Talvinen päivä himmenee siniseksi hämäräksi, kun hiihdän Kiilopää-tunturin rinnettä ylöspäin. Ympärilläni on pelkkää lumista valkeutta – pilvisyyden takia on vaikea erottaa, missä menee horisontti ja millaisia maaston muotoja on edessä.
Tunturin pyöreyden takia edessä odottava maisema tuntuu pakenevan minua. Mietin välillä, että tämä on hullun hommaa: hiihtää hiki hatussa tuulisella tunturilla, jossa ei ole oikeastaan mitään!
Mutta juuri valtava tyhjyys ja avaruus on se, mikä tekee Urho Kekkosen kansallispuistosta niin kiehtovan. Vihdoin pääsen Kiilopään laelle 541 metrin korkeuteen, ja näkymät avautuvat kaikkiin ilmansuuntiin. Pureva viimakin unohtuu hetkeksi, kun sieluuni virtaa väkevänä erämaan henki.
Idässä näkyvät kansallispuiston keski-
osien tunturit, joista korkeimpina kohoavat 718-metrinen Sokosti ja sen jyhkeät naapurit Ukselmapää ja Vuomapää.
Pohjois-Lapissa voi nähdä revontulia miltei joka yö, jos taivas on selkeä. Ahopäät-tunturiketjun laelta niitä on hyvä tarkkailla, koska tunturit ovat puurajan yläpuolella.
Etelässä kohoavat Sompion luonnonpuiston kuuluisat kaksoishuippuiset tunturit, Nattaset. Lännessä näkyy pelkkää tummaa metsä- ja suomaisemaa silmänkantamattomiin, ja pohjoisessa erottuvat himmeänä kajona Saariselän matkailukeskuksen valot.
Vuonna 1983 perustettu Urho Kekkosen kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Lapin itäosassa, Inarin, Sodankylän ja Savukosken kunnissa. UK-kansallispuisto on 2 550 neliökilometrin pinta-alallaan Suomen toiseksi suurin; vain lähistöllä sijaitseva Lemmenjoen kansallispuisto on sitä hieman laajempi.
Kiilopään laelta avautuvat näkymät laajaan erämaahan.
UK-kansallispuiston mittasuhteista antaa käsityksen se, että puiston länsilaidalta Tankavaarasta itärajalla sijaitsevalle myyttiselle Korvatunturille on linnuntietä matkaa noin 80 kilometriä. Tankavaarassa on Koilliskairan luontokeskus, jonka vieressä avautuu myös Sompion luonnonpuisto.
Luonnonpuistot ovat tiukemmin suojeltuja kuin kansallispuistot, ja luonnonpuistoissa saa liikkua vain merkityillä poluilla. Joihinkin luonnonpuistoihin pääsemiseksi tarvitaan erillinen lupa, koska niiden tarkoituksena on luonnonsuojelun lisäksi tieteellinen tutkimus. Kansallispuistot on perustettu myös yleiseen virkistyskäyttöön.
Urho Kekkosen kansallispuistoon pääsee monesta paikasta. Retkeilymahdollisuuksia on jokaiseen makuun, muutaman tunnin päiväpatikoinnista useiden päivien tai viikkojen vaelluksiin.
Ylivoimaisesti helpoin tapa kurkistaa kansallispuistoon on nousta tietä pitkin Kaunispää-tunturin laelle. Paikka sijaitsee Saariselän hiihtokeskuksen kupeessa. Laskettelurinteistä ja hisseistä huolimatta paikalta saa helposti laajoja valokuvia, joissa ei näy mitään ihmisen tekemiä rakennelmia.
Kaunispään laella liikuntaesteisetkin pääsevät vaikka pyörätuolissa kokemaan erämaan sykähdyttävän kauneuden ja rauhan.
Kiertämäjoki virtaa syvällä puiston erämaaosassa.
Suosituin retkien lähtöpiste lienee Kiilopää, jossa on hotelli- ja mökkimajoitusta matkailijoille. Vietin Kiilopäässä viime pääsiäisen, ja ihastuin ikihyviksi alueen monipuolisiin hiihtoreitteihin.
Kiilopään retkeilykeskus sijaitsee aivan kansallispuiston portilla, ja sen vieressä kohoaa samanniminen tunturi. Tällä alueella puiston länsiosassa kulkee paljon merkittyjä patikointi- ja hiihtoreittejä, mutta itäosassa lähempänä Venäjän rajaa merkityt reitit ovat harvemmassa.
Vesiputous Paratiisikurussa.
Muistoni palaavat reilun kymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin, kun olin ystävien kanssa Urho Kekkosen kansallispuistossa viiden päivän ruskavaelluksella. Pysäköimme auton puiston pohjoispuolelle Raja-Jooseppiin ja lähdimme patikoimaan kohti sydänalueen korkeimpia tuntureita.
Ensimmäisen yön vietimme Kiertämäjärven autiotuvassa, ja toiseksi yöksi menimme tuntureiden ja jokien yli Muorravaarakanruoktuun. Aamulla nousimme Ukselmapään rinteelle, jossa sijaitsee yksi puiston tunnetuimmista nähtävyyksistä, kivikon peittämä kanjoni Pirunportti.
UK-puiston luonto on enimmäkseen karua ja vähäravinteista, mutta Ukselmapään takana meitä odotti yllättävä näky: syvä laakso nimeltä Paratiisikuru näytti olevan kuin toisesta maailmasta. Sen pohjalla kohisee satumainen puro vesiputouksineen, ja vesien reunoja peittävät rehevät saniaisviidakot.
Urho Kekkosen kansallispuiston länsi- ja keskiosien tunturit sijaitsevat korkealla ylänköalueella, minkä vuoksi niiden ilmasto on ankara ja laajat alueet kohoavat puurajan yläpuolelle. Kuusia ei näin korkealla ja pohjoisessa kasva, vaan alarinteet ovat mäntyjen ja tunturikoivujen peittämät.
Pirunportti sijaitsee Ukselmapään pohjoispuolella.
Puiston kaakkoisosa Kemihaaran alueella on enimmäkseen alavaa, ja siellä on laajoja soita.
Eläimissä ja kasveissa on hyvin edustettuna Lapin tyypillinen lajisto: kasvistoa luonnehtivat vaivaiskoivut, tunturikoivut, kanervat, riekonmarjat, vaivaispajut ja sammalvarpiot. Komea kaarlenvaltikkakin kukkii puiston alueella, kuten myös lihansyöjäkasveihin kuuluva siniyökönlehti.
Linnuista sympaattisimpia ovat metsien seuralliset kuukkelit ja lapintiaiset sekä puurajan yläpuolella ympäri vuoden elävät kiirunat. Korpin korahtelu on tuttu ääni, ja myös maakotkan saattaa nähdä liihottelemassa
tunturimaiseman yllä.
Poroja on kansallispuistossa puolivilleinä: ne elävät ja lisääntyvät luonnossa, mutta niitä kootaan vuosittain poroerotuksiin. Petoeläimet saalistavat etenkin poronvasoja ja heikkokuntoisia yksilöitä.
Urho Kekkosen kansallispuiston lajistoon kuuluvat kaikki Suomen suurpedot: karhu, susi, ilves ja ahma. Kirkkaissa joissa pulahtelevat taimenet ja harjukset. ●
Teksti ja kuvat Juho Rahkonen
