“Lintsasin koulusta, ja todistus oli täynnä hylättyjä. Olin jäämässä luokalle, mutta isän soitto sai opettajat päästämään minut koulusta. Seuraavana päivänä, 16-vuotiaana, pääsin töihin A-lehtien kuva-arkistoon. Töiden ohella kirjoitin kirjoja. Lopulta eräs kansanedustaja kysyi Apu-lehden päätoimittajalta, että eikö teillä ole se kirjailijaliiton jäsen töissä siellä kuva-arkistossa. Kenellekään ei ollut tullut mieleenkään, että olin ammattikirjoittaja. Minua pyydettiin Apuun kesätoimittajaksi, ja nyt olen ollut täällä toimittajana 27 vuotta.

Tasapainotan kirjailijan ja toimittajan työt hirveän hyvin. Tulen töihin ennen kuutta ja kun kävelen A-lehtien ovista sisään, en ajattele kirjaa vaan töitä. Iltapäivällä kotiin lähdettyäni keskityn vain kirjaan. Saatan kotiin päästyäni ottaa pienet päiväunet ja sitten illalla kirjoitan. Näin 53-vuotiaana ei enää todellakaan jaksa valvoa öitä niin kuin nuorena kirjailijana, jolloin oli hienoa valvoa yöt kirjoittaen. Nyt jätän mielummin vaikka pari televisio-ohjelmaa katsomatta, jolloin tulee kirjoitettua vähän, mutta teksti etenee.

Kirjailijan ja toimittajan työt ovat ihan erilaisia. Toimittajana meillä on deadlinet ja periaatteessa toistan vain sen, mitä joku toinen sanoo, eli muokkaan haastateltavan puhumiset luettavaan muotoon. Kirjan kirjoittaminen on yksinäistä työtä ja siinä työkaluna on oma mielikuvitus. Illalla kirjaa kirjoittaessani pääsen omaan maailmaani.

Niinkuin jokaisessa työssä, on hyviä päiviä ja on huonoja päiviä.Toimittajan työssä on hyviä haastateltavia ja on happamia tuppisuita. Kirjan kirjoittaminen on taas toimittajan työhön verrattuna hirveän fyysistä. Se on sitä istumista ja hakkaamista, unohtamatta valkoisen paperin kammoa, jolloin teksti pysähtyy. Se vie luottamusta omaan osaamiseen. Tällöin on vain uskottava siihen mitä tekee.”

Juttusarjassa Kallion lukiolaiset haastattelevat tunnettuja toimittajia. Tämä on kymmenen haastattelun sarjan ensimmäinen.

Teksti ja kuva: Alisa Simonen