
Ensimmäisenä silmään pistää Janne Ahonen. Mäkihypyn suurhahmo, jolta puuttuu vain henkilökohtainen olympiamitali, hyppää mäkitornin lämpiön seinätaulussa Taebaek-vuorella. Apu vieraili Pyeongchangin kisapaikoilla jo vuosi sitten.
Hiihtolajien päänäyttämö Lohikäärmelaaksossa on komea vuoristoklusteri, johon kuuluu neljä urheiluareenaa rinteineen ja kelkkaratoineen. Jäälajit lätkästä taitoluisteluun kisaillaan rannikolla, Tampereen kokoisessa Gangneungin kaupungissa.
Etelä-Korea aloittaa aasialaisen olympiabuumin: kesäkisat 2020 pidetään Tokiossa ja talvikisat 2022 Pekingissä. Lisäksi ensi vuonna Etelä-Korea järjestää uinnin MM-kisat ja Japani rugbyn MM-kisat.
Olympiakisojen kotimaakunta Gangwon oli 1950-luvulla Korean sodan hurjaa taistelutannerta. Rauhaa Koreat eivät ole vieläkään tehneet, ja pohjoinen naapuri on pullistellut lihaksiaan koko viime vuoden.
Liennytyksen merkkinä 22 pohjoiskorealaista urheilijaa on tulossa kisoihin. Soulin kesäkisoja 1988 maa boikotoi. Nyt maat marssivat avajaisiin yhdessä ja osallistuvat joihinkin lajeihin yhteisjoukkueella.
Pyeongchang on 43 000 asukkaan alppihiihtoalue 180 kilometriä Soulista itään - ja alle 80 kilometrin päässä Koreoiden väliseltä demilitarisoidulta vyöhykkeeltä.
Samsungin ja Hyundain kotimaassa kisat ovat myös huipputekniikan näyteikkuna. Luvassa on robotteja, virtuaalisovelluksia ja muita applikaatioita. Visa tarjoaa pyyhkäisytarroja, joilla ostokset voi kuitata ilman turhaa talvitamineiden vekslaamista.
Olympiakisoihin on laitettu yli 11 miljardia euroa – viisi kertaa vähemmän kuin pröystäilevässä Sotšissa vuonna 2014. Kahdestatoista tapahtumapaikasta puolet on uusia, kuten 60 000-paikkainen päästadion ja yli 90 miljoonaa euroa maksanut kelkkarata.
Kiistojakin on käyty. Jeongseonin laskettelurinteet puolen tunnin päässä pääalppikeskuksesta on hakattu Gariwang-vuoren suojeltuun metsämaahan, luonnonsuojelijoista piittaamatta. Sieltä löytyi ainoa riittävän korkea ja jyrkkä rinne.
Asuntoja vuoristoon on rakennettu niukasti, koska väkeä on vähän. Kisavieraat majoittuvat 40 kilometrin päässä Gangneungissa. Uusi KTX-luotijuna kiidättää vieraat 1,5 tunnissa Soulin lentokentältä Gangneungiin (30 euroa). Liityntäbussit liikkuvat kisapaikkojen välillä.
Pyeongchangissa jaetaan 102 kultamitalia kaikkiaan 15 lajissa. Sekin on olympiaennätys. Uusia lajeja ovat muun muassa lumilautailun big air, alppihiihdon joukkuelajit ja pikaluistelun massalähdöt.
Talviriemuihin on tulossa kuusi uutta maata: Ecuador, Eritrea, Kosovo, Malesia, Nigeria ja Singapore. Doping-suossa rämpineet venäläiset kilpailevat yksittäisinä urheilijoina olympialipun alla. Suurta ja mahtavaa ei ole luvassa.
Etelä-Koreaa ei ehkä tunneta talviurheilun suurmaana, mutta kaukalopikaluistelun olympiamitaleita sillä on enemmän kuin kellään. Se on Aasian menestynein olympiakävijä, 45 mitalia, ja sen kirkkain tähti on taitoluistelija Yuna Kim – olympiavoittaja 2010, hopeamitalisti 2014 ja kuusinkertainen MM-mitalisti.
Teksti: Jorma Lehtola