Eve Hietamies: Upsista!
Puheenaiheet
Eve Hietamies: Upsista!
"Jotkut möläytykset paljastavat jotain hyytävää ihmisestä itsestään."
Julkaistu 18.3.2015
Apu

Britannian tv-yhtiö BBC on laittanut supersuosittua Top Gear -auto-ohjelmaa juontavan Jeremy Clarksonin sarjasta jäähylle määrittelemättömäksi ajaksi. Iltapäivälehti The Mirrorin mukaan Clarkson hyllytettiin, koska hän löi apulaistuottajaansa Oisin Tymonia myöhästyneen illallisen takia.

Toisaalta tiedetään, että Clarkson on suorapuheisuudestaan joutunut kahnauksiin BBC:n johdon kanssa.  Eräässä videopätkässä mies möläytti sanan nigger (neekeri), toisen kerran hän käytti rasistista nimitystä aasialaisista.

Kyseessä ei ole mikään pikkujuttu, sillä Clarkson on suunnattoman suosittu niin kotimaassaan kuin myös ympäri maailman. Top Gear on yksi BBC:n suurimmista menestyksistä, sarjaa katsoo viikoittain 350 miljoonaa katsojaa yli 50 maassa.  

Vuosia sitten olin tapaamassa erään kirjoittamani tv-sarjan näyttelijöitä ensimmäistä kertaa. Eräälle tunnetulle naisnäyttelijälle hämmästelin, että hän näyttää isommalta televisiossa – tarkoitin pituutta, en painoa, mutta virhe oli jo tehty.

Yritin korjata sanomaani, mutta näyttelijätär oli jo loukkaantunut verisesti. Hän tihkui jäätä yli vuoden, kunnes eräillä illallisilla sain vihdoin korjattua sanomiseni.

Olen möläytysten kuningatar. Eräänä päivänä lapseni kertoi, että ongelmalle on sanakin: aivopieru, joka tulee sanoista brain fart. Ontuvien ajatusten tahatonta ilmoille päästämistä.

Umpiväsyneenä äiti saattaa hyvinkin käskeä lasta pukemaan ”kengät päähän ja laittamaan lapaset jalkaan” ja kiireinen lääkäri sanella, että ”potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä” tai ”useita nilkkoja molemmissa jaloissa, enemmän vasemmalla”.

Ajatusvirheiden huippua edustaa Matti Nykänen, jonka suusta on lähtenyt legendaarisia möläytyksiä, kuten ”huominen on aina tulevaisuutta”, ”kysymys kuulostaa kysymykseltä” ja ”tekemätöntä ei saa tekemättömäksi”. F1- kuski Mika Häkkiselle on kerran tapahtunut ”pettymys isolla s:llä”, ja laulaja Christina Aguilera on kysynyt, että ”missä Cannesin elokuvajuhlat pidetään tänä vuonna”.

Möläytys voi olla myös puhdasta tietämättömyyttä tai tyhmyyttä. Skotlannissa oppaalta on kysytty: ”Mihin kellonaikaan Loch Nessin hirviö ruokitaan?”, Karibian-risteilyllä: ”Kastunko, jos menen sukeltamaan?” ja Etelämanterella: ”Missä ovat parhaat ostoskeskukset?”

Näille voi vielä nauraa. Jotkut möläytykset taas paljastavat jotain hyytävää ihmisestä itsestään: ”Aina kun katson tv:tä ja näen köyhiä ja nälkää näkeviä lapsia, en voi olla itkemättä. Tai siis, minäkin haluaisin olla yhtä laiha, mutta ilman kärpäsiä, kuolemaa ja muita juttuja.” (Mariah Carey)

Poliittisten möläytysten huippua edustaa bushismi. Se  tarkoittaa Yhdysvaltain ex-presidentti George W. Bushin kielenkäytölle ominaisia kummallisia sanoja tai kieliopillisia rakenteita kuten ”meillä oli tilaisuus vierailla Teresa Nelsonin luona, joka on vanhempi, ja äiti tai isä”.

Muutama lisäbushismi: ”Vihollisemme ovat innovatiivisia ja neuvokkaita, ja niin olemme mekin. He eivät koskaan lakkaa miettimästä uusia tapoja vahingoittaa maatamme ja sen kansalaisia, emmekä mekään.” Sekä ”minulla on paljon omia vahvoja mielipiteitä, mutta en ole niistä aina samaa mieltä.”

Siniverisen möläyttelyn hallitsee brittien prinssi Philip, joka on muun muassa tempaissut Pekingissä brittiopiskelijoille  ”jos viivytte täällä vielä kauan, silmänne muuttuvat vinoiksi” sekä skottilaiselle autokoulun opettajalle: ”Miten saatte pidettyä alkuasukkaat erossa pullosta niin kauan, että he läpäisevät kokeen?”

Että kai tässä on vielä toivoa. Ainahan voi toki ommella suunsa kiinni.

Kommentoi »