
Eri jäi keikkatauolle jouluna 2014.
Nyt julkaisit Sydäntä särkee -kappaleen. Miten se syntyi?
– Edelliset biisit olivat kujeilevia, Toiset mimmit -kappaleen hengessä. Nyt tuli vahvasti fiilis, että halusin mennä toiseen ääripäähän ja syntyi Sydäntä särkee -kappale.
Synnytit toisen poikasi viime kesänä. Millaista musiikin tekeminen on ollut kahden lapsen kanssa?
– Aikataulut venyvät helpommin. Tämä on siitä mahtava ammatti, että tarvittaessa voi tehdä töitä vähemmän, jos lapset ovat kipeänä. En ole lopettanut lasten syntymien jälkeen biisien tekemistä täysin ennenkään. Luovuus vaatii peukaloiden pyörittelyä, eikä sille ole lasten kanssa ollut niin paljon aikaa.
Teet kesällä jonkin verran keikkoja, joilla miehesi Vesa kiertää mukana kitaristina. Miten järjestätte arkenne?
– Lapset kiertävät välillä meidän mukana, välillä jäävät hoitajien kanssa kotiin. Meillä on hyvä tukiverkosto, äiti, siskoni ja mieheni sisko asuvat ihan lähellä. Suurimmat muutokset arjessa olivat ensimmäisen lapsen kohdalla. Nyt vain mietin, että miten sen ekan lapsen kanssa oli muka niin kiire.
Oletko ajatellut juhlia 20-vuotistaiteilijajuhlaasi mitenkään?
– Ehkä meidän pitäisi pitää Jonnan kanssa jotkut bileet. Nuorempana en ikinä ajatellut elämää näin pitkälle, silloin meni vuosi kerrallaan. Näin vanhempana musiikin tekemisestä on tullut sisältökeskeisempää; on enemmän kokemusta ja sanottavaa.
teksti Emilia Saloranta, kuva Jaakko Jaskari