Tuulilasi

Entinen Googlen autonomisen ajamisen johtaja: "Täysautonomia toteutuu aikaisemmin ilmassa kuin maanteillä"


Entinen Googlen autonomisen ajamisen yksikön johtaja Sebastian Thrun uskoo, että näemme liikenteessä autonomisen lentävän ajoneuvon ennen autonomisia autoja maanteillä.

Thrun siirtyi Googlelta lentäviä ajoneuvoja kehittelevän start up -yrityksen Kitty Hawkin pääjohtajaksi.

”Kun ollaan ilmassa, siellä ei ole esteitä kuten jalankulkijat ja pyöräilijät, ei myöskään liikenneruuhkia, jotka ovat vitsaus autonomiselle teknologialle. Ilmassa mahdollisuus törmätä yhtään mihinkään vähenee oleellisesti”, Thrun sanoo TechCrunchille.

Thrun uskoo myös, että lentävät autonomiset kulkupelit voisivat kuljettaa ihmisiä huomattavasti energiatehokkaammin, mitä autonomisilla autoilla. Hän ei kuitenkaan pidä siitä, että esimerkiksi heidän ilma-ajoneuvojaan kutsutaan lentäviksi autoiksi.

”Vaikka termi onkin kovin houkutteleva ja tarttuva, en henkilökohtaisesti pidä sanasta lentävä auto. Oikea termi teknisesti on eVTOL. Kyseessähän on pystysuuntaan nouseva ja laskeva ilma-ajoneuvo. Mitään lentokenttiä ne eivät tarvitse, mutta vertikaalisia nousu- ja laskeutumisalustoja tarvitaan paljon lisää.”

Kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan täysautonomia liikenteessä ensiksi etenee; yläilmoihin vai maanteille?

Julkaistu: 4.10.2019