Apu

Eve Hietamies: Rakkaudella, sinulle



Eve Hietamies: Rakkaudella, sinulle

"Sakottamisen sijasta poliisi osti rasian kananmunia naiselle."
Teksti Eve Hietamies

Erästä ylipainoista miestä nolotti mennä kuntosalille, koska kaikki tuijottivat. Miehen paras kaveri päätti auttaa: hän alkoi kulkea mukana, mutta niin hassuissa vaatteissa, että käänsi ulkonäöllään huomion aina itseensä. Kaveri sai treenata rauhassa.

Newyorkilainen hiusmuotoilija Mark Bustos viettää viikon ainoan vapaapäivänsä sunnuntain kiertelemällä kaupungilla ja leikkaamalla ilmaiseksi kodittomien hiuksia. Hän aloitti hyväntekeväisyyden vuonna 2012 Filippiineillä, missä katulasten ilo oli niin suurta, että Bustos päätti jatkaa samaa kotikaupungissaan.

Intialainen kokki Narayanan Krishnan näki eräänä päivänä vanhan miehen syövän nälkäänsä omia ulosteitaan. Krishania alkoi hävettää kanssaihmisten piittaamattomuus, joten hän jätti hyväpalkkaisen työpaikkansa huippuhotellissa ja alkoi ruokkia ihmisiä.

Joka päivä Krishnan tekee aamiaisen, lounaan ja illallisen noin 400 kodittomalle ja vanhukselle, sekä leikkaa tarvittaessa näiden hiukset ja parrat. – Jos ihmisille ei anna ruokaa, he kuolevat nälkään, Krishnan on päätellyt.

Toisen  intialaisen miehen vaimo kuoli, koska vaikeiden kulkuyhteyksien takia lääkinnällinen apu ei päässyt kylään. Jotta sama ei toistuisi, mies alkoi kaivaa oikotietä: hän hakkasi kiviä 22 vuotta ja kaiversi vuoreen 100 metriä pitkän aukon, jonka kautta välimatka kaupunkiin lyheni 75 kilometristä yhteen kilometriin. Tästä lähtien kaikki apu pääsee kylään ajoissa.

Kun muut juhlivat kaksi vuotta sitten Amerikassa kiitospäivää, koulupoika Tate Maurer sai diagnoosin imusolmukesyövästä. Lääkäri totesi sairauden olevan parannettavissa, mutta hoidot olisivat vaativia ja poika tulisi myös menettämään hiuksensa. 12-vuotiaalle hiusten menetys oli vaikea asia.

Kun kemoterapian aika koitti, Taten 81 koulukaveria osoitti tukensa leikkauttamalla itsensä kaljuksi. Tempaukseen osallistui muutama tyttökin.

Ja entä 13-vuotias poika, joka soitti poliisille riideltyään äitinsä kanssa? Poika sanoi konstaapeli G. Acerralle, ettei halua asua enää kotona. Kun poliisi katseli ympärilleen, hän tajusi, ettei pojan makuuhuoneessa ollut mitään – ei edes sänkyä. Siispä poliisi hommasi pojalle sängyn, koulupöydän, tuolin ja jopa Wifi-pelilaitteiston. – Sainpahan hymyn palautumaan kaverin kasvoille, konstaapeli kertoi myöhemmin.

Eräänä aamuna rouva Wang Shuan Li astui ulos kodistaan, keräsi hetken voimia ja alkoi juosta 20 kilometriä – joka päivä. Ikääntyneelle ja ylipainoiselle naiselle se oli haastavaa, mutta sitkeästi hän lenkkinsä suoritti, säästä välittämättä. Eikä laihtuakseen, vaan rakkaudesta: naisen poika tarvitsi nopeasti uuden munuaisen, mutta luovutus olisi mahdollista vain, jos äiti laihtuisi 20 kiloa. Kolmen kuukauden päästä kilot olivat kadonneet, leikkaus tehtiin ja poika pelastui.

Viime  joulukuussa Alabamassa asuva Helen Johnson jäi kiinni myymälävarkaudesta. Nainen oli lähtenyt kauppaan mukanaan viimeiset rahansa, 1,25 centtiä, mutta kananmunarasia olikin ollut 50 centtiä kalliimpi.

Epätoivoissaan hän oli sujauttanut rasian taskuunsa ja jäi kiinni. Naista jututtaessaan poliisi William Stacylle selvisi, että perhe oli ollut ilman ruokaa kaksi päivää. Sakottamisen sijasta poliisi osti rasian kananmunia naiselle, ja ohikulkija otti tilanteesta videopätkän laittaen sen Facebookiin.

Pian ihmiset alkoivat soitella poliisiasemalle kysyen, kuinka perhettä voisi tukea. Pari päivää myöhemmin konstaapeli ajoi kollegansa kanssa naisen talolle ja toimitti perille kaksi autolastillista ruokaa. Kaappeja täyttäessään poliiseille selvisi, että perheellä oli syötäväksi enää yksi viipale leipää. Ajoitus oli ollut mitä parhain. Miten niin ihmiset eivät auta enää toisiaan?

Julkaistu: 3.2.2015