Eeva

Entinen poliitikko Maija Perho: "Avioliittoni loppu oli nöyryyttävä"

Entinen poliitikko Maija Perho: "Avioliittoni loppu oli nöyryyttävä"
Entinen poliitikko Maija Perho solmi toisen avioliittonsa keski-iässä. Suunnitelmissa olivat omakotitalo ja yhdessä vietetyt eläkepäivät hektisen työelämän jälkeen. Liiton piti kestää kuolemaan saakka mutta toisin kävi. ”Oli yllättävää ja nöyryyttävää joutua vanhoilla päivillään jätetyksi.”

Maija Perho kertoo liikuttuvansa ja herkistyvänsä helposti, ja nyt puhutaan tunteita herättävistä aiheista: ihanasta pikkutytöstä ja muutaman vuoden takaisesta yllättävästä avioerosta. Kyyneleitä ei voi välttää.

Istumme entisen poliitikon rivitalokodin olohuoneessa. Ikkunasta on näkymä puiden lomitse pienelle lammelle. Ei voisi arvata, että Turun keskustaan on matkaa vain kolme kilometriä.

”Eläkkeelle jäämiseen liittyen olen miettinyt paljon luopumista. Oikeastaan en tunne elämässäni luopuneeni entisen aviomieheni lisäksi muusta kuin aikanaan kiireettömästä yhdessäolosta lasteni kanssa. Olen saanut paljon enemmän kuin mistä olen luopunut”, Maija Perho sanoo.

Iso luopumiselta näyttävä asia tapahtui Maija Perhon elämässä yli kymmenen vuotta sitten, kun hän putosi eduskunnasta. Ministerinäkin toiminut kokoomuksen kansanedustaja ei onnistunut uusimaan paikkaansa vuoden 2007 vaaleissa.

”Olihan se pettymys ja aika täräys. Siksi ihmettelenkin, että selvisin siitä niin nopeasti.”

”Äitinä olen kokenut todella paljon syyllisyyttä. Muistelen tilanteita, joissa lapsi sanoi, että ’äiti, sä et kuuntele’. Olisi pitänyt keskittyä lapseen, mutta ensin täytyi lukea jokin muka tärkeä muistio."

Kun Maija meni tyhjentämään huonettaan eduskuntaan, olo oli tietysti vielä haikea.

”Toisaalta olin myös iloinen, kun näin, kuinka valtavasti olin saanut kannustavia viestejä. Sanoin tippumistani pahoitelleelle sarkastisesti, että en olisi koskaan saanut tietää, kuinka hyvä kansanedustaja olin ollut, ellen olisi pudonnut.”

Onni vai onnettomuus?

Vanhan kiinalaisen viisauden mukaan vasta aika näyttää, onko jokin tapahtuma ollut onni vai onnettomuus. Maija Perho ajattelee nyt, että eduskunnasta putoaminen oli hänelle ehdottomasti hyvä asia.

Vaikuttamistyö jatkui, sillä pian Maija sai ohjelmajohtajan paikan pääministeri Matti Vanhasen hallituksen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä ohjelmassa. Hän viihtyi virassa eläkeikään, vuoteen 2011 saakka.

Eläkkeelle jääminenkään ei tuntunut suurelta luopumiselta, sillä Maijalla on ollut sen jälkeen monia luottamustehtäviä sosiaalialalla ja kulttuurin puolella. Hän jatkoi myös Turun kunnallispolitiikassa, muun muassa kaupunginvaltuutettuna ja kulttuurilautakunnan jäsenenä, vuoden 2017 kevääseen asti.

”Hiljentäminen on tapahtunut aika pehmeästi, vähitellen. Tekemistä oli välillä jopa niin paljon, että ihmettelin, kuinka olin ehtinyt joskus töissä käydäkään”, Maija sanoo hieman naureskellen.

”Miehelleni eläkkeelle jääminen oli vaikeampaa kuin minulle. Hän sanoikin joskus, että meillä on täyden pesän syndrooma”, Maija Perho muistelee.

Kompromisseja perhe-elämässä

Loimaalta kotoisin oleva Maija valmistui aikoinaan valtiotieteen maisteriksi ja teki työuransa Turun kaupungin palveluksessa. Hän oli siellä muun muassa ensimmäinen nainen sosiaalitoimen johtajan virassa. Opiskelija- ja kunnallispolitiikan kautta hän päätyi eduskuntaan vuonna 1991.

Maija Perho suhtautui työhönsä kunnianhimoisesti, ja se tarkoitti kompromisseja perhe-elämässä. Koko poliittisen uransa ajan, parikymmentä vuotta, Maija reissasi kotikaupunkinsa Turun ja Helsingin välillä. Työ meni usein perheen edelle.

”Äitinä olen kokenut todella paljon syyllisyyttä. Muistelen tilanteita, joissa lapsi sanoi, että ’äiti, sä et kuuntele’. Olisi pitänyt keskittyä lapseen, mutta ensin täytyi lukea jokin muka tärkeä muistio. Usein raahasin lapsia kiireessä milloin minnekin hoitoon.”

Työ ja yhteiskunnallinen toiminta olivat Maijalle kutsumus ja velvollisuus. Hän oli mukana politiikassa, koska halusi parantaa maailmaa.

Molemmat tyttäret ovat jo keski-iässä, ja Maija on pohtinut valintojaan heidän näkökulmastaan.

”Meillä on läheiset välit. Vanhempi tyttäreni sanoi kerran, kun tilitin syyllisyydentuntojani, että ’äiti, sä teit parhaasi niissä olosuhteissa’.”

”Ehdimme olla yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Oletin tietysti, että vanhenisimme yhdessä."

Toinen avioliitto

Tytärtensä isästä Maija erosi vähän yli nelikymmenvuotiaana, ja solmi sittemmin toisen avioliittonsa. Pari meni kihloihin vuonna 1996 ja naimisiin seuraavana vuonna.

Pariskunnalla oli samoja kiinnostuksen kohteita, mutta Maijan työn takia puolisot joutuivat olemaan paljon erossa. Yhteiset hetket olivat odotettuja ja arvokkaita.

”Ehdimme olla yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Oletin tietysti, että vanhenisimme yhdessä”, Maija muistelee.

Mies jäi eläkkeelle myöhemmin kuin vaimonsa, vasta viisi vuotta sitten. Hän työskenteli sosiaalialalla johtotehtävissä, oli luova ja energinen sekä pidetty ja arvostettu työssään.

Maija kuvitteli, että eläkkeellä he voisivat jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia entistä enemmän. Työelämästä luopuminen ei kuitenkaan ollut miehelle yhtä pehmeää ja helppoa kuin hänelle.

”Näin jälkiviisaana olen miettinyt, että olisi pitänyt keskustella paljon enemmän kummankin toiveista. Olen myös pohtinut, mitä olisin itse voinut tehdä toisin.”

Erilaiset haaveet

Nyt Maija Perho ymmärtää, että parilla oli erilaiset haaveet ja odotukset tulevasta ajasta, mutta kumpikaan ei osannut pukea niitä sanoiksi eikä edes esittää toiselle oikeita kysymyksiä.

”Minä olin tyytyväinen omaan tilanteeseeni enkä ymmärtänyt, mitä hän halusi.”

Merkkejä oli kyllä ilmassa, puhumattomuutta ja apeutta.

”Myönnän, että holhosin liikaa ja naputin pikkuasioista. Mies sanoikin joskus, että meillä on täyden pesän syndrooma”, Maija pohtii.

Maija Perho on miettinyt parisuhdettaan myös oman taustansa ja kasvatuksensa kautta. Kiittäminen ei kuulunut Maijan lapsuudenkodin kulttuuriin.

”Muistan, kuinka toin kotiin todistuksen, jossa oli ysejä, kaseja ja yksi seiska. Isäni katseli paperia ääneti ja lausahti: ’jaaha, täällä on yksi seiska’. Hän oli tyytyväinen, mutta ilmaisi sen omintakeisella huumorillaan.”

Äitinikään ei sen kummemmin kannustanut tai kehunut. Hän oli sitä mieltä, että lapset tietävät itse oman osaamisensa.

”Minulla oli kuitenkin ihan hyvä lapsuus”, Maija haluaa tarkentaa.

Omia lapsiaan Maija on kehunut lähinnä muille, mutta ei ehkä riittävästi heille itselleen.

”Sen myönnän, että miestäni en ainakaan viimeisinä yhteisinä vuosinamme kehunut tai kiittänyt tarpeeksi. Ehkä ajattelin vähän kuin äitini, että mieheni itsekin tiesi, että arvostin häntä, emmehän me muuten olisi olleet naimisissa. Kuitenkin odotin, että hän olisi kiittänyt minua.”

”Marttyyriksi olisi ollut helppo ryhtyä, mutta päätin heti, että se ei ole minun tapani selviytyä.”

Rakkaus oli loppu

Kun puhuminen oli vaikeaa, Maija kertoo ehdottaneensa miehelleen pariterapiaa, mutta mies ei halunnut ulkopuolista apua.

Niinpä kävi niin kuin kävi. Neljä vuotta sitten syksyllä mies ilmoitti, että rakkaus oli loppu. Hän halusi avata elämässään jonkin uuden oven.

Seuraavana keväänä pari erosi.

Maijan mielestä avioeron isoin opetus oli tajuta, että elämässä ei saa pitää mitään eikä ketään itsestäänselvyytenä, ei rakkainta ihmistäkään.

”Se oli rankka surutyön syksy, itkin paljon ja kävin läpi monenlaisia tunteita häpeästä vihaan ja epätoivoon.”

Maija päätti heti, että kertoo tilanteesta avoimesti ystävilleen. Hän ei salaillut tapahtunutta.

”Onhan se nöyryyttävää joutua vanhana naisena jätetyksi, mutta se ei saa viedä koko ihmisen arvoa.”

Maija arvelee, että hänellä on sen verran terve itsetunto, ettei hän luhistunut eikä antanut katkeruuden myrkyttää koko elämäänsä.

”Marttyyriksi olisi ollut helppo ryhtyä, mutta päätin heti, että se ei ole minun tapani selviytyä.”

Maija puhui pettymyksestä paljon läheisilleen ja ystävilleen. Samalla hän yritti tietoisesti olla kuormittamatta ketään liikaa.

”Ei kukaan ystävä halua olla koko ajan vain olkapää”, hän muistuttaa.

Harrastukset auttoivat

Maijaa auttoi se, että hän harrasti ystäviensä kanssa asioita, jotka veivät ajatukset pois omasta tilanteesta. Hän kiittää taiteen ja kulttuurin voimaa.

”Olen saanut apua teatterista, musiikista ja myös kuvataiteesta. Samoin olen aina lukenut paljon.”

Taide antaa monipuolisia elämyksiä ja auttaa suhteuttamaan omia ongelmia, mutta se myös viihdyttää ja tarjoaa arvokasta vertaistukea. Taide kertoo tarinoita selviytymisestä vaikeiden asioiden keskellä.

Maija muistaa, kuinka mielenterveystyön parissa elämäntyönsä tehnyt Pirkko Lahti sanoi radiohaastattelussa, että itkua ei pidä pelätä, itku puhdistaa ja vapauttaa. Tämän totuuden Maija on kokenut hyvin konkreettisesti.

Toisaalta vähintään yhtä tärkeää on huumori. Se, että voi pitää hauskaa ystävien kanssa ja nauraa jopa itselleen.

Maija uskoo myös asioiden suhteuttamiseen. Hän puhuu arjen inventaariosta.

”Yritän tiukkoina hetkinä listata, mitkä kaikki asiat elämässäni ovat hyvin. Ja niitä on paljon.”

Maija Perho on vaikeimpina hetkinään saanut lohtua asioista, jotka hänen elämässään ovat hyvin. ”Ja niitä on paljon”, hän vakuuttaa.

Uusi elämä

Vaikeissakin surutilanteissa on kyse aina myös omista valinnoista ja päättäväisyydestä. ”Halusin rakentaa uutta elämääni pala palalta. Täytyy vain selvitä”, Maija sanoo ja uskoo, että arjen tuoma ”tekemisen terapia”, auttaa.

On pidettävä kiinni rutiineista, laitettava ruokaa, pidettävä yhteyttä läheisiin ja huolehdittava omasta kunnosta.

”On tärkeää myös nauttia luonnosta ja kauniista asioista ympärillään.”

Toipuminen on edennyt vähitellen. Jo eroa seuraavana kesänä Maija muistaa muutaman kerran ajatelleensa, että oikeastaan elämä on aika mukavaa.

Leskeksi jäänyt ystävä neuvoi Maijaa laittamaan itselleen kauniin kodin. Neuvo on auttanut. Maijan asunto on viihtyisä, pihalla on istutuksia. Talveksi Maija on asetellut laatikoihin kauniita sammaleita ja kanervia, palan metsää.

Maija tutustui moniin nykyisistä ystävistään miehensä kautta, joten hän on voinut keskustella erostaan tavallaan puolueettomien ihmisten kanssa analyyttisesti.

Syyttely olisi ollut ystäväjoukossa jopa kiusallista.

”Ero ei ole koskaan vain toisen syy.”

Maija kertoo yrittäneensä pitää katkerimmat tunteensa ominaan eikä ole moittinut entistä miestään muille.

Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä paremmin Maija näkee myös kaiken sen hyvän, mitä heidän suhteessaan oli pitkään.

Elämä yllätti

Elämä yllättää vielä silloinkin, kun luulee, että pahin on jo ohi. Kaksi vuotta sitten, puolitoista vuotta eron jälkeen, Maijan entinen aviomies sairastui vakavasti ja haki tukea entiseltä vaimoltaan. Kävi ilmi, että mies ei eläisi enää pitkään.

”Minun on vaikea eritellä, millaisia tunteita mielessäni myllersi, ehkä lähinnä myötätuntoa ja puhdasta surua. Olin tietysti surullinen ennen kaikkea hänen lastensa puolesta”, Maija pohtii.

Toisinaan avioeroa on verrattu kuolemaan, ja on pohdittu, kumpi on puolisolle vaikeampaa: tulla jätetyksi vai jäädä leskeksi.

Kun Maijan entinen mies kuoli vajaa pari vuotta sitten, Maija joutui tavallaan luopumaan tästä vielä toisen kerran.

”Kuolema tuntui tietysti pahalta, mutta olin jo tehnyt oman surutyöni. Kävin monesti sairaalassa hänen viimeisinä kuukausinaan, ja ne tapaamiset jotenkin puhdistivat minut eron tuoman kaunan ja katkeruuden kuonasta”, Maija sanoo.

Hän yritti myötäelää miehensä lasten surussa. He menettivät rakkaan isänsä, Maija oli joutunut luopumaan miehestään jo aiemmin.

Sitäkin Maija on miettinyt, että entä jos olisi käynyt toisin. Jos mies ei olisikaan jättänyt häntä, ja hän olisi sairastunut ja kuollut. Olisiko suru ollut suurempi tai erilainen kuin nyt? Olisiko Maijan ollut sen jälkeen vaikeampi sopeutua itsellisen yksineläjän rooliinsa?

Tällä hetkellä Maija Perho on tyytyväinen elämäänsä, hän sanoo olevansa ”aika lailla tasapainossa”.

Metsämökki lapsuudenmaisemissa

Maija tekee lähtöä Turusta synnyinkaupunkiinsa Loimaalle, jossa on illalla paikallisin voimin toteutettu teatteriesitys. Hän menee sinne kälynsä kanssa ja kuvailee tapahtumaa innostuneesti, samoin kuin hän puhuu sisaruksistaan ja näiden puolisoista.

Maijalla on lapsuudenmaisemissaan metsämökki, joka on hänelle tärkeä hyvinvoinnin lähde. Se on ollut hänen turvapaikkansa vaikeina aikoina.

Maija miettii myös tulevaisuuden suunnitelmiaan. Ehkä hän voisi järjestötyön sijasta tehdä vapaaehtoistyötä, jossa voisi hyödyntää osaamistaan ja edistää hyviä asioita. Tehdä käytännön hyviä tekoja.

Unelmat eivät ole suuria, mutta arjessa on paljon pieniä iloja. Tärkein niistä on kaksivuotias Eeva.

Samoihin aikoihin, kuin Maija Perhon entinen mies sairastui, tapahtui myös todella onnellinen asia: Maijasta tuli isoäiti, ja hänellä on nyt parivuotias lapsenlapsi.

”Tuo pikkutyttö on ihaninta, mitä voin ajatella. Elämänilo tarttuu. Tuntuu hyvältä, kun hän ilahtuu minun näkemisestäni ja osoittaa tykkäämisensä vilpittömästi.”

Maijalle tulee lapsenlapsen seurassa miltei euforinen olo.

”Siinä hän on veikeänä ja kauniina silmät suurina vieressäni ja odottaa, että minä leikin ja riehun hänen kanssaan. On mahtavaa saada kokea, että elämä jatkuu.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 1/2020. Nettiversiota on muokattu.

Julkaistu: 21.6.2020
5 kommenttia