Tuulilasi

Fordilta karu viesti 33 000 asiakkaalleen: ”Älä aja autollasi”



Fordilta karu viesti 33 000 asiakkaalleen: ”Älä aja autollasi”

Ford Motor varoitti maanantaina 33 000 asiakastaan ajamasta autoillaan Pohjois-Amerikassa siihen asti kunnes niissä olevat Takatan vialliset turvatyynyt korjataan.
Kuvat All Over Press

Tammikuussa Ford kielsi 2900:ta vuoden 2006 Ford Rangerin omistajaa ajamasta autoillaan ennen korjauksia. Tuolloin kävi ilmi, että turvatyynyt olivat johtaneet kahden ihmisen kuolemaan onnettomuuksissa.

Yhdysvaltain maanteiden turvallisuudesta vastaavan NHTSA:n mukaan autot ovat välitön uhka turvallisuudelle. Myös se kehotti kaikkia näiden pick upien omistajia saapumaan mahdollisimman nopeasti ilmaisiin korjauksiin.

Ford on luvannut hakea ja palauttaa kyseiset autot sekä antaa vielä ilmaisen vara-auton korjausten ajaksi. 90 % autoista on Yhdysvalloissa.

Takatan turvatyynyistä johtuvia kuolemantapauksia on raportoitu jo 22, loukkaantumisia yli 200. Takatan mukaan vuoteen 2019 tullaan kutsumaan korjauksiin maailmanlaajuisesti noin 125 miljoonaa autoa, joissa on heidän turvatyynynsä. Yhtiö hakeutui konkurssiin viime kesänä.

Julkaistu: 12.2.2018