Eeva

Erkki Liikanen: "Papin ammatti oli haaveissani ykkönen"

Erkki Liikanen: "Papin ammatti oli haaveissani ykkönen"
Erkki Liikanen kasvoi sodanjälkeisessä Mikkelissä. Siellä hän näki, ettei elämä tarjoa kaikille samoja lähtökohtia. Jälkeenpäin Liikanen on ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys oli sattumalla, mutta myös vanhempien ja opettajien kannustuksella.

Kun Erkki Liikanen oli kuusivuotias, hän otti tavakseen herätä aamulla varhain kuuntelemaan radiota. Oli vuosi 1956 ja uutisissa kerrottiin Unkarin kansannoususta. Pikkupoika kuvitteli mielessään, kuinka panssarivaunut vyöryivät Budapestin kaduille. Se tuntui isolta jutulta.

Äiti ihmetteli pojan kiinnostusta. Muut lapset eivät olleet lainkaan innostuneita uutisista tai kansainvälisistä tapahtumista.

Mutta Erkki oli. Hän oli syntynyt suurten ikäluokkien viimeisten joukossa perheeseen, jossa oli jo kolme vanhempaa lasta. Myöhemmin tulivat vielä pikkusisko ja kasvattiveli.

Kummankin vanhemman elämään sota oli vaikuttanut vahvasti. Äiti oli tullut evakkona Karjalasta rajan takaa ja isä oli käynyt sodan.

”Vaikka kotona isän sotakokemuksista ei puhuttu, minulla oli jokin kuva sodasta ja minusta tuntui, että kaikki nämä uutiset liittyivät jotenkin siihen samaan asiaan. Olin hyvin kiinnostunut Unkarin tapahtumista.”

Kansainväliset talouslehdet povasivat Liikasesta Euroopan keskuspankin, EKP:n, seuraavaa pääjohtajaa, mutta toisin kävi.

Kysyntää eri tehtäviin

Erkki Liikanen on tehnyt pitkän uran kansanedustajana, valtiovarainministerinä, EU-komissaarina ja Suomen Pankin pääjohtajana. Kansainväliset talouslehdet povasivat hänestä kesällä Euroopan keskuspankin, EKP:n, seuraavaa pääjohtajaa, mutta pesti meni ranskalaiselle Christine Lagardelle.

Liikanen ei ole pettynyt, vaan sanoo olevansa otettu kansainvälisestä huomiosta.

”Lagarde on hyvä henkilö tuohon paikkaan. Minun elämäni olisi tietysti muuttunut, jos minut olisi valittu, seuraavat kahdeksan vuotta olisivat olleet toisenlaisia. Nyt voin vähän miettiä. On ollut kysyntää erilaisiin tehtäviin.”

Liikanen kertoo, että arvopohjaiset, kansainväliset järjestöt kiinnostavat eniten.

Kirjassaan Olin joukon nuorin hän pohtii 1900-luvun jälkipuoliskon tapahtumia kolmella tasolla: Suomen historiaa, suurten ikäluokkien kokemusmaailmaa ja omaa henkilökohtaista elämänkaartaan.

Hän pitää itseään onnekkaana monessakin suhteessa. Kirjoitusprosessi kirkasti ymmärryksen siitä, kuinka vahvasti elämän antamat kehykset määrittelevät yksilön kohtaloa.

Mikkeli on aina ollut tärkeä paikka Erkki Liikaselle. ”Perusarvot tulivat kotoa ja tästä ympäristöstä. Näin jo lapsena yhteiskunnan jakautumisen.”

Lapsuuden onnet

Lapsuuden ensimmäinen onni Erkki Liikasen elämässä oli se, että hänen isänsä Eino Liikanen ei käyttänyt lainkaan alkoholia. Monet sodasta palanneet miehet lääkitsivät itseään viinalla ja aiheuttivat hallaa niin itselleen kuin perheilleen. Se näkyi monessa mikkeliläisessäkin perheessä.

”Lapsella elämä oli tuurista kiinni. Jos alkoholi hallitsi perheen elämää, lasten mahdollisuudet olivat vaikeat.”

”Isäni oli uskonnollinen. Kristillisyys tuli kaiken läpi ja se kantoi läpi elämän. Kyllä hän myöhemmin tuli vapaamielisemmäksi, mutta alkoholia meillä ei juotu koskaan.”

Kristillisyys toi myös kansainvälisyyden tuulahduksen pikkukaupunkiin. Pitkäjärven seurakuntakodissa pidettiin Lähetysseuran piirejä, ja yhdessä sellaisessa pieni poika tapasi ensimmäistä kertaa mustan ihmisen.

Toinen onni oli se, että isä teki montaa työtä, joista yksi oli Otavan kirja-asiamiehenä toimiminen. Kotona oli siksi muun muassa Mitä missä milloin -kirjoja. Niitä Erkki alkoi lukea alle kouluikäisenä.

Iltaisin Eino teki räätälin töitä, mihin hän oli saanut opin. Päivisin isä ehti vuosien varrella tehdä monenlaista: kuoria puunrunkoja sahalla, myydä vakuutuksia, toimia lääninhallituksen vahtimestarina.

Elätettävänä oli suuri perhe.

Monen muun suomalaisperheen tavoin Liikaset alkoivat haaveilla omakotitalosta. Jotta pankista saataisiin asuntolaina, oli saatava kasaan jonkin verran omia säästöjä. Silloin päätettiin perustaa kioski.

”Työnjako meni niin, että äiti leipoi munkit ja isä haki tukusta tavarat. Minulle lankesi kioskitoiminnan hoitaminen. Se oli kivaa, olin silloin kahdeksanvuotias.”

Perheen unelma toteutui, ja Mikkelin Lähemäeltä saatiin ostettua omakotitalo.

”Isä halusi pelastaa ehdonalaisessa olevia poikia takaisin elämänpolulle ja töihin. Siinä oli kristillistä vakaumusta, mutta myös oikeudenmukaisuutta, että kaikki pärjäisivät jotenkin.”

Rohkea mies

Isä eteni Mikkelin kaupungin kaupunginpalvelijan virkaan. Eräänä aamuna mennessään varhain työpaikalleen Eino löysi pormestarin nukkumasta huoneensa lattialta. Pöydällä oli puoliksi juotu viskipullo. Isä uhkasi tehdä valituksen oikeuskanslerille, ellei pormestari eroaisi tehtävästään.

”Muistan, kun isä kertoi illalla, että hän on mennyt sanomaan näin. Minä ajattelin, että kyllä hän on rohkea mies. Hän ei epäröinyt yhtään.”

Pormestari erosi pian tehtävästään. Isästä tuli pojalle tärkeä moraalinen esimerkki.

”Isälle oli hirveän kirkasta se, mikä oli oikein ja väärin. Hän käsitteli kaikkia ihmisiä tasavertaisesti, hänellä ei ollut mitään hierarkiaa.”

Myöhemmin isä pääsi kunnanvaltuustoon ja halusi ottaa luottamustehtäväkseen nuorten ehdonalaisten valvomisen.

”Isä halusi pelastaa ehdonalaisessa olevia poikia takaisin elämänpolulle ja töihin. Siinä oli kristillistä vakaumusta, mutta myös oikeudenmukaisuutta, että kaikki pärjäisivät jotenkin.”

Erkki Liikanen uskoo, että hän on perinyt isältään oikeudenmukaisuuden tajun ja oppinut ihmisten tasavertaisen kohtelun.

Äidiltä taas tulevat karjalaiset geenit, jotka Liikanen tunnistaa itsessään.

”Äiti oli vilkas ja pursuava. Karjalaiset pärjäävät ihmisten kanssa aika nopeasti. Savolaiset ovat vähän varovaisempia.”

Erkki Liikanen on kiinnostunut monipuolisesti kulttuurista. ”Kirjallisuus, musiikki ja kuvataide auttavat näkemään maailmaa muiden silmin.”

Lapsuuden varjot

Varhaisia vuosia varjostivat Erkki Liikasen äidille kehittyneet mielenterveysongelmat, mistä poika kertoo kirjassaan.

”Hänen sairautensa oli vakava asia perheessämme.”

Äidin mielialat alkoivat ensin kulkea ylä- ja alamäkiä, kunnes masennus sai vallan. Tuohon aikaan mielenterveysongelmista ei puhuttu, vaikka jälleenrakentajanaisten ylirasitus ja uupumus tiedostettiin.

Tunnelma kotona oli toisinaan painostava. Lapset kokivat elämän kausittain ahdistavaksi ja epävarmaksi. He turvautuivat toisiinsa ja tekivät parhaansa, jotta äidin olo helpottuisi.

Äiti pääsi välillä hoitoon Moision mielisairaalaan ja elämään tuli parempia jaksoja. Mutta mielenterveysongelmia ei saatu koskaan täysin nujerrettua. Äiti kuoli viime vuonna 87-vuotiaana.

Erkki Liikanen on usein pohtinut äidin elämänpolkua sisarustensa kanssa. Hautajaisissa papin sanat koskettivat: ”On vaikea tietää, mikä oli sairautta, mikä häntä itseään.”

”Kirjasto oli valtava asia, minulla oli onnea. Asetuin sinne yhdeksänvuotiaana. Luin sen käytännössä kokonaan läpi. Kirjastot jäivät minulle läheisiksi.”

Naisilla vähän vaihtoehtoja

Kirjastosta muodostui Erkki Liikaselle yksi lapsuuden tärkeimmistä paikoista. Kodin lähellä sattui olemaan sivukirjasto, jonne hän meni koulun jälkeen joka päivä.

”Kirjasto oli valtava asia, minulla oli onnea. Asetuin sinne yhdeksänvuotiaana. Luin sen käytännössä kokonaan läpi. Kirjastot jäivät minulle läheisiksi.”

Suurten ikäluokkien lapsuudessa merkittävä jako tapahtui jo nuorena. Toiset jäivät kansakouluun ja toiset jatkoivat oppikouluun.

”Kansakoulun ja oppikoulun jako oli valtava juttu yhteiskunnassamme. Meidän luokkamme neljästäkymmenestä oppilaasta tuli kolme ylioppilasta. Toiset lähtivät töihin. Naisille ei ollut silloin monia vaihtoehtoja ammattikoulutukseen. Monet hakivat paikkaansa.”

Useimmat vanhemmat eivät tienneet oppikoulusta. Moni lahjakas kaveri jäi kansakoulutielle.

Suuri merkitys oli sillä, että opettaja huomasi lapsen potentiaalin ja kannusti.

”Muistan aina sen päivän, kun ensimmäinen opettaja ymmärsi, että minä osasin jonkun asian oikein. Se tapahtui kolmannella luokalla.”

Erityisen tärkeä tapaus oli, kun opettaja pyysi Erkkiä esiintymään koulun äitienpäiväjuhlassa.

”Minä jännitin sitä niin hirveästi, etten ikinä unohda sitä. En ole sen jälkeen koskaan elämässäni jännittänyt mitään niin paljon.”

Toinen opettaja huomasi pojan musikaalisuuden. Musiikinystäväin yhdistykseltä järjestyi huilu lainaksi, ja Erkki pääsi musiikkiopistoon ja soittamaan koulun kvartetissa. Siitä jäi elämän mittainen rakkaus taidemusiikkiin. Hän oli kiinnostunut kaikesta mahdollisesta: kirjoista, musiikista, urheilusta.

”Huonoimman neuvon antoi saksanopettaja, joka sanoi, että minun pitäisi keskittyä johonkin eikä tehdä kaikkea. Liian nuorena ei saa rajoittua, vaan liikkua kaikkialla.”

”Minä muistan aina, kun Assi jätti minut illanvietossa keskelle lattiaa. Sen jälkeen näimme kirjastossa, ja hän tirskui kaverinsa kanssa, että tuo oli se tyyppi. Assi on unohtanut tämän.”

Ammattihaaveena pappi

Ammattihaaveista ensimmäinen oli pappi. Seurakunnan piirissä ei ollut mitään sen korkeampaa.

Erkki otti ammattihaaveen niin tosissaan, että harjoitteli jo kavereidensa kanssa tarvittavia taitoja. Hän veisuutti muilla lapsilla virsiä ja järjesti pikkulintujen siunaustilaisuuksia.

Myöhemmin ensimmäistä tyttöystävääkin muut tytöt alkoivat kutsua ruustinnaksi.

Mutta haaveet papin ammatista haihtuivat, kun yhteiskunnallinen toiminta alkoi vetää puoleensa. Erkki liittyi Teiniliittoon viisitoistavuotiaana, heti kun se oli mahdollista. Teiniliitto oli oppikoulun oppilaiden etujärjestö, josta moni on ponnistanut valtakunnan politiikkaan.

Liitosta löytyi vihdoin samanhenkistä porukkaa, ympäri Suomea ikätovereita, joita kiinnostivat maailmantapahtumat. Mikkelin pojan ei tarvinnut osallistua nöyristellen valtakunnalliseen toimintaan, vaikka hän ei ollut aikaisemmin käynyt Helsingissä.

”Minulle tuli aika nopeasti tunne, että kyllä minä pärjään näiden muiden kanssa, eivät he sen enempää osanneet. Itseluottamus kasvoi. Teiniliitossa syntyi myös myönteistä kilvoittelua ja keskustelua. Seurattiin maailmaa ja väiteltiin.”

Kotona hän joutui hieman huijaamaan.

”Kerroin, että Teiniliiton jutut ovat koulujuttuja. Silloin pääsin viikonlopuksi lähtemään Pälkäneelle tai Punkaharjulle samanikäisten kanssa. Se oli tosi jännää silloin.”

”Inhoan sanaa nöyryys, koska se on usein teennäistä, mutta omaa tietämättömyyttään ei pidä yrittää peittää itsevarmalla esiintymisellä.”

Elämän rakkaus

Elämänsä rakkauden Erkki Liikanen tapasi jo teini-iässä. Assi Issakainen oli mikkeliläisen yrittäjäperheen tytär. Alku sujui vähän kangerrellen.

”Minä muistan aina, kun Assi jätti minut illanvietossa keskelle lattiaa. Sen jälkeen näimme kirjastossa, ja hän tirskui kaverinsa kanssa, että tuo oli se tyyppi. Assi on unohtanut tämän.”

Vuodenvaihteessa 1967 Assi järjesti kotonaan bileet. Sinne sai Erkkikin kutsun, ja emäntä tarjosi lasin viiniä. Nuori nainen joutui nyt tekemään aloitteen.

”Minä yritin ensin ja hän hylkäsi. Minä olin tietysti ylpeä sen jälkeen, että minua ei noin kohdella. Assi joutui sitten aloittamaan alusta.”

Yhteinen taival alkoi siitä, molemmat olivat tuolloin kuusitoistavuotiaita.

Assin isä ei kuitenkaan heti lämmennyt poikaystävälle, sillä perheet tulivat eri piireistä ja pienessä kaupungissa luokkaerot näkyivät.

”Aika myöhään hän lämpeni, vasta kun minusta tuli kansanedustaja.”

”Rafael Paasio sanoi, että hakeudu vaikeisiin paikkoihin, siellä on tilaa. Se on fantastinen neuvo edelleen. Olen noudattanut sitä koko elämäni.”

Nuorin kansanedustaja

Kun Erkki Liikanen valittiin eduskuntaan 21-vuotiaana, hän oli kaikkien aikojen nuorin kansanedustaja. Vieläkään kukaan ei ole rikkonut hänen ennätystään.

Tuoreena SDP:n kansanedustajana Liikanen hakeutui juuri pääministerikautensa lopettaneen Rafael Paasion pöytään eduskunnan kahvilassa. Nuori pitkätukka kysyi konkaripoliitikolta, olisiko tällä antaa jotain neuvoja.

”Rafael Paasio sanoi, että hakeudu vaikeisiin paikkoihin, siellä on tilaa. Se on fantastinen neuvo edelleen. Olen noudattanut sitä koko elämäni.”

Toinen ohjenuora on ollut kysyminen.

”Jos jotain neuvoa ihmisille osaan antaa, niin kysykää. Kyllä kaikki puheenvuoroja esittävät, mutta teepä hyvä kysymys.”

Liikanen painottaa, että kotiläksyt pitää tehdä ensin kunnolla. Silloin myös uskaltaa esittää kysymyksiä.

”Minä inhoan sanaa nöyryys, koska se on usein teennäistä, mutta omaa tietämättömyyttään ei pidä yrittää peittää itsevarmalla esiintymisellä. Kun kysyy, oppii itse ja se on hirveän kohteliasta toisellekin.”

”Kun Oskari syntyi, hän jotenkin aisti, että pappa on viisas. Hän seurasi minua. Ajattelin, että vihdoin minut nostetaan arvoasteikon pohjalta ylös.”

Lomailua mökillä

Kesälomaa Liikaset ovat viettäneet mökillä Anttolan saaressa Mikkelin lähellä 1970-luvulta lähtien. Erkki ja Assi saivat jo nuorina kaksi tytärtä, Alisan ja Helenan. Perhe on ehtinyt asua vuosien varrella monessa eri kaupungissa, kotimaassa ja ulkomailla, mutta mökki on pysynyt tukikohtana.

”Mökki on hirveän tärkeä. Se on paikka, jossa nukun parhaiten. EKP-mylläkän jälkeen menin Mikkelin musiikkipäiville konserttiin ja sen jälkeen mökille. Nukuin hyvin ja aamulla oli hyvä olla. Väsymys menee pois ja arvostelukyky on kohdallaan.”

Kiireinen työ on vienyt paljon Erkki Liikasen aikaa, ja tyttöjen ollessa pieniä kasvatusvastuu oli Assilla. Liikanen onkin kiitollinen vaimolleen arjen pyörittämisestä. Samalla Assi Liikanen on tehnyt omaa uraansa sosiaali- ja terveysalalla sekä harrastanut aktiivisesti kuvataidetta.

Yhteiskunnallinen työ vei miehen arkipäivät, mutta viikonloppuisin hän pyrki olemaan isänä läsnä. Hän eli ainoana miehenä kolmen naisen keskellä.

”Olin meidän perheessämme numero neljä. Jos meillä olisi ollut koira, olisin ollut numero viisi. Minä odotin vuosikymmeniä vessan oven takana, että pääsen pesemään hampaani, kun aina joku oli meikkaamassa.”

Nyt lapsenlapsia on neljä. Isoisä on ottanut heidät ilolla vastaan. Ensimmäinen oli poika.

”Kun Oskari syntyi, hän jotenkin aisti, että pappa on viisas. Hän seurasi minua. Ajattelin, että vihdoin minut nostetaan arvoasteikon pohjalta ylös.”

Nyt vanhin lapsenlapsista on armeijassa ja nuorin on viisivuotias. Mökillä isoisä on opettanut lapsenlapsilleen omaa lempipuuhaansa, kalastamista.

”Lastenlasten kanssa olen kärsivällinen. Siinä on iso ero, silloin ei ole kiire mihinkään.”

Liikanen on kalastamisen suhteen perfektionisti. Hän on rakentanut mökin pihalle kalanperkauspöydän, jossa juoksee vesi. Hän hoitaa itse kalat järvestä fiileerattuina ruokapöytään ja jätteet pois. Assi keskittyy maalaamiseen, sienien keräämiseen ja puutarhatöihin. Yhteisiä vuosia on nyt takana 52.

”Me olemme sekä yhdessä että yksin. Se on todella tärkeää.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 9/2019. Nettiversiota on muokattu.

Julkaistu: 12.7.2020
1 kommentti