Vähältä piti, ettei Suomi aikanaan menettänyt Ahvenanmaata. Sisällissodan aikana vuonna 1918 Ruotsi jopa lähetti saarille sotilaita. Kysymys alueesta päätyi YK:n edeltäjän Kansainliiton käsiteltäväksi, joka vuonna 1921 päätti, että saariryhmä kuuluu Suomelle.

Alueiden menettäminen on aina kiperä kysymys mille tahansa valtiolle, joten onneksi Suomi sai pitää yhteydessään tämän lounaisen saariston, vaikka sen asukkaat ovat kielensä ja kulttuurinsa puolesta lähempänä Ruotsia. 

Ahvenanmaa ei olekaan ihan tavallinen osa Suomea, vaan maakunnalla on laaja itsehallinto. Sillä on myös oma lippunsa, ja autojen rekisterikilvet ovat erinäköisiä kuin manner-Suomessa. 

Ahvenanmaa on kansainvälisten sopimusten nojalla demilitarisoitu, eli saarilla ei ole sotilasjoukkoja eikä varuskuntia. Mutta jokainen suvereeni valtio vastaa omasta alueestaan, ja mahdollisen kriisin syttyessä Suomella toki olisi moraalinen oikeus ”miehittää” omat saarensa ennen kuin joku muu sen tekisi. Siis pulinat pois – Ahvenanmaa on osa Suomea!

Punaisen graniitin värjäämistä teistä näkee, että ollaan Ahvenanmaalla.

Luonnoltaankin Ahvenanmaa on erityinen. Sieltä löytyy keskieurooppalaisen reheviä lehtoja jalopuineen, mutta myös karuja kalliosaaria, joilla eläimet ja kasvit elävät samantyyppisissä oloissa kuin Lapin tuntureilla: kesäisin porottavaa kuumuutta ja kuivuutta, talvisin armottomia lumimyrskyjä.

Ahvenanmaalla talvi on kuitenkin lyhyempi ja vähälumisempi kuin muualla Suomessa, ja myös kevään ensimmäiset muuttolinnut nähdään siellä. Lounainen lauhkea ilmastovyöhyke ulottuu Ahvenanmaalle, vaikka manner-Suomi on kylmän väli-ilmaston vallassa.

Ahvenanmaalla on vain hieman alle 30 000 asukasta, ja alueen monet kunnat kuuluvat väkiluvultaan Suomen pienimpiin. Esimerkiksi Sottungassa on vain satakunta asukasta ja Brändössäkin alle 500. Ahvenanmaan pääkaupungin Maarianhaminan väkiluku, reilut 11 000, on selvästi pienempi kuin esimerkiksi Nurmijärven Klaukkalan.

Pienehkön pinta-alan vuoksi Ahvenanmaan väestötiheys, 18,8 asukasta neliökilometrillä, on hiukan suurempi kuin Suomessa keskimäärin. Suuria maanteitä, tehtaita tai asutuskeskuksia ei ole lähimaillakaan, joten Ahvenanmaalla on hyvin rauhallista ja hiljaista. 

Merkki luonnonläheisyydestä on sekin, että tähtitaivas näkyy Ahvenanmaalla kirkkaampana kuin useimmissa paikoissa mantereella. 

Merikotka on Ahvenanmaan maakuntalintu ja nykyisin tuttu näky saariston yllä.

Ahvenanmaan tunnuseläimiä ovat metsäkauris ja merikotka, joita molempia näkee saarilla yleisesti. Maakuntakukka kevätesikko on hyvin tuttu näky lukuisilla lehtoniityillä ja tuulimyllyjen, katajien sekä punaisten puutalojen reunustamissa kulttuurimaisemissa.

Olen itse käynyt Ahvenanmaalla vain kaksi kertaa, mikä on lähes häpeä, sillä luontonsa puolesta paikka ansaitsisi paljon useampia visiittejä. Ensimmäisellä retkelläni matkustin ruotsinlaivalla Maarianhaminaan ja kiersin viikon maakunnan pääsaarta autolla ja telttaillen.

Tutuksi tuli muun muassa Ahvenanmaan kuuluisin luontonähtävyys, Maarianhaminan lähellä sijaitseva Ramsholmen. Keväällä ja alkukesällä paikka puhkeaa kukkaloistoon, joka on vertaansa vailla. Valtavat valkovuokko- ja kevätesikkomeret koristavat pähkinäpensaiden, tammien, saarnien ja vuorijalavien reunustamaa lehtoniittyä.

Komea kirjopikarililja sekä kalkkipitoisessa maaperässä viihtyvät eksoottiset orkidealajit, kuten miekkavalkku ja kaksivärisistä kukistaan tunnettu seljakämmekkä (ruotsiksi Adam och Eva), kuuluvat Ahvenanmaan lehtoniittyjen erikoisuuksiin.

Silmiinpistävin piirre Ahvenanmaan luonnossa on kuitenkin punainen graniitti, joka näkyy maanteiden asfaltissa ja laajoilla alueilla saarten kalliorannoilla. Maakunnan tunnetuin graniittimuodostelma on jääkauden sileäksi hioma kannumainen Källskärskannan.

Kuuluisin näköalapaikka löytyy pääsaaren pohjoisosasta Getan vuorelta, jonka 107 metrin korkuiselta laelta avautuvat upeat näkymät Selkämerelle.

Perinteisen mallin mukaisia venevajoja Åvan saarella Brändössä.

Ahvenanmaasta tuskin voi kirjoittaa luontojuttua mainitsematta luontomme ehkä pirullisinta vihulaista, puutiaista. Alueella on todella paljon punkkeja, jotka pusikossa ja metsässä kävellessä tarttuvat vaatteisiin alta aikayksikön.

Maastossa liikkuessa pitkälahkeiset housut ja vaaleat vaatteet ovat asiaa, koska silloin punkki on helpompi havaita ja poistaa ennen kuin se ehtii iholle verta imemään. Ahvenanmaalaiset saavat ilmaiseksi rokotteen punkkien levittämää puutiaisaivokuumetta vastaan.

Matka manner-Suomesta Ahvenanmaalle on lyhimmillään vain toistakymmentä kilometriä: maakunnan itäisimpään kuntaan Brändöhön pääsee Turun saaristosta yhteysaluksella noin 45 minuutissa.

Viimeisin kuvausretkeni Ahvenanmaalle oli tämän vuoden syksyllä, kun kävin ystäväni kanssa Brändössä. 

Alueen rikkumaton luonnonrauha ja mieltä hivelevät maisemat lumosivat minut.

Brändössä pääsee punertavaa maantietä pitkin lukuisille saarille. Komeita kalliorantoja, reheviä ruovikoita ja maisemaan hienosti sulautuvia venesatamia tulee vastaan vähän väliä. 

Siellä täällä merenlahdissa näkyy pyöreitä kalanviljelyaltaita kuin muistutuksena siitä, että elämä Ahvenanmaallakaan ei ole pelkkää lomailua, vaan elääkseen on tehtävä töitä. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen