Apu

Eve Hietamies: Rajat



Eve Hietamies: Rajat

"Nick tajusi, että kun hän kertoo omasta selviytymisestään, joku toinen saattaa saada voimia omiin ongelmiinsa."
Teksti Eve Hietamies

Muistan aamun, kun Facebookissa oli kuva ja riemukas postaus:  ”Unelma on tullut todeksi.”

Viime vuonna Nick sai pojan, jolle annettiin nimeksi Kiyoshi James. Kuvassa vauva pötköttää umpiunessa isänsä rintakehän päällä ja tämä tuijottaa kameraan naama loistaen. Kuva huvitti, koska muistin erään amerikkalaisen ajankohtaisohjelman, jossa toimittaja yritti diplomaattisesti muotoilla Tiettyä Kysymystä. Lopulta Nickin vaimo Kanae armahti: ”Mitä siihen asiaan tulee, Nickillä on kyllä kaikki tarvittava…”

Australialainen Nick Vujicic syntyi joulukuussa 1982 ilman käsiä ja jalkoja. Elämä oli niin vaikeaa, että 10-vuotiaana poika yritti itsemurhaa hukuttautumalla. Hän ajatteli olevansa pelkkä taakka, arvoton rasite.

”Lopulta vanhemmat näyttivät lehtiartikkelia, jossa esiintyi vammainen ihminen. En muista, mistä vammasta oli kyse, mutta tasoltaan se oli sellainen, että sai minunkin kunnioitukseni. Jutun keskeinen sanoma oli se, että vammastaan huolimatta tämä ihminen oli oppinut pärjäämään elämässään.”

”Tajusin, että minulla on kaksi vaihtoehtoa: voin olla vihainen Jumalalle siitä, mitä minulla ei ole tai olla kiitollinen siitä, mitä minulla on”, Nick kertoo ja päätti valita jälkimmäisen. Hän pyysi vanhemmiltaan apua. Yritysten ja erehdysten kautta perhe löysi tavat ja apuvälineet, joilla Nick pystyi huolehtimaan arjestaan itsenäisesti.

16-vuotiaana Nickiä pyydettiin puhumaan suureen tilaisuuteen, mutta hän kieltäytyi. Mitä hänellä olisi muka sanottavaa, raajattomalla nollalla?

Kolme kuukautta Nick jankkasi vastaan, lopulta luovutti, osallistui tilaisuuteen, kertoi yleisölle elämästään, arvoistaan sekä onnistumisestaan – ja jäi tuijottamaan tyrmistyneenä, kuinka yleisössä ihmiset alkoivat itkeä ääneen. Nick tajusi, että kun hän kertoo omasta selviytymisestään, joku toinen saattaa saada voimia omiin ongelmiinsa. Vuotta myöhemmin hän perusti Life Without Limbs -hyväntekeväisyysjärjestön ja kiertää nyt kolmekymppisenä maailmaa esitelmöijänä levittäen toivon, jaksamisen ja itseensä uskomisen sanomaa.

Parhaimmillaan Nick on puhuessaan nuorille. Mies pomppii pöydällä t-paidan kokoisena, heittää herjan sinne ja tänne. Hän esittelee ainoan raajansa, ”kanankoiven” eli lonkkaluusta työntyvät kaksi varvasta, joiden avulla hän pystyy esimerkiksi työskentelemään tietokoneella.

Nick taistelee kiusaamista vastaan, koska joutui koko lapsuuden elämään sen kohteena. Hän kirjoitti poljetuille kirjan, jonka nimi kertoo jo paljon: Stand Strong eli Pysy vahvana.

”Ei elämä aina ole hyvä, ruusuinen, mutta se on elämisen arvoista, kun löytää sille tarkoituksen. Monen yksinäisen vuoden ajan pohdin, onko koko maailmassa ketään kaltaistani ja onko minun elämälläni mitään tarkoitusta. Saisinko koskaan ammattia, töitä, edes vaimoa. Ja millainen aviomies minusta muka tulisi, kun en voi pitää vaimoani edes kädestä?”

Vastaus viimeiseen kysymykseen löytyi vuonna 2010, kun Nick oli puhumassa Teksasissa. Huoneeseen astui kuvankaunis Kanae sisarensa kanssa. Nick ei saanut silmiään irti ja koki vaikeuksia keskittyä puheeseensa. Rakkaus oli molemminpuoleista, vuonna 2012 pariskunta meni naimisiin.

Raajattomuudestaan huolimatta Nick elää tavallista perhe-elämää ja harrastaa muun muassa kalastamista, golfia sekä surffailua. Hän on julkaissut kolme kirjaa sekä musiikkivideon ja kiertänyt esiintymässä yli 40 maassa.  Miehen Facebook-sivulla on 3,3 miljoonaa seuraajaa.

Nickin suurin voitto oli hyväksyä itsensä: oman raajattomuutensa, sen tuomat rajat sekä ymmärryksen siitä, ettei rajoja oikeastaan ole. On vain raajattomuuttakin pahempi vamma, joka estää ihmistä uskomasta itseensä. Sen nimi on pelko.

Julkaistu: 26.6.2014