Leipäkauppias käy joka aamu. Mies ajaa pienellä, valkoisella pakettiautolla talon eteen ja avaa takaluukun.

Leipää on neljää eri sorttia. Vastapaistettu rapeakuorinen, pyöreä leipä maksaa 80 senttiä, ja jokainen tietää, että seuraavana aamuna saa taas tuoretta leipää.

Joka keskiviikko puoliltapäivin alkaa ulkoa kuulua kauhea meteli. Kaiutin kaikuu ja rätisee, kun mikrofoniin kurkku suorana huutava mies kaahaa talon eteen.

Tarjolla on tuoretta kalaa ja muita mereneläviä mustekaloista simpukoihin. Kaikki kalastettu suunnilleen aamuyöllä.

Kun kala-auto lähtee, tulee uusi auto. Hedelmiä, vihanneksia, säilykkeitä, tuoretta juustoa ja jopa viiniä. Tulipunaisia tomaatteja, makeita viinirypäleitä, sieniä, persikoita, omenia, perunoita, munakoisoja – kaikkea mitä hedelmä- ja vihannestiskille voi vain kuvitella.

Muutamalla eurolla saa valtavan kassin kaikkea hyvää.

Pari kertaa kuukaudessa kylään ajaa vielä yksi auto: alusvaatteita, sukkia, yöpukuja, peittoja ja lakanoita.

Kuski muistaa ulkoa kylän kaikkien naisten rintaliivien kokonumerot ja huutelee, ­että nyt on tullut sille ja sille naiselle uusia rintaliivejä, hakekaas paikalle!

Parinsadan metrin päässä on kylän ainoa baari, jonka yhteen huoneeseen on perustettu pieni kauppa. Pastaa on myynnissä kymmeniä eri versioita.

Valikoima on pieni, mutta yllättävän laaja aina pesuaineista säilykkeisiin.

Toisessa pakastealtaassa on jäätelöitä, toisessa pakastettuja pitsoja, katkarapuja ja kalapuikkoja.

Ukot istuvat keskellä kauppaa, polttavat kuin korsteenit, juovat olutta, viiniä tai espressoa ja pelaavat korttia.

Seinän vieressä on kylmäkaappi, jossa oluiden ja limujen lisäksi on myynnissä tietysti viiniä. Baarirouva tuntee makusi. Koska viinejä on niin paljon, ostat yleensä sokkona jotain.

Kun yrität maksaa sitä, nainen puistelee päätään, mäkättää jotain, hakee kaapista toisen pullon ja vaihtaa sen. Vaikka kieltä ei ymmärrä, sanoma on selvä: et sinä siitä ensimmäisestä viinistä olisi pitänyt!

Eräänä päivänä yksi kylän rouvista lähestyy varovaisin askelin; käsissä on kuusi tuoretta, vastamunittua kananmunaa. Teille, olkaa hyvä.

Toisena päivänä seinänaapuri, poliisin vaimo tuo aarteen. Kaksi isoa, mustaa tryffelimöykkyä. Nainen ohjeistaa, että pitää ottaa rasia, laittaa se täyteen riisiä ja upottaa tryffelit riisiin, niin ne selviävät Suomeen asti. Bonuksena saa tryffelillä maustettua riisiä.

Terveisiä Italiasta! Yksi kylän rouvista tuo vadillisen kanipaistia itse tappamistaan kaneista. Toinen tuo rasiallisen lasagnea, meitä varten valmistettua. Kolmas tuo vadillisen kirsikoita.

Koska asumme viidettä kertaa saman kylän samassa talossa, ihmiset ovat jo tulleet tutuiksi. Kun annamme seinänaapurille, ­poliisille, rasiallisen suomalaista suklaata, tämä tuo hetken päästä pullon paikallista punaviiniä. Italialainen kiittää ruoalla, viinillä ja sydämellisellä hymyllä.

Voi, minä mietin, kun Suomessakin kala- ja vihannesautot ajelisivat lähiöitä torvet soiden eikä tarvitsisi raahata painavia muovikasseja marketeista kotiin. Kun joka paikasta saisi ostettua viinipullon silloin kun haluaa, holhoavan yhteiskunnan järkkymättömistä aikatauluista riippumatta.

Kun Suomi ottaisi edes vähän rennommin.