Apu

Eve Hietamies: Mies sai päähänsä suojella karviaispensaita koirilta, mutta unohti sitten, mitä pitikään tehdä – Tuloksena muhkea kasvimaa

Eve Hietamies: Mies sai päähänsä suojella karviaispensaita koirilta, mutta unohti sitten, mitä pitikään tehdä – Tuloksena muhkea kasvimaa
Eve Hietamies kirjoittaa kolumnissaan, kuinka kotipiha sai kasvimaan. Tarvittiin Puuha-Pete, kauhakuormaaja, multaa ja tonnikaupalla vanhoja tiiliä.

Kaikki alkoi siitä, kun koirat söivät karviaiset. Mies, joka ei ollut koskaan pitänyt karviaisista, päätti äkkiä pitää karviaisista. Suuttui. Karviaispensaat on suojeltava! Niille on tehtävä tarha!

Koska olen naimisissa rakennustaitoisen Puuha-Peten kanssa, moottorisaha alkoi laulaa. Pihan perälle ilmestyi Bobcat, joka siirsi ja kaivoi maata. Maakatekankaan päälle saatiin purkutyömaalta neljä tonnia satavuotiaita tiiliä, ja sitten pete rakensi kymmenen kasvulaatikkoa, noin ruumisarkun pituisia.

Alueesta tuli ”No Dogi Go Zone” – ei koirille. Pete rakensi kasvimaan ympärille matalan aidan. Koirat ovat niin läskejä, etteivät ne pysty hyppäämään aidan yli. Kaikki mitä tästedes tapahtuu, tapahtuu niin, että kaksi onnetonta labbista tuijottaa aidan rakosesta ja marisee välillä.

Orapihlaja-aita sai kyytiä

Jokaisen laatikon pohjalle kerättiin pihalta risuja, sitten kuivia lehtiä, sitten vihreitä lehtiä ja päälle kompostimultaa. Eräänä päivänä kuorma-auto kaatoi vuoren verran multaa portin sisäpuolelle. Kottikärryshow kesti viikonlopun.

Kasvimaan vieressä kasvava orapihlaja-aita sai kyytiä. Kaivoin viikonlopun ajan särkyneen selkäni kanssa juuria, jotka itse piru oli suunnitellut. Palkinnoksi sain hauskoja, 50-vuotiaita juurenkäppyröitä, jotka kuivuttuaan tulevat koristamaan kukkapenkkejä. Kuvailisin niitä sanoilla ”puisia solmuja”.

Tässä vaiheessa ei ole yhtä ainutta siementä laitettu laatikoihin.

Pete päätti, että on hankittava kastelujärjestelmä. Ja sehän hankittiin. Kun hanan laittaa päälle, tikut suihkivat jokaisen laatikon märäksi.

Pöllö, jonka pää keinuu tuulessa

Kasvitarhan vieressä on entisen omistajan rakentama lasiseinäinen puutarhamaja, jonne ei mahdu tuoleja, koska tilan vie betoniin juntattu rautainen pöytä. Pete päätti tehdä siitä kasvihuoneen ja rakensi tuleville tomaattiruukuille vanhoista kirjahyllyistä pöydät. Kastelujärjestelmä vedettiin myös sinne. Mutta nurmikolla makaavat letkut häiritsivät peten herkkiä silmiä: ne oli kaivettava piiloon.

Saksasta tuli postitse erityisiä salaatinsiemeniä, ja niitä varjellakseen pete hankki linnunpelättimen. Tolpan päässä könöttää nyt pöllö, jonka pää keikkuu tuulessa. Linnut käyvät istuskelemassa sen päällä.

Kun lopulta päästiin puutarhakauppaan, pete osteli kummallisia asioita: mukulasellereitä ja mustajuuria. En ole ikinä kuullutkaan salanovasta. Menin myöhemmin uudelleen ja ostin järkeviä asioita: yrttejä, valkosipulia, punajuuria ja mansikoita. Sillä aikaa, kun pete hifisteli kasvihuoneensa parissa ja viritteli naruja katosta tomaateille, laitoin siemenet ja yrtit vihdoin multaan.

Vihannestarhan vartija

Tilanne on tällä hetkellä seuraava: aidatulla alueella on kaksi korituolia ja pöytä. Pete istuu iltaisin viinilasin kanssa vihannestarhassa ja tuijottaa kasvatuslaatikoita, josko saksalaisen salaatin näköistä viherpiperrystä alkaisi näkyä.

Kaksi koiraa istuu portin takana ja tuijottaa apeana aidan rakosesta vihannestarhassa istuvaa isäntää.

Mutta koko homman alkusyy – karviaispensaat – saavat edelleen vapaasti rehottaa ja alkaa pian tehdä koirien iloksi marjoja. Niitä ei ole siirretty mihinkään eikä suojattu millään tavalla.

Julkaistu: 10.6.2020
Kommentoi »