Image

Evil Stöö on riemastuttavan omalaatuinen, kirjoittaa Laura Friman

Evil Stöö on riemastuttavan omalaatuinen, kirjoittaa Laura Friman

Se ikävämpi vävy
Teksti Laura Friman
Kuvat Mikko Kempas
Mainos

Kolumni | Laura Friman toivoo, ettei Eevil Stöö riisuudu koskaan.

Pelataanko suomiräp-Pictionarya? Kaksi siluettia kylki kyljessä – toinen pidempi, toinen lyhyempi, toisella päässä lippis? Jep, JVG. Tikku-ukko, jolla on tuimat Angry Birds -kulmakarvat ja hevitukka keskijakauksella? Kyllä, miekkonen on Paperi T.

Peli todistaa, että suomiräpin ikonisimmat hahmot voi piirtää tunnistettavasti yhdellä viivalla. Mutta entäs tämä? Pään peittävä pipo, jossa on kolme reikää: silmä, silmä, suu. Ei muuta.

Yllättävän monen tietämys tyssää tähän kohtaan. Se on tilastojen valossa nurinkurista, sillä groteskin tavaramerkkinsä, paksun hiihtopipon alle pysyvästi piiloutuneen Eevil Stöön kolme viimeistä levyä ovat yltäneet listaykkösiksi. Hänet on äänestetty YleX:llä maan parhaaksi räppäriksi ja nostettu Emma-ehdokkaaksi. Kotimaisella räpkentällä hän on vakiofiguuri, joka on höpöttänyt lukuisissa kokoonpanoissa viimeiset viisitoista vuotta. Mutta mitä oikeastaan tiedämme Eevil Stööstä?

Suunnilleen sen verran, että maskin alla hikoilee helsinkiläisen Tommi Liikan pää. Muutoin Eevil Stöö on tehnyt salaperäisyydestä taidetta viemällä sen niin pitkälle kuin mahdollista. Hän ei tyydy verhoamaan vain kasvojaan, vaan tekee saman äänelleen ja muuntaa sen levyillään luonnottomaksi. Vertailukohtana toimivat halvat rikosdokumentit, joissa haastateltavan ääni muunnetaan henkilöllisyyden suojelemiseksi tunnistamattomalle korkeudelle.

Eevil Stöön kokonaisvaltainen naamioituminen on samaan aikaan kiehtovaa ja etäännyttävää. Tässä tapauksessa etäännyttävyys ei kuitenkaan ole erityinen ongelma: Stöö on yksiselitteisesti fiktiivinen hahmo, johon ei ole tarkoituskaan samaistua, vaan jota tulee tarkastella välimatkan päästä. Asetelmaa korostaa osaltaan se, että Stöö puhuu systemaattisesti itsestään kolmannessa persoonassa.

Tämän ratkaisun sanelemana Eevil Stöö ei esittele naistenlehdissä arki- ja juhlapipojensa kokoelmaa tai avaudu edes laatujulkaisuille. Kaiken järjen mukaan hänen vastahakoisuutensa antaa medialle paljon – tai  mitään – itsestään olisi pitänyt johtaa siihen, että Stöö olisi murjottanut itsensä nurkkaan. Hänen kaupallinen menestyksensä on todellinen ihme ja kertoo paitsi taitavasti innovoidusta hahmosta myös hänen musiikkinsa erityisyydestä.

Stöö on pimee / silti loistaa niinku kattokruunu / älä kuuntele mitä sanon / Stöön asiat ei teille kuulu. Näillä kohtalokkailla sanoilla alkaa Eevil Stöön uusin retki, eikä kyse ole varsinaisesta piknikistä. Hykerryttävästi nimetty Iso vauva Jeesus on nimittäin Stöötä nihilistisimmillään. Aavemaisella avausraidalla Udon hän määrittää albumin synkeät raamit ilmoittamalla räppäävänsä vastakarvaan ja mitä lystää ja valittamalla, ettei pysty keskittymään ”kaiken tän paskan keskellä”.

Tekstittäjänä Stöö on riemastuttavan omalaatuinen. Siinä missä räptekstien maailma näyttäytyy pahimmillaan vieraannuttavana salaseuratoimintana, jonka pökerryttävästä referenssikimarasta ottaa tolkkua vain kulttuurihistorian triplatohtori, Eevil Stöön kynä rönsyilee kirjallisesta tyylilajista toiseen. Ei hänkään ole aivan immuuni viittauskuumeelle lähtien levyn nimestä, joka tekee kunniaa yhdelle Wu-Tang Clanin edesmenneen Ol’ Dirty Bastardin hulluimmista liikanimistä. Mutta Eevil Stöö tasapainottaa nokkeluuksia ja nimien pudottelua naivistisilla höperyyksillä ja silkalla absurdismilla. Tällä kertaa Stöö muun muassa ilmoittaa haluavansa albiinolemmikkisaukon sekä keksineensä ”vitun nopeesti juoksemisen” ja ”Barbapapan eli tavallaan kaiken”. Kuulijassa hillitöntä hihitystä aiheuttavat rimpsut ovat tarpeellisia, hilpeitä neonvalotäpliä Iso vauva Jeesuksen pilkkopimeässä musiikillisessa maisemassa. Ne eivät kuitenkaan riko kokonaisuutta: Stöön huumori on kepeimmilläänkin aina vähän sairasta ja vaarallista.

Hyvä niin. Eevil Stöölle ei muuta toivoisi kuin aivan yhtä vinksahtanutta jatkoa. Suomiräp tarvitsee salonkikelpoisten unelmavävyjen rinnalle vannoutuneen vastarannankiisken, joka ei suostu pelaamaan enemmistön säännöillä – ja jyrää silti. Älä koskaan riisu pipoa, Stöö. ■

Julkaistu: 30.3.2016