Tuulilasi

Farkkujen aatelia – tällainen on uusi E-sarjan farmari

Farkkujen aatelia – tällainen on uusi E-sarjan farmari

Mercedes-Benz on julkistanut tuoreeltaan uuden E-sarjan farmarinsa. Aiempaa pyöreämpien muotojen kustannuksella tavaratila on pienentynyt edeltäjästään.
Teksti Max Lange
Kuvat Daimler
Mainos

Ulkoisesti uusi E-sarjan farkku ei yllätä ja jatkaa C-sarjan viitoittamalla tiellä. Jos sedanin pulleat muodot eivät miellytä, on farmarikoriseen versioon loihdittu varsin asialliset muodot. E-sarjan farmareille on ollut tyypillistä pitkä takaylitys, joka toteutuu myös uusimmassa versiossa.

Monesta nykyfarkusta poiketen Mercedes ei ole täysin luopunut pystysuuntaisesta takaikkunastaan. Ikkuna on hieman aiempaa kallistetumpi, muttei esimerkiksi ole lähelläkään tuoreen V90:n muotoja.

Perusasennossaan Farkku-Eemelin takakontti vetää 670 litraa, mutta se on 25 litraa vähemmän kuin edeltäjässään. Lukema ei ole paljon, mutta ehkäpä poikkeuksellista maailmassa, jossa aina tavoitellaan jotain parempaa tai suurempaa. Lukema on silti kirkkaasti enemmän kuin esimerkiksi Audi A6 Avantissa tai 5-sarjan BMW:ssä.

Penkit kaadettuna tavaratilaan mahtuu 1 820 litraa, mikä on peräti 130 litraa edeltäjää vähemmän. Mercedeksen mukaan tavaratilan käytettävyyttä ei ole kuitenkaan uhrattu. Esimerkiksi takapenkit voidaan taittaa suhteessa 40:20:40.

Tavaratilan leveys renkaiden kohdalla on peräti 1,1 metriä. Mercedes mainostaakin, että tämä premium-kuljetin on yksi ainoista automalleista, joka pystyy kuljettamaan sisällään Eurolavaa.

Alkuvaiheessa farkku-Eemelin moottorivalikoima kattaa Suomessa kolme pataa: E220d, E200 ja E250. E-sarjan farkun hinnat selviävät myöhemmin kesällä ja ensimmäiset autot saapuvat Suomeen lokakuussa.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Julkaistu: 6.6.2016