Apu

Ensihoitajan päivä: Työssä tarvitaan taitoa ja malttia

Ensihoitajan päivä: Työssä tarvitaan taitoa ja malttia

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoitajalla Sini Pellikalla ei ole kahta samanlaista vuoroa. Työssä tarvitaan sekä nopeaa ongelman­ratkaisukykyä että pitkää pinnaa.
Teksti Susanna Luikku
Mainos

Nummelan paloasemalla Vihdissä on vielä rauhallista. Palomiehet palailevat lounaalta, ja vuorossa olevat ensihoitajat ovat valmiudessa. Kaikkien senhetkinen ”huolenaihe” on, että ambulanssi on kurakelien jäljiltä liian likainen kuvattavaksi.

– Sitten kun tehtävä tulee, se on kyllä ihan yksi lysti, ensihoitaja Sini Pellikka naurahtaa.

Hangosta kotoisin oleva Pellikka, 30, haki lukiosta suoraan ammattikorkeakoulun ensihoitolinjalle, eli uravalinta oli selvillä melko varhaisessa elämänvaiheessa. Suvussa tai tuttavissa ei ollut alan ihmisiä, mutta aktiivista nuorta naista kiinnosti ajatus hoitoalan ammatista, jossa ei ole sidottu yhteen paikkaan ja tiukasti rajattuihin työtehtäviin.

Ensihoitajia on yhtä monenlaisia kuin tehtäviä ja persoonia. Silti voi pahemmin yleistämättä sanoa, että ensihoitajat ovat pragmaattista, toimintaorientoitutta ja tietyllä tavalla rempseää väkeä. 

– Soveltamis- ja ratkaisukyky ovat tärkeitä, mutta niin on myös kyky olla ihmisten kanssa. Sitä korostan aina koulutuksissa opiskelijoille, ja rekrytoinnissa asiaan voisi kiinnittää enemmän huomiota. 

– Kaikki alalle tulijat oppivat temput eli hoitotoimenpiteet, mutta läsnäolo ja potilaan kanssa toimiminen kaikissa tilanteissa on eri juttu, Sini Pellikka sanoo.

Toisaalta ensihoitajan työ on etenkin ambulanssissa luonteeltaan sellaista, että siinä vaaditaan nopean toimintakyvyn lisäksi kykyä pysyä rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa – ja pitkää pinnaa.

– Nopeille toimille on aikansa ja paikkansa, mutta joskus maltti on valttia. Kaoottisessa tilanteessa on parempi olla se rauhallinen osapuoli. Muuten voi jopa pahentaa asioita. 

– Ja provosoitua ei saa tai ei ainakaan kannata. Muutoin tekee työstä itselleen äkkiä todella vaikeaa ja saa aikaiseksi tappelun vaikka joka vuorossa, Pellikka hymähtää.

Kiireellisenä tehtävänä tullut kouristelu. Potilas kuljetettu seurantaan sairaalaan.

Aamun harjoitus. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksessa Nummelan paloasemalla ensihoitajana työskentelevä Sini Pellikka sai kuvauksiin ”harjoituspotilaaksi” toisen työntekijän. Vuorossa oleva paloesimies on myös hoitajien esimies.

Työn sykli menee niin, että ensihoitaja on vuorokauden töissä ja sen jälkeen kolme vapaalla. Yksi työvuoro tarkoittaa 24 tunnin valmiutta. Keskimäärin vuoron aikana tulee noin kahdeksan tehtävää. Asemalla voi levätä silloin, kun hälytystä eli keikkaa ei ole. 

Hälytykset tulevat viranomaisten Virve-verkon kautta alueen hätäkeskukselta, joka tekee tehtävänannon ja kiireellisyysarvion puhelun perusteella. 

Tehtävillä on omat koodinsa ja kiireellisyysluokat A, B, C ja D. Kaksi ensimmäistä ovat hälytysajoja, joihin lähdetään vilkkuvalot ja tarvittaessa pillit päällä.

Hätäkeskukseen soittaneille tulee usein yllätyksenä, että ensihoitohenkilökunta ei ole sama taho, jonka kanssa on puhuttu puhelimessa.

– Hätäkeskus pystyy luonnollisesti kertomaan vain pääkohdat tehtävästä, ja ihmisten antamat tiedot voivat olla ristiriitaisia. Usein tilanne on paikan päällä aivan erilainen kuin alun perin vaikutti. Hätäkeskus ilmoittaa jo lähdössä, mikäli tilanne on puhelun perusteella epäselvä, Sini Pellikka kommentoi.

Tietoa annetaan toki muutenkin niin paljon kuin mahdollista. Jos tilanteessa on väkivallan uhka, mukaan lähtee poliisipartio. Etukäteen kerrotaan myös esimerkiksi kotipalvelun paikallaolosta tai siitä, että kohteessa on lapsia.

Kahta samanlaista työvuoroa ei ole. Silti jokaiseen tuppaa mahtumaan ainakin yksi potilas, joka on päihtynyt, aggressiivinen tai muuten hankala. Tosin Pellikka korostaa, että hankaluus on suhteellinen käsite. Vaikeammatkin tapaukset saa useimmiten rauhoittumaan pysymällä itse tyynenä ja keskustelemalla hetken.

Kiireellinen tehtävä epäselvällä koodilla (”puhelu kesken”). Matkalla koodi tarkentui kaatumiseksi. Potilas oli lyönyt päänsä, kuljetettiin sairaalaan seurantaan.

Ensimmäinen hälytys. Kiireettömänä tullut tehtävä koski vanhusta, joka oli kaatunut eikä päässyt omin neuvoin ylös. Jatkotoimille tai päivystyskäynnille ei ollut tarvetta. Monet hälytykset koskevat ikäihmisiä, joilla on vaikeuksia pärjätä yksin kotona, mutta joille ei löydy laitospaikkaa.

Sini Pellikka aloitti valmistumisensa jälkeen ensihoitajana yksityisellä puolella Espoossa ja työskenteli siellä kaksi vuotta. Länsi-Uudenmaan alueelle hän siirtyi vuonna 2011 ja pelastuslaitoksen palvelukseen vuoden 2016 syksyllä.

– Maaseutu- ja kaupunkiympäristössä on eroja, mutta samat potilasryhmät löytyvät joka paikasta, hän sanoo.

Yksi iso haaste työssä on kyynistymisen välttäminen. On inhimillistä turhautua ja väsyä, jos samat potilaat tulevat hätäkeskuksen välittäminä vastaan viikko ja kuukausi toisensa jälkeen eikä heidän kunnossaan tapahdu muutosta. Ainakaan parempaan suuntaan. 

Samalla ihmisellä voi olla tietokannassa satakin käyntiä ja kaikki enemmän tai vähemmän samoista syistä.

– Jokainen väsyy joskus, mutta kyynisyys on todellinen vaara meidän työssämme. Olen sanonut työkavereille, että potkaiskaa nilkkaan ja lujaa, jos minussa näkyy merkkejä välinpitämättömyydestä, Pellikka vakavoituu.

– Osa ammattitaitoa on suhtautua kaikkiin potilaisiin samanarvoisina ja tehdä ne toimenpiteet, joita siinä hetkessä vaaditaan. Ja kaikkiin tilanteisiin on jokin syy. Ihminen ei voi hyvin, jos hän soittaa kerta toisensa jälkeen hätäkeskukseen – vaikka syy ei välttämättä ole somaattinen. 

Ensihoidon mahdollisuudet ovat rajalliset, mutta taustatekijöitä voidaan selvittää ja yrittää etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja ongelmiin. Aina niitä ei vain ole. Yhteiskunnan kirjo ja epäkohdat tulevat tutuiksi.

Työn rankimmaksi osaksi Pellikka kokee esimerkiksi jatkuvaa ammattihoitoa tarvitsevat vanhukset, jotka eivät enää pärjää kotona mutta joille ei löydy laitospaikkaa. Heistä tulee ensihoidon kestoasiakkaita.

– Kuten poliisin työssä, tässä mennään tehtäviä suorittaessa aika lähelle ihmisiä, heidän kotiinsa ja elämänsä keskelle. Joskus tietää jo lähdössä, että oma apu on lyhytaikaista eikä auta ihmisen tilanteen ratkaisussa, vaan kohta hän on taas täällä – eikä asialle voi tehdä yhtään mitään.

Kiireetön ylösnostoapu. Vanhus kaatunut kotona, tarvitsi apua ylös pääsemiseksi. Ei tarvetta päivystyskäynnille.

Aamu klo 10. Ambulanssiin pitää saada mahtumaan paljon tarvikkeita ja useita ihmisiä pieneen tilaan. On tärkeää, että jokainen tietää tehtävänsä ja kaikki löytyy sovituilta paikoilta.

Suuren yleisön silmissä ensihoitajien työn vaikein osa voi olla omaksuttu fiktiosta: pahat kolarit, henkirikokset, suuronnettomuudet ja muut dramaattiset tapahtumat, joissa joutuu pahimmillaan itsekin vaaraan.

Sini Pellikka ei muista, että olisi varsinaisesti pelännyt työssään koskaan.

– Säikähtänyt olen joskus, kun yllättäviä juttuja on tullut vastaan, mutta siinä kaikki. Enemmän on ollut huoli potilaan selviytymisestä ja omaisten jaksamisesta tai työkavereista.

Pellikka oli vuorossa Lohjan asemalla kesäkuussa 2016, kun 67-vuotias vihtiläinen Jorma Nyfors surmasi yhden poliisin ja haavoitti toista vakavasti. Itsensä lopuksi surmannut Nyfors ampui rynnäkkökiväärillä kaikkiaan 40 laukausta. 

Silloin Pellikka pelkäsi, mutta paikalla olleiden kollegojen puolesta.

On osa ensihoitajan työtä, että potilas kuolee käsiin tai on jo menehtynyt ambulanssin ehtiessä paikalle. Joskus ei vain riitä, vaikka kaikki tekevät parhaansa.

– On osa ammattitaitoa käsitellä myös nämä asiat ja kyetä sitten jatkamaan eteenpäin. Toki ne aina tuntuvat sisimmässä. Jos eivät tunnu, on väärässä hommassa.

Kiireellinen tehtävä epäselvillä lähtötiedoilla. Kohteessa vainaja.

Keikan kuittaus. Ambulanssille hätäkeskuksen kautta tulevat tehtävät on jaettu neljään luokkaan: A, B, C ja D. Kaksi ensimmäistä ovat kiireajoja, joihin lähdetään valot ja tarvittaessa myös pillit päällä. Vuoron aikaiset tehtävät kirjataan ylös.

Työnantaja tarjoaa kriisitilanteisiin ammattiapua, jonka hakemiseen on selvät reitit. Puhumaan pääsee tarvittaessa vaikka heti. Työparit purkavat usein vuoron tapahtumia keskenään, ja vähemmän vakavissa tapauksissa keskinäinen ammattihuumori kukkii.

Sini Pellikka kokee nollaavansa työmoodin ja mahdolliset hankalat hetket parhaiten toiminnalla: parin tunnin metsälenkillä kahden rhodesiankoiransa kanssa tai ratsastus- ja painiharrastuksien parissa.

Hoitoalaa kritisoidaan joskus liiasta hierarkkisuudesta, mutta käskysuhteiden on oltava selvät, jotta työstä tulisi ahtaassa tilassa ja akuuttitilanteessa yhtään mitään. Jokaisen on tiedettävä, mitä oma vastuualue käsittää.

Ambulanssin varustukseen kuuluvat muun muassa paarit, kantotuoli ja -varustus, sydänfilmin ottoon ja elvytykseen tarvittava defibrillaattori, happi ja happipullot, lääkeinfuusorit ja nesteenantovälineet. Tilaa ei ole liikoja, etenkään jos lääkäri lähtee mukaan tehtävään.

Ambulanssissa hoitovastuussa on aina korkeimman koulutuksen saanut: lääkäri tai hoitotason ensihoitaja.

– Aseman arjessa hierarkia ei näy juuri mitenkään, vaikka paloesimies on myös meidän esimiehemme vuorossa, Pellikka naurahtaa.

Kiireellinen tehtävä: aivohalvaus. Potilas kuljetettiin kiireellisenä sairaalaan.

Päivä klo 15. Potilaan yleistilan lasku osoittautui sen verran vakavaksi,

että hänet kuljettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin ja hoitoon.

Sini Pellikka on työskennellyt pitkään sekä yksityisen että julkisen terveydenhuollon puolella. Sote-uudistus koottuine käänteineen ja sotkuineen on pudottanut suuren yleisön ja osan asiantuntijoistakin kärryiltä.

Pellikka miettii hetken, mitä asiasta pitäisi sanoa.

– Tähän asti on mennyt niin, että sama duuni, eri verkkarit. Työ on samaa, potilasryhmät ovat samat, ja tehdään samoja asioita. Joka talossa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta en näe käytännön työssä suuria eroja.

Terveydenhuollon kilpailutukset, työnantajan vaihdokset ja keikkahommat tuovat työhön tiettyä epävarmuutta, mutta niistä Pellikka ei ole juuri stressannut. Toisaalta hän ei ole muuta aikaa urallaan elänytkään.

– Minusta on hyvä, että on tehnyt alalla monenlaista työtä ja nähnyt koko hoitoketjun. Keikka voi olla esimerkiksi vanhainkodissa, jossa on 40 dementikkoa yhden yöhoitajan vastuulla. Silloin ymmärtää, miksei hoitaja ole välttämättä meitä vastassa ovella valmiiden ohjeiden kanssa. Samoin päivystyksen tilanne on joskus aika kaoottinen, kun potilas saadaan sinne asti.

Yleistilan lasku. Kuljetettu sairaalaan kotona pärjäämättömyyden vuoksi.

Ikävät tapaukset ovat myös ensihoitajan työssä niitä, jotka ovat kyllä hyvin tietoisia oikeuksistaan, mutta velvollisuuksia ei tunnu olevan lainkaan.

– Joissain kohteissa ollaan vastassa vaatimuslistan kanssa, miten pitäisi hoitaa. Sitten saa haukut, kun selittää, että tämä ei nyt mene ihan näin eikä ole mahdollista. Pitää vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Enemmän ensihoitajaa vaivaa turhautuminen siihen, että hoitoketju ei toimi – sekä lisääntynyt välinpitämättömyys.  

Pellikka on tehnyt 15-vuotiaasta asti vanhustyötä, alkuun hoitoapulaisena vanhainkodissa ja myöhemmin muun muassa päivystyksessä. 

Nykyisin hän näkee yhä enemmän huonokuntoisia vanhuksia, jotka eivät yksinkertaisesti enää selviydy kotonaan.

– Vaikka tämä voi kuulostaa paasaukselta, omaisten vastuunotto on välillä vähän niin ja näin. Ymmärrän, että ihmisillä on eri elämäntilanteita, mutta vastuu lähimmäisestä on jotenkin heikentynyt. 

– En halua syytellä tietämättä taustoja, mutta joskus meidät kutsutaan kuljettamaan isoäiti lääkäriin, vaikka mitään akuuttihätää ei olisi. Ei vain ”ehditä” tai viitsitä itse viedä, vaikka kyseessä on oma läheinen. 

– En kyllä tajua sitäkään, ettei liikenneonnettomuuksissa pysähdytä auttamaan tai odottamaan meitä paikalle, koska on kiire palaveriin. On aika kumma työpaikka, jos sen takia ristiinnaulitaan, että pysähtyy auttamaan. Tällaiset asiat vaivaavat jatkuvasti toistuessaan paljon enemmän kuin ne verta ja suolenpätkiä -keikat, hän tokaisee.

Parasta työssä on ihmisten auttaminen ja siitä tuleva ilo. Sini Pellikka korostaa, ettei onnistumisten tarvitse olla suuria tai dramaattisia.

– Totta kai onnistunut elvytys on hieno juttu. Silti minusta on ehkä kaikkein siisteintä, kun 90-vuotias vanhus ottaa kädestä kiinni ja sanoo, että ”kiitos tyttö, hyvin hoidettu”. 

– Tai lapsipotilas jää tyytyväisenä leikkimään kotiin, kun hänet on saatu kuntoon jo siellä. Silloin tuntee, että on tosiaan pystynyt auttamaan ihmistä. 

Kursivoidut kohdat ovat poimintoja Sini Pellikan 

työvuoron aikana tulleista tehtävistä.

Ensihoitaja on akuutin hoidon asiantuntija

  • Ensihoitaja ei ole virallisesti rekisteröity ammattinimike, joten sitä voivat käyttää kaikki ensihoitotyössä työskentelevät. Ensihoitajan (AMK) tutkinnon voi kuitenkin suorittaa ammattikorkeakoulussa. Toisen asteen tutkinnoissa on mahdollista erikoistua ensihoitoon, mutta silloin tutkintonimike on lähihoitaja.
  • AMK-tutkintoon kuuluu sairaanhoitajan pätevyys. Ensihoitajaksi opiskellaan neljä vuotta. Ammatin erityisvaatimuksiin kuuluvat muun muassa hälytysajo, viranomaisradioverkon toiminta, yhteistyö hätäkeskuksen, poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa, lääkinnällinen johtaminen liikenneonnettomuudessa ja synnytysten hoitaminen sairaalan ulkopuolella.
  • Ammattikorkeakoulutason tutkinto on suunniteltu alun perin sairaalan ulkopuoliseen ensihoitoon eli käytännössä ambulanssin tarpeisiin. Tarvetta vauhditti lääkityksen ja muun hoidon kehitys 1990-luvulla, jolloin myös ambulanssihenkilöstön koulutustarve kasvoi. Ensihoitajia työskentelee myös ensiapu- ja päivystysklinikoilla sekä valvontaosastoilla, kuten teho-osastolla.
  • Ensihoitajaksi voi opiskella Kuopiossa, Oulussa, Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kotkassa ja Lappeenrannassa.

Teksti Susanna Luikku, kuvat Hannes Paananen

Julkaistu: 24.1.2018