
Maailmanmainetta nauttiva suomalainen viulisti loukkaa auton alle jäätyään kätensä niin, ettei hän pysty enää soittamaan. Hänen on ryhdyttävä nuorempien muusikoiden opettajaksi, vaikka hän haluaisi koko sielultaan olla taiteilija.
Paavo Westerbergin esikoisohjauksen, hänen ja puolisonsa, näyttelijä Emmi Pesosen kirjoittaman Viulistin lähtötilanne on dramaattinen, eikä se menetä jännitettään tarinan jatkuessa.
Se kertoo taiteen tekemisen ehdottomuudesta, rakkaudesta, pettämisestä ja hinnasta, jonka taiteilija maksaa ihmissuhteitaan myöten.
– Tämä elokuva ja sen emotionaalinen ydin on hyvin lähellä minua itseäni. Samastun tämän tarinan kaikkiin keskeisiin henkilöihin, Paavo Westerberg sanoo.
Viulistin roolitus on kauttaaltaan onnistunut. Matleena Kuusniemi on herkkä ja haavoittuva viulisti ja opettajana vaativa. Hänen entistä rakastajaansa, kapellimestaria näyttelee vangitsevasti tanskalainen, Silta-sarjasta Suomessakin tunnettu Kim Bodnia.
Elokuvan tähdeksi nousee Olavi Uusivirta. Hänen tulkintansa viulunsoiton opiskelijana, opettajaansa rakastuvana nuorukaisena on upea. Uusivirta myös soittaa itse osan läpi elokuvan soivasta Felix Mendelssohnin viulukonsertosta.
Elokuvan ensi-ilta on tänään 5.1.
teksti Liisa Talvitie
kuva Malla Hukkanen / Mjölk Movies