Espanjan listoilla jyräävä Benjamin Peltonen "Jätin lukion tauolle"
Puheenaiheet
Espanjan listoilla jyräävä Benjamin Peltonen "Jätin lukion tauolle"
Benjamin Peltonen panostaa täysillä musiikkiuraan. Vuoden aikana hän on muuttanut omilleen ja laittanut lukio-opinnot jäihin. - Tyttöystävälle ei tällä hetkellä olisi edes aikaa.

Benjamin Peltosen, 19, uusi Fingerprints-albumi päätyi viime viikolla Espanjan virallisen listan kolmanneksi. Alunperin Instagramin kautta tunnetuksi tullut Benjamin sanoo, että hän joutuu yhä vakuuttelemaan, että hän on vakavasti otettava artisti. 

 – Kun esimerkiksi lämmittelin Antti Tuiskun Peto Show´ta tuli fiilis, että alkuun yleisö piti minua sinä Instagram-tyyppinä. En voi oikeastaan tehdä muuta kuin antaa musiikin puhua puolestaan. 

Todellisuudessa Kaarinasta kotoisin oleva Benjamin on panostanut musiikkiuraan täysillä. Viime syksynä hän päätti jättää lukio-opinnot tauolle ja hankki asunnon Helsingistä.  

– Monet ikäiseni asuvat vielä kotona ja kirjoittavat nyt ylioppilaaksi. Keväällä tuli vähän haikea fiilis, kun tajusin, että penkkarit jäävät minulta väliin. Olen kuitenkin päässyt tekemään paljon muita siistejä juttuja. Koska olen työelämässä, tuntuu, että stressaan asiosita paljon enemmän kuin ikäiseni. Välillä itsenäistyminen on tuntunut  popparista vaikealta. 

 – Teininä ajattelin, että sinä päivänä kun muutana kotona varmasti vain itkemme äidin kanssa. Nyt muutto on käynyt asteittain. Vietin alkuun enemmän aikaa perheen luona Kaarinassa kuin Helsingin kämpässäni. Nykyään olen enemmän Helsingissä. Talvella oli välillä hetkiä, kun koti-ikävä iski. Nyt osaan nauttia, kun minulla on omat sääntöni ja rutiinini. 

Benjaminilla on tällä hetkellä 328 000 seuraajaa Instagramissa ja paljon naisfaneja. Uskaltaako hän päästää uusia ihmisiä lähelle?  

– Olen aika sinisilmäinen, mutta olen valinnut tarkakan ne ihmiset, jotka olen todella päästänyt lähelleni. Suurin osa uusista kavereistani on musiikki-alalla. Bändin soittajat ja tanssijat ovat parhaita kavereitani. Vanhoista kavereista pidän vain muutaman kanssa yhteyttä. Yöelämässä en voi sietää wannabe-tyyppejä, jotka lähestyvät minua vain statukseni vuoksi. Olen tällä hetkellä sinkku, eikä tyttöystävälle olisi edes aikaa. 

Kommentoi »