Apu

Sammeli Heikkinen: "Etätyö on vain puolen Suomen totuus – Toinen puoli ei jäänyt etätöihin, koska ei voinut"

Sammeli Heikkinen: "Etätyö on vain puolen Suomen totuus – Toinen puoli ei jäänyt etätöihin, koska ei voinut"
Sairaanhoidon työntekijät, myyjät, kuljettajat, varasto- ja rakennustyöläiset, tavara- ja ruokalähetit ja muut vastaavat ammattilaiset ovat jatkaneet töitään kriisin ajan kuten ennenkin, tai ehkä hankalammissa olosuhteissa, kirjoittaa Avun tuottaja Sammeli Heikkinen kolumnissaan.
Julkaistu: 29.12.2020

Käänsin kahvikupin nurin työpöydälle, nostin kannettavan reppuun ja asettelin kupin viereen Apu-lippiksen. Vähän vitsiksi, sillä otin asetelmasta kuvan ja jaoin sen Facebookiin saatteella Jätin työpöydän pandemia-asentoon. Se oli maaliskuun kahdennentoista alkuiltaa. Työnantajalta oli juuri tullut vahva etätyösuositus.

Sitten tuli poikkeustila, Uudenmaan saartaminen poliisin ja armeijan voimin sekä rajojen sulkeminen. Lippis ja muki jäivät pöydälle pitkäksi toviksi.

Aika moni suomalainen joutui juomaan kahvinsa työpaikalla läpi kriisin.

Keskiluokkainen etätyö

Etätyöhön sopeutui melko äk­kiä. Palaveeraaminen sujuu videona, puhelimella voi soitella kotoa siinä missä toimistolta ja verkkoyhteydellä pääsee kiinni valtaviin informaatiovarastoihin.

Etätyö on tietenkin vain puolen Suomen totuus. Toinen puoli ei jäänyt etätöihin kun ei voinut.

Sairaanhoidon työntekijät, myyjät, kuljettajat, varasto- ja rakennustyöläiset, tavara- ja ruokalähetit ja muut vastaavat ammattilaiset ovat jatkaneet töitään koko kriisin ajan samoin kuin ennen, ehkä rajoitusten vuoksi hiukan hankalammissa oloissa.

Näiden töiden uusia vaikeuksia enemmän lehtien palstoilla saivat tilaa etätyön jumittaman niskan venyttely ja kunnollinen videokokoustamistekniikka.

Keskiluokan asiat tuppaavat saamaan tilaa, olemmehan me toimittajatkin keskiluokkaisia.

Sama maa, eri todellisuudet

Elämme samassa maassa, mutta monella tapaa eri todellisuuksissa. Tässäkin lehdessä pohditaan, millä tavoin koronakriisi muuttaa elämäämme.

Kaltaiseni toimistotyöläinen esimerkiksi tekee aivan varmasti entistä enemmän etätöitä. Niitä voi tehdä vaikka vuokramökistä Lapin hiihtokeskuksesta. Päiväkodin opettaja tai jakeluauton kuljettaja ei voi tehdä tällaista valintaa.

Jos toiset voivat valita työnsä ajan ja paikan entistä vapaammin ja toiset painavat perinteistä kahdeksasta neljään -päivää, repeääkö rako kansalaisten välillä leveämmäksi? Kysymys on tärkeä siinä missä sekin, rauhoittavatko koronakriisin uudet tottumukset himomaailmanmatkaa lähialueliikkujiksi. Osaammeko me keskiluokkaiset ihmiset siis elää enemmän ihmisiksi?

Siteeraan Juha Hurmetta: ”Me ihmiset emme vain ajelehdi todellisuuden pyörteissä. Meillä on keinoja vaikuttaa todellisuuden laatuun ja kulkuun.”

Voimme vaikuttaa siihen, tuleeko uudesta arjestamme sellainen, että se vetää ihmiset erilleen omiin maailmoihinsa, vai tuleeko siitä ehkä reilumpi ja kohtuullisempi, myös ympäristölle. Sellaisessa rakentamisessa on hommaa enemmän kuin koronassa.

Kurkistus muiden elämään

Toimittajan työ on yrittää pysyä kärryillä tästä muuttuvasta maailmasta. Kysellä ja mennä ulos poikkeusaikanakin. Poikkeusaikana se homma on ollutkin poikkeuksellisen mukava, hienoa vaihtelua harmaana pötkönä juoksevaan arkeen.

Sillä tavalla pääsee aina kurkistamaan myös toisen ihmisen todellisuuteen ja parhaassa tapauksessa jakamaan sen todellisuuden muille. Siihen tarvitsemme tavallisten ihmisten apua. Sellaisten, joita tämänkin lehden haastatteluissa ja kuvissa esiintyy.

Mutta kyllä meitä potkiakin saa, kuvainnollisesti, jos tuntuu, ettemme muista, kuinka monta todellisuutta Suomen kokoiseen maahan mahtuu.

Kommentoi »