levittäjille todella hankala pala, koska päähenkilö oli niin hankala hahmo.”

Silti kirjoitit Hanna-hahmon elokuvaan.

”Se oli välttämätöntä, jonkin kehollisuuden ja ruumiillisuuden takia. En kyennyt ratkaisemaan sitä muuten. Jalostimme tosi isosti fiktioksi mun ja [toista pääosaa esittävän] Poserin Lassen erikoista suhdedynamiikkaa, joka meillä on oikeassakin elämässä. Se oli arvokysymyskin. Jotta voidaan seistä sen takana, että tehdään taas tällaista heterosuhteen kriisistä kertovaa elokuvaa, niin meidän piti heittää itsemme likoon. Mitä me muuten voimme sanoa?”

Roolisi ikisinkkuohjaajana on pikimusta ja itseironinen, ehkä vähän Woody Allenin tapaan. Luoko tämä elokuva nyt peruuttamattoman kuvan sinusta henkilönä?

”Täytyy myöntää, että oon sen verran amatööri, etten miettinyt näin pitkälle. Tytti Rantanen kirjoitti Filmihullussa, että minä ja Wille Hyvönen ollaan Jörn Donnerin jälkeläiset, halusimme sitä tai emme. Ehkä pitäisi soitella Hyvöselle ja kysyä, tehdäänkö yhdessä jokin Donner-elokuva.”

Fucking with Nobodyssä kuvataan elokuvaa, jossa elokuvantekijät kuvaavat Instagram-performanssia. Edellinen elokuvasi Metatitanic siirsi Titanicin tarinan Helsingin Kallioon. Mikä metaelokuvassa viehättää näin?

”Katsoja katsoo sitä eri tavalla. Se on illuusion luomista, että siellä on taso, joka on ’totta’, vaikka se olisi miten tahansa leimattu fiktioksi. En ole valmis vedättämään katsojaa. Voin hyvin sanoa, että vaikka se vaikuttaa dokumentaariselta, siellä on paljon sellaista, mikä on hyvin harkittua. Leikkauspöydällä huomasi, että meta on helposti tosi raskas. Varsinkin, kun korona iski, tuntui tärkeältä huolehtia komediallisesta puolesta.”

Miksi olet tehnyt kaksi elokuvaa vähän samanlaisella työpakilla?

"Kirjallisuudessa mä pidän siitä, että mua pidetään lukijana fiksuna. Leffantekijänä ajattelen, että katsoja saisi sen saman kokemuksen elokuvasta. Harmittaa välillä, miten helpolla elokuva päästää, vaikka sen ei tarvitsisi.”

Kuulostaa Christopher Nolanin Tenetiltä, joka oli pelkkää muotoa, itsetarkoituksellisen nokkela, pikkupoikamainen kerronta-arvoitus?

”Mä luen just parhaillaan Charlie Kaufmanin Antkind-kirjaa. Siinä kertoja vertaa Christopher Nolania Starbucksiin. Starbucks on fiksua kahvia tyhmille ihmisille ja Christopher Nolan on sitä elokuvalle. Siksi haluaa parhaansa mukaan olla myös rehellinen, ettei se ole nokkelaa nokkeluuden takia ja vaikeaa vaikeuden takia. Että tässä teille nyt pureskeltavaa. Mutta kyllä mä ihan viihdyin Tenetissäkin.”

"Naisoletetuissa oli helpompi tehdä valinta. Huomaan itsekin ohjaavani niin, että naisten pitää olla tietyllä lailla miellyttäviä. Jos on ärsyttävä naishahmo, sitähän ei katso kukaan. Yhtälailla miesoletettuihin hahmoihin liittyy tiettyjä konventioita."

Entä saako elokuva olla tahallisen ärsyttävä?

”Kyllä vähän saa ärsyttää. Se on ihan ok. Vähän kuin hyvät ystävätkin. Näyttelijöiden kanssa puhuttiin tästä myös. Samuel Kujala oli huolissaan Ekku-hahmostaan, että eihän tämä ole liian rasittava ja mitä jos katsojat vain vihaa tätä.”

Ovathan ne hahmot kauhean ärsyttäviä. Miksi?

”Naisoletetuissa oli helpompi tehdä valinta. Huomaan itsekin ohjaavani niin, että naisten pitää olla tietyllä lailla miellyttäviä. Jos on ärsyttävä naishahmo, sitähän ei katso kukaan. Yhtälailla miesoletettuihin hahmoihin liittyy tiettyjä konventioita. Mitä viihdyttävämpään elokuvaan mennään, sitä kapeampia ne tontit ovat. Millaisia ihmisiä haluaa katsoa kivana perjantai-iltana?”

Mistä halu höykyttää konventioita tulee?

”Se on varmaan aika sisäsyntyistä. En mä tiedä, osaisinko edes tehdä toisella tavalla, vaikka tekisi tv:tä tai ’pertsampaa’. Havahtuminen oli, kun opiskelin elokuvaa TaiKissa. Huomasin, että rakenteet olivat niin syvällä, että kirjoitin päähenkilöiksi aina miehiä. Nyt luin yhtä kollegan käsistä ja huomasin taas samastuvani miessivuosahahmoon, vaikka siinä on vahva naisprotagonisti. Lapsuuden Indiana Jones -maailma on niin syvällä, että teen sen kanssa edelleen töitä.”

Miksi representaatioista puhuttaessa samastuminen on niin painava lukutapa?

”Jos kuvataan ihmis- tai eläinhahmoja jonkinlaisessa aikajatkumossa, niin kyllä mä koen ja saan palautetta, että jokin tarttumapinta täytyy olla. Silloin samastuttava on se termi. Jos katsojalle ei ole tällaista kiintopistettä, siitä tulee tosi haastavaa tai se menee mediataiteen kentälle.”

Osaatko arvioida, miten samastuttavia hahmojen pitää olla?

”Edellisestä pitkästä elokuvastani Lauri Mäntyvaaran tuuheista ripsistä huomasi, että se oli levittäjille todella hankala pala, koska päähenkilö oli niin hankala hahmo.”

Eihän siinä ollut oikein mitään kummallista, paitsi että yleensä samanlainen outo progenörttihahmo on poika eikä tyttö.

”Se ei ollut keskimääräisesti samastuttava tyyppi. Pari kertaa ammattiroolittaja on sanonut, että tää on liian erikoinen tyyppi tähän, mikä on mun mielestä tosi surullista. Elokuvissa yksi vahva sivuhenkilö saa olla jännä, outo ja yleensä hauska. Protagonistin pitäisi olla keskimääräisempi ja samastuttava suurimmalle osalle. Ruokavertaus käy: jos teet tosi isolle lössille safkaa, älä tee tosi tulista ruokaa.”

Fucking with Nobody on suomalainen arthouse-elokuva, eli sellainen, jota todennäköisesti kehutaan vaikka kuinka, mutta joka saa noin kahdeksantuhatta katsojaa ja ehkä voittaa Jusseja. Vuoden 2020 Jussi-voittaja Aurora oli niihin nähden jopa poikkeuksellinen menestys. Miksi ”kriitikkoelokuvien” yleisö on Suomessa tällainen?

”Rakkautta ja Anarkiaa -näytöksen jälkeen törmäsin kommentteihin, että mahtavaa, kun Suomessa tehdään tällaistakin elokuvaa. Olin siihen vain, että ’joo-o, niin tehdään, itsekin olen kymmenen vuotta tehnyt’. Silti oltiin ihmeissään, että ’tällaistakin siis on’. Pitää toivoa, että niin sanottu Aurora-linja jatkuu. Haluan uskoa, että älykkäillekin leffoille on katsojia. Oli tosi kiva, että yleisö löysi sen.”

Mistä tietämättömyys johtuu?

”Tosi hyvä kysymys. Ehkä monet eivät vain ole nähneet hirveästi kotimaisia elokuvia. Näen, että teatterin ja leffan välillä on tosi iso railo. Jos Fucking with Nobody olisi teatteriesitys, se olisi yksi nykyteatteriesitys siinä missä muutkin. Me ehkä katsotaan kuitenkin niin paljon sitä Finnkinon Bondia ja Tenetiä. Että se kulutuspohja on siellä. Mutta ehkä aika auttaa.”

Stereotypia arthouse-elokuvasta on, että ihmiset puhuvat kaksi tuntia eurooppalaista kieltä huoneissa. Nyt niiden yleisöä kiinnostavat HBO-draamat ovat pääosin todella notkeiksi käsikirjoitettuja. Ajatteletko, että katsojasta täytyy pitää nykyään enemmän huolta kuin aiemmin?

Fucking with Nobody suunniteltiin osana Venetsian Biennale Cinema Collegea. Tuuheiden ripsien kanssa osallistuin Torino Film Labiin. Oli jonkinlainen pettymys huomata, että eurooppalaisenkin arthouse-elokuvan raamit on aika kapeat. Aika naiivina ajattelin, että täällä mentäisiin teos edellä, mutta konventiot on selvät. Samalla tavalla ihmiset tekevät päätöksiä markkinapohjalta kuin kaupallisemmallakin puolella.”

Miten adaptoit itsesi siihen?

”Tuli kriisi, että haluanko jatkaa elokuvien parissa vai en. Mulla on opiskelukavereita, enemmän kuvaajia ja leikkaajia, jotka ovat arvosyistä jääneet pois alalta. Mä olen pystynyt maksamaan Fucking with Nobodyä tekemällä vuokraa ja säilyttämään taiteellisen vapauden. Ainakaan vielä en suostu kompromisseihin dramaturgisissa tai roolitusvalinnoissa. Jos rahoitus toteutuu suunnitellusti, seuraava ohjaukseni on uusintaversio vanhasta elokuvasta.”

Fucking with Nobody on tehty kokonaan Venetsian biennaalin rahoilla. Olisiko elokuvalle saanut rahoitusta Suomesta?

”En olisi varmaan lähtenyt edes hakemaan, koska en olisi jaksanut sitä todennäköistä rumbaa, että kehittäkää vielä käsistä, kehittäkää vielä käsistä, kehittäkää vielä käsistä. Suomessa toivoisi, että säätiöllä käsikirjoitukset lukisi useampi kuin yksi ihminen. En tiedä, millaiseksi elokuva-aktivistiksi pitäisi ruveta, että se muuttuisi.”

Kommentoi »