Tuulilasi

Fiat aloittaa puhtaalta pöydältä

Fiat aloittaa puhtaalta pöydältä

Fiatit tulevat Suomeen jatkossa tehtaan omistaman maahantuojan kautta.
Teksti Lauri Larmela
Kuvat Anssi Kienanen
Mainos

Fiatin taival Suomessa on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan todella röykkyinen. Ongelmia on ollut lähes joka suunnalla.

Ehkä pahinta on ollut se, että maahantuoja on vaihtunut taajaan. Delta myi Fiateja kovalla paineella 2000-luvun alkupuolella, mutta sitten yhtäkkiä alkoikin Auto-Fennican aika. Tuossa saumassa myös piirimyyjäkenttä meni uusiksi.

Lisämaustetta soppaan on tuonut se, että myös Fiat on ollut lievästi sanottuna myrskyn silmässä. Allianssi Chryslerin kanssa tuo uusia mahdollisuuksia, mutta viime vuodet on eletty tilanteessa, jossa uudet mallit ovat olleet todella vähissä. Tämä on hankaloittanut Fiat-myyjien toimintaa.

Nyt Suomen horisontissa puhaltavat uudet tuulet: ensi vuoden alussa käynnistää toimintansa yhtiö nimeltä Fiat Group Automobiles Finland Oy. Simo Rosvall aloitti yrityksen ensimmäisenä työntekijänä elokuun alussa.

Käyntikortissasi lukee ”Commercial Operations Responsible”, eli kaupallisista toiminnoista vastaava henkilö – vapaasti kääntäen. Simo, mitä oikein teet?

– Ihan kaikkea! Me rakennetaan tätä organisaatiota aivan nollasta lähtien.

– Ja tämä on juuri sellaista hommaa, josta minä tykkään!

– Olemme osa Fiatin pohjoismaista keskittymää. Fiatilla on vastaavat omat organisaatiot myös Ruotsissa ja Tanskassa. Norjassa toimii yksityinen maahantuoja.

– Kun lasketaan Suomen, Tanskan ja Ruotsin automyynnit yhteen, päästään 500 000 kappaleen tasolle. Tämä on jo merkittävä luku, sillä esimerkiksi Espanjassa myydään vuosittain noin 700 000 uutta autoa.

– Näin ajateltuna meidän toiveillamme on ihan eri painoarvo kuin sellaisessa tilanteessa, jossa kommunikoisimme tehtaan kanssa pelkästään Suomen mandaatilla, selvittää Simo innoissaan.

– Nyt on paljon helpompi jutella vaikkapa istuinlämmittimien spekseistä!

Miltä Fiatin tilanne Suomessa näyttää?

– Kyllähän täällä on vajottu aika sekavaan tilaan. Mutta nyt tähän tulee muutos. Pääviestimme sekä yhteistyökumppaneillemme että asiakkaillemme on selvä: olemme tulleet tänne jäädäksemme.

– Fiatin markkinaosuus Suomessa on vajonnut nollan tuntumaan, joten lähdemme liikkeelle nöyrälläasenteella.

– Samaan hengenvetoon pitää todeta, että me olemme paljon muutakin kuin pelkät Fiatin henkilöautot, napauttaa Simo.

Hetkinen vielä niistä henkilöautoista – millaisella mallistolla lähdette liikkeelle?

– En voi tässä vaiheessa mennä tarkkoihin yksityiskohtiin, mutta mallisto on kapea.

– Haluamme tällä tavalla tehdä liikkellelähdöstä mahdollisimman helpon sekä meille että jälleenmyyjillemme.

– Uusia malleja on tulossa paljon, mutta ei viitsitä puhua niistä nyt.

– Se nyt on selvää, että meillä on 500, Panda ja Punto.

– 500X on niin lähellä tuotantostarttia, että se on pakko mainita. Uusi X on reilut neljä metriä pitkä crossover, joka on kehitetty yhdessä Jeepin kanssa.

– Eikä hyötyajoneuvojamme saa unohtaa. Ne muodostavat selkärankamme. Fiatilla on Fiorino, Scudo ja kaikkein tunnetuimpana tietysti Ducato.

– Henkilöautopuolella meillä on selkeä imago-ongelma – sitä ei voi kieltää – mutta esimerkiksi Ducaton kanssa mitään tällaista ei ole olemassa. Ducato on täyttä rautaa!

– Ja sitten on Jeep. Sehän on brändi, jota ei tarvitse selittää kenellekään.

– Meillä on käsillä ihan uunituore mallisto: Grand Cherokee ja Cherokee ovat isomman pään malleja. Niiden rinnalle tuomme aivan uuden Renegaden, joka on kompaktin kokoluokan crossover. Uutuus on esillä lokakuisessa Pariisin autonäyttelyssä, ja se kilpailee samoista ostajista kuin esimerkiksi Opel Mokka ja Renault Captur.

Entäs sitten Alfa Romeo?

– Toistaiseksi mennään Mitolla ja Giuliettalla, mutta uutta tavaraa on putkessa, sen voin luvata.

Miltä piirimyyjäverkko näyttää?

– Lähtokohta on se, että haluamme jatkaa kaikkien nykyisten piirimyyjien kanssa. Tämä tuo jatkuvuutta toimintaan.

– Emme lähde vaatimaan diilereiltä uusia seiniä, lattioita tai muita koristeita. Asialliset puitteet ja ammattitaitoinen henkilökunta riittävät.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 4.10.2014