Tuulilasi

Fiat Chrysler lähti BMW:n kelkkaan

Fiat Chrysler lähti BMW:n kelkkaan

Fiat Chrysler Automobiles on liittynyt toisena isona automerkkinä mukaan BMW Groupin, Intelin ja Mobileyen johtamaan allianssiin, jonka tarkoituksena on olla edelläkävijä autonomisen ajamisen kehityksessä. Allianssi perustettiin vuosi sitten.
Mainos

Muutkin automerkit etsivät koko ajan mahdollisuuksia vastaavan kaltaiseen yhteistyöhön pystyäkseen jakamana autonomisen ajamisen isoja tuotekehityskustannuksia. Työ vaatii etenkin softapuolella sellaista erikoisosaamista, mitä perinteisillä autotehtailla itsellään ei ole.

BMW kertoi keskiviikkona, että allianssin päämäärä on tuoda tasojen 3, 4, ja 5 autonomisen tekniikan autot markkinoille jo vuonna 2021. Taso 5 tarkoittaa sitä, että auto olisi täysin itseohjautuva.

Myös muilla automerkeillä on samansuuntaiset tavoitteet, mutta monet niistä tekevät kehitystyötään yksin.

”Nimenomaan synergiaedut ja kustannusten jakaminen ovat tärkeä osa tähän allianssiin liittymistä”, taustoitti Fiat Chryslerin toimitusjohtaja Sergio Marchionne heidän mukaan lähtemistään. 

Julkaistu: 16.8.2017