Lapsuudesta opin, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti, oli heidän asemansa mikä tahansa. Isä opetti niin ja eli sen mukaan.

Nuoruuteni Mikkelistä minuun tarttui kyltymätön halu oppia enemmän maailmasta ja Suomesta. Se oli aikaa ennen internetiä. Kirjastot antoivat suuria mahdollisuuksia. Tiedonhaluiset kaverit ympärillä kannustivat ja tukivat toisiaan.

Tuskan ja ahdistuksen voi oppia kaunokirjallisuudesta, ja sen kautta saattaa seurata elämää, jota ei itse elä. Siitäkin on tiedettävä, jottei maailmankuva käpristyisi epärealistiseksi.

Aikuisena  Olen oppinut katkaisemaan kiireisen ja raskaan työpäivän ennen nukkumaanmenoa kirjalla. Tuo hetki on tärkeä mielenrauhan kannalta, vaikka se joskus voi kestää vain muutaman minuutin.

Yöpöydälle  kasaan viisikin kirjaa. Nyt suosikkini on Carlos Ruiz Zafonin Taivasten vanki. Se kertoo Francon sotilasdiktatuurin ajan Espanjasta ja Barcelonasta.

Kirjan  luen paperiversiona. Sitä on mukava käännellä, ja sivun taittaminen onnistuu. En halua mennä sänkyyn moderninkaan teknisen laitteen kanssa.

Suurilta ajattelijoilta olen oppinut, että tarvitaan kilpailua ja elinkeinonvapautta, koska ne luovat kannustimet talouden ja hyvinvoinnin kasvuun. Samalla tarvitaan solidaarisuutta ja lähtökohtaerojen tasoittamista, koska vain siten voidaan luoda yhteiskunta.

Nyt vallitsevan talouden kriisin aikana kaunokirjallisuus on pakosta jäänyt vähemmälle. Kun oikea hetki on, iloa tuottavat uudet suomalaiset kirjailijat ja toisaalta paluu vanhoihin tuttuihin, kuten Väinö Linnan Pohjantähteen tai Tuntemattomaan. Niiden maailma on DNA:ssani.

Päättäjänä oppii, että ratkaisuissa on tuskaa, mutta niiden tekeminen helpottaa. Päättäjän töistä hienoimpia ja arvokkaimpia on kansanedustajan tehtävä.

Poliitikon uralla kohtasin ikuisen haasteen: pitää osata sekä kuunnella että johtaa. Pitää jakaa ihmisten hätä ja ahdistus. Pitää myös viestiä monimutkaisista asioista, joihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja.

Savolaisuudesta olen oppinut, että ihmisten väliset suhteet ovat tärkeimpiä. Huumori vapauttaa ja myös asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Savossa opin myös valppautta, koska itsestään selvät asiat helposti käännetään ylösalaisin.

Valmistautuessani 80-luvun lopulla EU-suurlähettilääksi keskeinen ranskan opettajani oli Georges Simenonin Maigret.

Brysselissä edessä oli uusi maa, kieli ja ammatti 39-vuotiaana ympäristössä, jossa kukaan ei tuntenut. Oli hienoa, kun  sain elää jälleen perheeni kanssa yhdessä lähes 19 kansanedustajavuoden erojen jälkeen.

Se oli myös valtava oppiaika maailman muutoksesta. Tuolloin Saksat yhdistyivät ja Neuvostoliitto hajosi.

Vaimoni on opettanut minut näkemään kauneutta, havaitsemaan ja erottamaan värejä sekä värisävyjä luonnossa ja elämässä. Ja paljon muuta.

teksti Hannu Koskela

kuva Jarno Mela / Lehtikuva