Kun saapuu Espanjan Pyreneille, olo on oudon kotoinen: maisemassa näkyy paljon kuusia ja koivuja. Hömötiaiset sirisevät puiden oksilla. Monet ihmiset ovat vaaleita ja sinisilmäisiä, jopa suomalaisen näköisiä.
Katalonia on erikoinen pala Espanjaa, aivan kuin se ei edes olisi sitä. Ja näinhän monet Kataloniassa ajattelevat, sillä maakunnassa on vahva itsenäisyyttä ajava kansanliike. Kaikki kyltit ja viralliset tiedotteet on kirjoitettu ensin katalaanin kielellä, ja vasta sen jälkeen tulee tekstiä espanjaksi, jos silloinkaan. Maakunnan puna-keltaraitaisia tähtilippuja näkyy kaikkialla, Espanjan lippuja tuskin missään.
Viesti on selvä: Katalonia on luonnoltaan ja kulttuuriltaan Espanjan villimpi puoli, jolla on oma, vahva identiteetti. Alueella järjestettiin vuonna 2014 kansanäänestys itsenäistymisestä, ja se aiheutti kiistaa Espanjan keskushallinnon ja paikallispäättäjien välille. Mielipidetutkimusten mukaan suuri osa katalonialaisista kannattaa itsenäisyyttä, mutta itsenäisyyskampanjoinnista huolimatta maakunta on ainakin toistaiseksi pysynyt Britanniaan kuuluvan Skotlannin tavoin osana emämaataan.
Luontomatkani Kataloniaan alkaa maakunnan pääkaupungista Barcelonasta. Vuokra-auto alle, piipahdus kuuluisan arkkitehdin Antoni Gaudín luoman Sagrada Familia -kirkon luona ja sitten nokka luoteeseen, kohti Pyreneiden vuoristoa.
Jo viidenkymmenen kilometrin ajomatkan päässä Barcelonasta maisemaan tulee yhtäkkiä dramaattisia muotoja, kun edessämme kohoaa Montserrat: se on sammuneen tulivuoren terävistä basalttipylväistä koostuva 1 200-metrinen vuori.
Nimi Montserrat tulee katalaanin kielestä ja tarkoittaa sahattua vuorta. Sen sahalaitainen profiili näkyy kymmenien kilometrien päähän. Vuoren pylväiden muodossa on helppo nähdä samaa mystistä veistoksellisuutta kuin Gaudín suunnittelemissa rakennuksissa tai Picasson maalauksissa – Kataloniassa on jotain erityistä taiteellisuutta.
Toisena matkapäivänämme saavutamme Pyreneiden vuoriston, joka muodostaa luonnollisen rajan Espanjan ja Ranskan välille. Vuorten kainalossa sijaitsee myös Andorran kääpiövaltio, josta on verokäytäntöjensä vuoksi tullut alueellinen rahoitus- ja liike-elämän keskus.
Maantie kipuaa Andorrassa korkeimmillaan jopa 2 500 metriin, ja siihen korkeuteen nopeasti noustessa ilman ohenemisen huomaa lievänä huimauksena. Vaatimattomuudesta ei ole tietoakaan valtavien ostosparatiisien ja hiihtokeskusten täyttämässä maassa.
Espanjan puolella Pyreneet vaikuttavat taas idyllisiltä, ja maaseudun rauha on käsin kosketeltavaa. Haarahaukat ja korppikotkat kaartelevat kumpuilevien peltomaisemien yllä. Paimenet kaitsevat lehmiään.
Hanhikorppikotka on yleinen näky Pyreneillä. Suuri lintu liitelee vuorenrinteiltä ja kanjoneista nousevien lämpimien ilmavirtausten avulla.
Pyreneet on 430 kilometrin pituinen poimuvuoristo, joka on syntynyt noin 25–55 miljoonaa vuotta sitten mannerlaattojen törmäyksessä. Vuoriston korkein huippu Aneto kohoaa 3 404 metriin. Se ei aivan yllä Espanjan korkeimmaksi vuoreksi, sillä Teneriffalla sijaitseva Teiden tulivuori ja Etelä-Espanjassa kohoavan Sierra Nevadan Mulhacén ovat vielä korkeampia, mutta Pyreneiden laaksoissa korkeuserot ovat päätähuimaavia.
Mannerlaattojen aiheuttaman poimutuksen lisäksi Pyreneitä ovat muovanneet miljoonien vuosien ajan luonnonvoimat, kuten tuuli, vesi ja jää.
Tuloksena on jyrkkäpiirteisiä kanjoneita ja teräviä vuorenhuippuja, joissa pystysuorat seinämät ovat jopa kilometrin korkuisia.
Saavumme illansuussa Sortin kaupunkiin, joka on suosittu retkeilijöiden, vuorikiipeilijöiden ja koskimelojien tukikohta. Kaupungista löydämme viihtyisän majatalon, josta tulee kotimme muutamaksi päiväksi.
Aamun valjetessa suuntaamme vuorille patikoimaan. Pyreneiden huikeimpia maisemia tarjoaa kansallispuisto, jonka nimi on minulle liian pitkä ulkoa muistettavaksi: Parc Nacional d’Aigüestortes i Estany de Sant Maurici.
Juhlavalle nimelle on katetta, sillä alue on jyrkkäpiirteisten kalkkikivivuorten, kirkkaiden vesiputousten ja valtavien ikimetsien muodostama luontokuvaajan paratiisi. Mihin tahansa kameran kääntääkin, aina tuntuu tulevan hyviä kuvia kuin itsestään.
Tässä kansallispuistossa, joka sijaitsee aivan Pyreneiden sydämessä, metsäiset maisemat tuovat mieleen pikemminkin jonkin Alaskan tai Kanadan kuin Välimeren tuntumassa sijaitsevan Etelä-Euroopan maan.
Pyreneillä pääsee näkemään isoja ja pieniä siivekkäitä: jyrkänteiden kupeessa nousevien lämpimien ilmavirtausten avulla kaartelevat jättimäiset hanhikorppikotkat, joiden siipiväli on yli 2,5 metriä.
Vuoriston kukkaniityllä puolestaan pörräävät muutaman sentin mittaiset etelänpäiväkiitäjät: nämä pitkäkärsäiset perhoset lentävät paikoillaan taitavasti kuin kolibrit.
Paimenidylliä Pyreneiden sydämessä.
Vuoriston harvinaisiin asukkaisiin kuuluu uhanalainen partakorppikotka. Tämä kellertävä, luita syövä petolintu pesii vaikeakulkuisissa laaksoissa ja jyrkänteillä.
Partakorppikotkia elää Euroopassa enää joitakin satoja, ja määrä on vähentynyt jyrkästi 1900-luvulta lähtien sopivien elinympäristöjen vähenemisen, ympäristömyrkkyjen ja vainoamisen takia.
Pyreneiden vuoristo on villin luonnon saareke keskellä tiheästi asutettua Eurooppaa, ja moni vuoriston eläimistä on joutunut uhanalaisten listalle.
Jotkin lajit, kuten kippurasarvinen Pyreneiden vuorikauris (Capra pyrenaica pyrenaica) ovat jo hävinneet sukupuuttoon.
Koska korkeuserot ovat huikeita, Pyreneillä luontotyypit vaihtelevat suuresti lyhyellä matkalla. Alimmissa laaksoissa kasvaa tammia ja muita jalopuita.
Korkeuden noustessa alaa valtaavat ensin pyökit, sitten koivut ja männyt sekä matalakasvuiset vuorimännyt. Korkeimmat vuorenhuiput kuuluvat alpiiniseen vyöhykkeeseen, jossa kasvaa jäkäliä ja varpuja
Kuten koko Katalonia, Pyreneiden vuoristo lumoaa ja yllättää matkailijan. Kiemurtelevia polkuja ja vuoristoteitä kulkiessa mieli on koko ajan virittynyt jännitykseen: mitähän huikeaa seuraavan mutkan takana on? ●
Teksti ja kuvat Juho Rahkonen
