Kevään vaaleissa se viimeistään valkeni. Suomessa ei uskota ilmastonmuutokseen. Tenteissä ja tunnusteluissa herra toisensa jälkeen herkisteli lapsista ja lapsenlapsista, joille ei haluta jättää liikaa velkaa, sillä se olisi epäreilua. Velka epäreilua? Ihanko totta? Mitä väliä velalla, jos ei ole puhdasta vettä tai ilmaa. Entä jos ei ole koko maapalloa?

Mutta eihän kukaan tosissaan usko, että puhdas ilma tai vesi olisivat loppumassa. Emme usko edes luonnonresurssien niukkenemiseen. Maapallon tuhoutumisesta puhuvat vain lapset, joille on kerrottu koulussa, että jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,5 maapallon resurssit.

Maailmassa on pian arviolta 9 miljardia ihmistä. Niinpä Suomessa käydään yhteiskunnallista keskustelua, jossa itketään sitä, että meille kaikille ei enää tule automaattisesti lisää rahaa ja elintasoa. Suomalaisten käytettävissä olevat tulot ovat 1,5-kertaistuneet vuodesta 1995. Nyt näyttää siltä, että rahaa tulee lisää vain niille, joilla sitä jo on. Kieltämättä: kriisin paikka. Johtopäätökset: Pannaan Suomi kuntoon! 3,5 maapallon resursseilla!! Party like it’s 1999!!!

Hallitus hyväksyi keväällä uuden ilmastolain. Myös ilmasto- ja energiapoliittisesta tulevaisuusselonteosta löytyisi keskustelunaiheita. Esimerkiksi: Päästöjä pitää leikata vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. 80 prosenttia. Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytöstä pitää luopua. Luopua. Kokonaan.

Nämä olisivat lastenlastenkin näkökulmasta kiinnostavia teemoja, mutta niistä ei puhuta, koska emme halua puhua luopumisesta. Kasvu, lisää, sulle, mulle.

Hyvä on. Kyllä meillä puhutaan cleantechistä, ydinvoimasta ja bioenergiasta. On tutkijoita, järjestöjä, poliitikkoja ja menestyviä yrityksiä, joilla on ympäristöstä muitakin visioita kuin että EU:n on toimittava aktiivisesti maailmanlaajuisten ympäristökysymysten ratkaisemiseksi. Ympäristö saatetaan mainita jopa politiikan keskusteluohjelmassa, jos studioon on haalittu nuoria naisia. Miesten kanssa puhutaan politiikkaa eli taloutta.

Julkisessa keskustelussa ympäristökriisi ei mahdu top viiteen. Jos teemasta keskustellaan, näkökulma on sama kuin taloudessa: kasvu, työllisyys, hyöty, teollisuuden energiantarve. Ei ahneus, luonto, ilmastopakolaisuus tai elämäntapa, jonka vaikkapa 80 prosentin päästöjenleikkaus vaatisi. Miten lastenlapsemme asuvat, syövät ja liikkuvat? Kiinnostaisi, mutta kun ei.

Toisin kuin viiden pennin vaali­analyyseissa viisasteltiin, Suomessa yhteis­kunnalliset näkemykset eivät ole liian kaukana toisistaan, vaan ihan liian lähellä toisiaan. Kahden vai 2,3 miljardin leikkaukset? Mitä väliä? Jäätiköt sulavat.

Ilmastoasiaa toki löytää lukemalla puolue- ja vaaliohjelmia kohdasta energia­politiikka. Näin Suomen toiseksi suurin puolue: Kohtuuhintainen yksityisautoilu on kansalaisten perusoikeus. / Vientisektorimme kilpailukyky on turvattava alentamalla energiaverotusta sadoilla miljoonilla euroilla.

Viimeistään nyt olisi syytä huutaa: lasten­lapset! Voi kun heidän suurin uhka olisi Kreikan vakuuspaketti ja valtionvelka.

Ilmasto pitää nostaa ­yhteiskunnallisten keskustelujen ykkösaiheeksi, koska yksilöinä elämme kuin pellossa. Ilmaston­muutos on Hillary Clintonin presidenttikampanjan kärkiteemoja. Kiina investoi maailmassa eniten uusiutuvaan energiaan – jos näkee eteensä savusumussa.

Miksi ilmastoasioista puhutaan Suomessa niin vaisusti? Ehkä siksi, että ne ovat samalla tavalla epämiellyttäviä teemoja kuin vaikka tasa-arvo tai köyhyys. Aina jonkun pitäisi luopua: rahasta, vallasta, mielihaluista. Vai onko niin kuin kuvittelen: emme usko, että uhkakuvat toteutuvat. Eiväthän ne voi, koska… jatka lausetta, mieluiten julkisesti.