Mondo

Etelä-Suomen komein kansallispuisto? Se taitaa olla tässä: Repovesi


Repoveden kansallispuisto on kaunis. Niin upea, että kun mainosten kuvaajat haluavat upeita maisemia, he tulevat tänne. Onneksi puistosta löytyy myös luonnonrauhaa, ja Mondo kertoo, missä siellä kannattaa kulkea.
Kuvat Maija Astikainen

Harvoin kuulee kenenkään puhuvan niin innostuneesti lahopuiden loissienistä kuin Metsähallituksen luontopalveluissa työskentelevän puistonhoitaja Aarno Tervosen.

”Erityistä täällä ovat käävät, etenkin kultahaprakääpä, jota ei juuri muualla näe”, Tervonen alkaa kertoa heti tiukan kättelytervehdyksen perään.

Hänen intonsa ulottuu myös maanalaiseen maailmaan, Kaakkois-Suomen maaperän valtavaan rapakivimassiiviin. Sitä ei tosin silmin maan päällä erota, joten suuntaamme huomiomme tyypillisempiin luontonähtävyyksiin.

Olemme Repoveden kansallispuistossa. Se sijaitsee Kouvolan kaupungin ja Mäntyharjun kunnan alueella, ja puiston tunnetuin ja suosituin retkeilyreitti on sen eteläosassa kulkeva viiden kilometrin Ketunlenkki. Me emme kierrä nyt sitä, vaan aiomme samoilla Tervosen opastamana puiston rauhal-lisessa pohjoisosassa pidemmän, yli kymmenen kilometrin matkan. Sille osuvat monet eteläisen Suomen komeimmat kallio- ja metsämaisemat.

Repoveden kansallispuiston kävijöistä arviolta kolmannes yöpyy puistossa, ja moni yhdistää reissuun läheisen Verlan maailmanperintökohteen.

Kuiva metsä nielaisee meidät sisäänsä, kun pääsemme Saarijärven pysäköintialueelta matkaan. Hiekkatie kapenee poluksi, jalkojen alla varvut ratisevat. Aurinko välähtää esiin ja levittää säteensä kivikkoon.

Repoveden metsä on melko nuorta, Tervonen kertoo, mutta luonnontilassa se on muuttunut kesyttömän näköiseksi. Mäntyjen ja koivujen keskellä retkottaa myrskyn kaatamia, sateiden ja tuulten paljaaksi raapimia runkoja. Välillä noustaan kalliolle, jota sammalet laikuttavat.

Veden lähellä ilma muuttuu kosteammaksi ja kasvusto vihannammaksi. Tolosenjärven kohdalla polku on vedetty rinteeseen lammen ylle, etteivät retkeilijät satu liian lähelle kaakkureita. Niistä Tervonen kertoo vähintään yhtä innostuneesti kuin käävistä.

Kuikansukuinen pieni ja pystynokkainen kaakkuri on käynyt harvinaiseksi, ja sen oloja pyritään parantamaan. Lintu pesii lampien keskellä olevilla mättäillä, joita on erikseen tehty täällä sitä varten.

Järven keskellä erotamme valkoisen, jalon kaulan, joka pistää esiin tummasta vedestä. Kaakkurin olemus on sulavalinjainen, mutta sen metsän halki kiirivä ääni on pikemminkin hätkähdyttävän kovaa mäkätystä.

Kaakkureiden lisäksi palokärjet tekevät itsensä tiettäväksi. Niitä ei tosin näy, mutta ne on helppo kuulla koputuksina ja kaikuina. Kun palokärjet etsivät nokallaan hevosmuurahaisia puunkuoren alta, ne nakuttavat runkoihin nyrkinkokoisia reikiä.

Kosteammalla rinteellä rehevät sananjalat levittelevät viuhkojaan puiden lomasta lankeavassa viistossa valossa. Pensaiden latvustoissa hämähäkkien koristeompeleet hehkuvat auringossa.

Avarien maisemien ohella kulkijan huomio kiinnittyykin täällä pieniin yksityiskohtiin, muun muassa erilaisten jäkälien muotoihin. Kun katsoo metsän miniatyyrimaailmaa vielä tarkemmin, voi nähdä luonnon omaa taidetta, kuten ytimennävertäjien grafiikkaa kelopuiden kuorettomissa rungoissa.

Käävät kuuluvat Repoveden luontonähtävyyksiin, ja puistosta on löydetty myös uusia kääpälajeja.

Muita ihmisiä ei reitin alkupuolella puistossa juuri näy, mutta vähitellen alkaa tulla vastaan yksittäisiä kulkijoita. Monet ovat ulkomaalaisia, jotka viettävät lomaansa Suomessa. Tervehdyksiä kuuluu venäjäksi, saksaksi ja ruotsiksi. Lasinkirkkaan Valkjärven rannassa telttaa pystyttää aasialaistaustaiselta vaikuttava nuori pariskunta.

Monessa maailmankolkassa ei enää ole Repoveden kaltaisia rikkumattomia näkymiä retkeiltäviksi. Noin 1500 hehtaarin alue on säilytetty luonnonvaraisena.

Repoveden pohjoisella reitillä maisemien vaihtelu on suurta. Matkalla kohtaa sekä tuuheita metsiä, karuja kallioita että syviä, puhtaita lampia. Kartassa kansallispuisto näyttää taiteilijan paletilta.

Valtaosa puiston reiteistä on metsäpolkuja, vain jokusen kerran kuljetaan leveämpää huoltotietä pitkin. Puistonhoitaja Tervonen on itse kirjaimellisesti tehnyt suuren osan näistä poluista. Hän on kartoittanut, kävellyt ja raivannut ne maastoon, ja tuntee ne kuin omat taskunsa.

Hänen kaltaisensa oppaan kanssa kulkiessa ymmärtää, miten paljon työtä tavallisetkin metsäreitit vaativat. Toisaalta monet niistä seuraavat maaston muotoja ja eläinten polkuja, ja tuntuvat siksi hyvin luonnollisilta.

Patikoijien kaipuu avariin näkymiin on synnyttänyt myös uusia polkuja, Tervosellekin tuntemattomia. Ne ovat tallautuneet tuhansien kävijöiden poiketessa kallion reunalle tai lammen rantaan.

Eräs retkeilijäporukka on asettanut telttansa niemennokkaan ja valmistautuu juuri uimaan. Moni jää tänne yöksi ja kulkee koko puistoa kiertävän parinkymmenen kilometrin reitin. Puut heijastuvat lammesta hienoisesti aaltoilevana jäljennöksenä, taianomaisena metsänä.

Repoveden reitit sopivat patikointiin tottuneiden ohella myös niille, joilla ei ole paljon retkeilykokemusta. Palvelut laavuineen ovat erinomaiset.

Repoveden kansallispuiston pohjoisen reitin komein kohta on Olhavanvuorella. Kangasmetsästä vähitellen esiin puhkeava harmaa rinne kohoaa lopulta paljaaksi jyrkänteeksi puunlatvojen yläpuolelle.

Kallion laelta avautuu maisema alas pitkulaiseen lampeen, jossa kaakkurien sukeltaessaan vedenpintaan jättämät kareet erottuvat selvästi, sekä kauas länteen Repoveden ylle. Etualalla kaartuu repaleinen kieleke, jonka halkeamista ja lovista ponnistavat esiin pienet, kuivat havupuut.

Maisema on typerryttävä, suomalaista karunkaunista paatosta parhaimmillaan. Ei ihme, että tällä paikalla on kuvattu niin Möllerin kalanmaksaöljyn kuin Reissumies-leivänkin mainoksia! Alueelta on löydetty kalliomaalauksia, joten paikka oli tärkeä myös entisaikojen ihmisille.

Kun painautuu vatsalleen aivan Olhavanvuoren reunalle, viidenkymmenen metrin äkkijyrkkä pudotus saa jalat hervottomiksi, vaikkei korkean paikan kammosta kärsisikään. Samalla kohdalla kalliossa näkyy kaksi metallikoukkua: tämä on ollut jo pitkään kiipeilijöiden ykköskohteita Suomessa.

Repoveden maisemissa riittää vaihtelua: on jylhiä kallioita, komeita metsiä ja syviä, puhtaita lampia.

Laskeutumalla jyrkän polun alas lammelle pääsee vedestä kohoavan kallion juurelle. Yksi kiipeilijä onkin tullut tänne maastopyörällä ja pystyttänyt teltan, jota helteestä raukea koira vartioi.

Seuraava jylhä maisema reitin varrella aukeaa parin kilometrin patikoinnin jälkeen Mustalamminvuoren näköalatornista. Sieltä erottaa hyvin Kuutinlahden ja takana leviävän järvenselän sekä havu- ja lehtipuiden sävyt täkkimäisessä metsässä.

Reitin loppua kohden tullaan paikkaan, joka tunnetaan nimellä Kirnuhuoko. Se ei ole kallionseinämän päällä, vaan sen alla.

Kivissä on salaperäinen punainen sävy, joka johtuu pintaan tarrautuneesta nukkamaisesta levästä. Massiiviset lohkareet kohoavat juhlavaksi katokseksi, eikä ole vaikea kuvitella, että täällä on aikoinaan keitelty salaa pontikkaa, kuten Tervonen kertoo.

Hiki alkaa valua Kirnukankaan nuotiopaikan kohdalla, vaikka metsä päivänpaahdetta viilentääkin. Reitin nousut ja laskut ovat suurelta osin loivia, mutta runsaan kymmenen kilometrin kierros kulkee neljän ”vuoren” kautta, ja se tunnetaankin nimellä Vuorten valloitus. Matka venyy entisestään, kun kaartelee katsomaan kasveja ja maisemia.

Kirnukankaan läheinen pieni lampi on kuin kansallisromanttisesta maalauksesta. Vanhempi retkeilijä kokeilee siellä onkionneaan. Aurinko on jo matalalla ja värjää näkymät kuparinhohteella.

Puiston reitit sopivat myös aloittelijoille. Vaikeita paikkoja on melko vähän eikä eksymisen vaaraa juuri ole. Jotkut ensikertalaiset eivät tosin tiedä retkeilyn etikettiä.

”Monet kuvittelevat, että tämä on huvipuisto!” Tervonen tuhahtaa. Laavun viereen jätetty täyteen tungettu roskapussi kieliikin siitä, että kaikki eivät ymmärrä, että se mikä tuodaan, myös viedään.

Olhavanvuorelta aukeaa komea näköala Repoveden kansallispuiston metsien ja järvien ylle.

Suuri osa retkeilijöistä näyttää onneksi tuntevan metsän tavat. Suojatulla nuotiopaikalla pariskunta keittää nokipannukahveja. Tekisi itsekin mieli kurottautua pitkäkseen ja nukahtaa metsän hiljaisuuteen, mutta olemme tulleet vain päiväretkelle.

Repovesi on Suomen suosituimpia kansallispuistoja, ja sen palvelut ovatkin erinomaiset. Yleisten laavujen ja telttapaikkojen ohella reittien varrelta löytyy paremmin varusteltuja vuokrattavia laavuja ja saunallisia kämppiä. Lisäksi alueella vuokrataan kanootteja. Kaikki on varattavissa netissä, ja avaimet saa tallerasiasta.

Taannoin Repovesi nousi otsikoihin, kun sen Lapinsalmen vanha riippusilta romahti ja aiheutti vaaratilanteen. Uusi, entistä kestävämpi terässilta rakennetaan kesän 2019 aikana ja valmistuu viimeistään syksyllä. Sitä ennen puiston muut reitit ovat normaalisti käytössä.

Kesäkulkijaa ilahduttavat puistossa pumppukaivot, joita on tasaisin väliajoin polkujen varsilla. Kaivojen avulla retkeilijän ei tarvitse kantaa suurta määrää vettä mukanaan, vaan pullon voi täyttää tien päällä.

Kuuden tunnin patikoinnin jälkeen Saarijärven pysäköintialueelle palatessamme raikas vesi maistuu ihmeen ihanalta. Puiden välistä kiirivä kaakkurin mäkätyskin kuulostaa puiston kauniilta hyvästiltä.

Näin sinne mennään

Repovedelle on Helsingistä matkaa noin 175 kilometriä, Kouvolasta Valkealan kautta noin 50 kilometriä ja Mikkelistä Mäntyharjun kautta noin 75 kilometriä.

Lisätiedot puistosta ja kesän bussiyhteyksistä sinne: luontoon.fi/repovesi

Julkaistu: 24.6.2019